null Piispaehdokkaat: Kirkolla on keskustelijan rooli

Piispaehdokkaat: Kirkolla on keskustelijan rooli

Helsingin hiippakunnan piispaehdokkaat ottivat kantaa kirkon ja valtion välisiin suhteisiin vaalien toisessa paneelikeskustelussa, joka järjestettiin Mikael Agricolan kirkossa viime viikolla.

Useimmat panelistit painottivat vuoropuhelun merkitystä kirkon ja valtion välillä. Esimerkiksi Tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Marja Heltelä toi esille, että valtiolla on selkeästi oma tehtävänsä, mutta kirkon tulee nostaa eettisiä ja sosiaalisia kysymyksiä keskusteluun.

Espoon hiippakunnan hiippakuntasihteeri Irja Askola pohti, että valtion ja kirkon seremoniallisten tapahtumien merkitys vähenee. Toimivampana yhteistyökeinona hän pitäisi kirkon ja ministeriöiden osaajien välistä verkostoitumista.

Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Matti Poutiainen iloitsi siitä, että kirkon ja valtion suhteet on organisoitu Suomessa melko hyvin.

– Meillä on valtion kanssa yhteistyötä tekevä kirkko, joka ei ole valtionkirkko vaan jolla on suuri itsenäisyys, Poutiainen sanoi.

Huopalahden seurakunnan kirkkoherra Hannu Vapaavuori muistutti, että koska 80 prosenttia kansasta kuuluu kirkkoon, suurin osa päättäjistäkin on kirkon jäseniä.

Munkkiniemen kirkkoherra Leo Glad totesi, että Suomessa on totuttu ajattelemaan, että kirkko huolehtii hengellisyydestä ja valtio maallisista asioista.

– Ei kuitenkaan ole kahta erillistä todellisuutta. Ihminen on fyysinen, henkinen ja hengellinen kokonaisuus, Glad mietti.

 

Yksi kiinnostava keskustelu käytiin perheistä. Ehdokkailta kysyttiin, olisivatko he allekirjoittaneet pari vuotta sitten ilmestyneen kirjan Rakkauden lahja, joka on piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta.  Pari piispaa jätti aikanaan allekirjoittamatta teoksen.

– Olisin halunnut kirjaan lisää puhetta erilaisista perheistä. Siinä pidetään yllä perinteistä perusperheihannointia, Heltelä kritisoi.

Samoilla linjoilla oli Vapaavuori, jonka mielestä elämän karheutta ei oteta riittävästi huomioon.

– Tässä ymmärryksessä en olisi allekirjoittanut, Vapaavuori sanoi.

Poutiainen puolestaan oli sitä mieltä, että eri perhetyypit otettiin teoksessa aika laajastikin huomioon. Hän olisi allekirjoittanut – samoin Glad, jonka mukaan kirja tuo hyvin esille sen, että seksi on Jumalan lahja.

Askola sanoi, että hän olisi saattanut jättää allekirjoittamatta samasta syystä kuin piispa Kari Mäkinen aikanaan: teoksesta puuttuvat maininnat työttömyyden vaikutuksista perheiden elämään.

– Kyselen myös, onko piispojen paras vaikuttamistapa tehdä tämäntyyppisiä kirjoja, Askola heitti.

Noora Melaanvuo


Myös partiolaisina toimivat nuoret aikuiset ovat haastatelleet piispaehdokkaitamme:
http://www.papa.partio.fi/ajankohtaista/uutiset/piispaehdokkaat-partiolaisten-tarkastuksessa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.