null Piispat kantavat huolta kirkon ykseydestä

Hyvä avaus. Piispojen kannanottoa kommentoineen toimittaja Heli Karhumäen mukaan piispojen teesit tulevat tarpeeseen. Kuva:  Aarne Ormio/Kirkon kuvapankki

Hyvä avaus. Piispojen kannanottoa kommentoineen toimittaja Heli Karhumäen mukaan piispojen teesit tulevat tarpeeseen. Kuva: Aarne Ormio/Kirkon kuvapankki

Piispat kantavat huolta kirkon ykseydestä

Erilaisuutta ja erimielisyyksiä ei tarvitse pelätä, viestittävät luterilaisen kirkon piispat tuoreissa teeseissään. Teesit syntyivät vastauksena kirkolliskokouksessa tehtyyn aloitteeseen kirkon ykseyden edistämisestä.

Erimielisyydet ja uskontulkintojen jännitteet ovat kuuluneet kirkon elämään koko sen 2000-vuotisen historian ajan, muistuttivat arkkipiispa Kari Mäkinen ja Espoon piispa Tapio Luoma teesien julkistamistilaisuudessa.

– Erilaisuus uskontulkinnoissa ei merkitse totuuksien ja oikeassa olemisen kilpailukenttää, vaan dynaamista ja luovaa kirkon elämää. Teesit eivät tähtää varovaisuuteen ja vaikenemiseen vaan rohkeaan ja avoimeen erilaisuuden kohtaamiseen, Mäkinen sanoi.

Luoma ihmetteli, mistä on noussut ihanne, ettei kirkossa saisi olla eri mieltä. Hänen mukaansa missään inhimillisessä yhteisössä ei eletä ilman jännitteitä ja ristiriitoja. Ristiriitojen tarpeetonta dramatisointia kuitenkin kannattaisi välttää.

Luoma arvioi keskusteluilmapiirin kirkossa parantuneen siitä, mitä se oli silloin, kun kirkolliskokousaloite vuonna 2011 tehtiin. Tuolloin kirkkoa repi erityisesti kiista rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta.

– Olemme ehkä löytäneet keinoja elää yhdessä silloinkin, kun olemme eri mieltä.

Mäkinen kertoi, että häneltä on usein kysytty, eikö ole kauheaa, kun kirkossa riidellään niin kovasti.

– Se ei ole minun kokemukseni. Ristiriitoja on, mutta niiden kanssa voidaan ihan hyvin elää ja kulkea eteenpäin. Ei tämä elämää kummempaa ole, hän sanoi.

Piispat toivoivat teeseille löytyvän käyttöä seurakunnissa esimerkiksi silloin, kun neuvotellaan keskenään erimielisten järjestöjen ja herätysliikkeiden kanssa. Mäkinen ehdotti, että teesejä sovellettaisiin kirkossa niillä foorumeilla, jossa keskustelua muutenkin käydään, esimerkiksi päätöksentekoelimissä seurakuntaneuvostoista kirkolliskokoukseen. Ne on myös tarkoitus jakaa uusille seurakuntien luottamushenkilöille.

Kaisa Halonen

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.