Piispainkokous
Sarjassamme kirkollisen hallinnon kummajaisia esittelemme tänään piispainkokouksen. Aloitamme tuoreesta äänestystuloksesta. Viime viikolla piispainkokous päätti äänin 12-6 pönkittää entisestään pappien asemaa kirkossa. Hetkinen, pysähdytään ensin numeroihin. Miten ääniä voi olla 18, vaikka piispoja on korkeintaan 11, kun mukaan lasketaan myös kenttäpiispa, joka ei ole oikea piispa.
Selitys: piispainkokous ei ole vain piispojen kokous, vaan sen jäsenenä on myös pappisasessori jokaisesta hiippakunnasta. Asessorit ovat erikoiset pätevyysvaatimukset täyttäviä pappeja, jotka hiippakunnan papit valitsevat tuomiokapitulin jäseniksi korkeintaan kahdeksi kolmivuotiseksi jaksoksi.
Suuri osa lukijoista lienee jo pudonnut kelkasta näiden termien ja koukeroiden kyydissä. Oikaistaan siis vähän: ainakin asessorit olisi heitettävä piispainkokouksesta pellolle, jotta siitä voisi tulla aito piispojen kokous.
Piispat edustavat kirkon virkaa ja korkeinta teologista osaamista. Niinpä piispainkokoukselta kysytään mielipidettä, kun jossakin asiassa katsotaan olevan teologinen ulottuvuus. Ja missäpä ei olisi, kun kirkosta on kyse. Ja kun piispainkokoukselta kysytään jotakin kirkon hallinnon kehittämisestä, he korostavat, yllätys yllätys, kirkon viran ja teologisen osaamisen merkitystä. Asian voi sanoa myös niin, että he haluavat pitää kiinni omasta asemastaan ja vaikutusvallastaan.
Viime viikolla piispainkokous siis päätti mainituin äänin lausua, että seurakuntien neuvostojen puheenjohtajana pitäisi vastaisuudessakin olla kirkkoherra. Kovasti luotetaan viran ja teologisen osaamisen merkitykseen. Sen sijaan ei luoteta seurakuntalaisiin ja heidän valitsemiinsa edustajiin, heidän osaamiseensa ja kokemukseensa. Paitsi juhlapuheissa, visioissa, strategiapapereissa ja muussa sellaisessa, josta ei paljon tarvitse piitata.
Jos tässä kirkosta halutaan vastakin käyttää nimitystä kansankirkko, olisi syytä alkaa luottaa tähän kansaan. Neuvostojen puheenjohtajuuden siirtäminen valituille luottamushenkilöille olisi tässä merkittävä askel ja ele. Nykyisenkin lain mukaan kirkkoherra voisi muuten puheenjohtajuuden luovuttaa. Harva on niin tehnyt. Miksi?
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: