Lokakuussa pidetään kolme vaalipaneelia eri puolilla hiippakuntaa. Hiippakunnan papit sekä seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuus­tojen valitsemat henkilöt äänestävät uudesta piispasta 4. marraskuuta.

Nyt valitaan kahdeksan vuotta toimineen Espoon hiippakunnan toinen piispa. Hiippa­kunta on vakiinnuttanut asemansa, löytänyt toimintatapansa ja etsinyt omaleimaisuutta. Rakennusvaihe on ohi, ja on aika etsiä tietä eteenpäin.

Sekä kirkkomme hiippakuntarakentees­sa että Espoon hiippakunnassa on suuria on­gelmia, joihin uuden piispan on kyettävä käy­mään kiinni.

Ehkä suurin kysymys on edelleen kirkon jäsenyys, vaikka viime vuoden eroaallosta on­kin palattu takaisin normaalitilanteeseen, jos­sa kirkon jäsenten suhteellinen osuus väestöstä laskee vain

hivenen vuosittain. Espoon hiippa­kunnan alueella kirkon jäsenyys on kriisiyty­nyt erityisesti työikäisten miesten keskuudessa. 

Yleisesti ottaen hiippakunta on kirkossam­me menettänyt merkitystään. Valtaa on kes­kittynyt kirkon keskushallinnolle. Yksittäisel­lä hiippakunnalla ei ole juuri liikkumavaraa  sen enemmän hallinnollisissa kuin opillisissa kysymyksissä.

Merkitystä on myös sillä, että hiippakun­nalla ei ole juurikaan käyttövaroja. Hiippakun­nan toiminnasta päättää käytännössä kirkollis­kokous hyväksyessään kirkon keskushallinnon vuotuisen talousarvion.

Opillisista kysymyk­sistä päätetään osin kirkolliskokouksessa, osin piispainkokouksessa. Niissä kunkin hiippa­kunnan piispa on yksi muiden joukossa.

Vaikka piispalta on riisuttu valtaa, arvovaltaa on edelleen jäljellä. Piispan sana painaa ja sil­lä on merkitystä. Piispalla on suuri merkitys piispainkokouksen jäsenenä ja kirkon yhteisen kannan muodostajana. Piispoilla on teologisia eroja, ja piispakunnan kokonaisuus on kirkon kannalta merkittävä.

Espoon piispan valinta näyttää osaltaan suuntaa kirkon tuleville yh­teisille ratkaisuille. Espoon hiippakunnan seurakunnat ovat lähivuosina väistämättä suurten muutosten edessä.

Kuntauudistus toteutuu varmasti muo­dossa tai toisessa. Kirkon suuri kysymys on, kuinka seura­kunnat voivat edelleen toimia ihmisten lähi­yhteisöinä ja säilyttää samalla taloudellisen vakauden. Siihen ei enää riitä annettujen tosi­asioiden toteaminen, vaan kirkon tulee kyetä itsenäisiin, viisaisiin ratkaisuihin.

Piispanvaali on välillinen vaali. Seurakuntalais­ten ääntä käyttävät viime vuoden seurakunta­vaaleissa valitut edustajat. Välillinen vaali antaa mahdollisuuden sekä kulissientakaiseen käh­mintään että avoimeen menettelyyn. Vaaleissa äänestäneen seurakuntalaisen on voitava luottaa, että hänen edustamansa arvot on otettu huomioon. Kirkon arvolle sopii vain avoimuus.