Piispat vaarallisella tiellä uhmatessaan lakia
Piispat ovat lähteneet vaaralliselle tielle päättäessään asettua eduskunnan säätämän lain yläpuolelle. Seurauksena saattaa olla, että kirkon ja valtion välinen napanuora katkeaa – se katkaistaan. Miten kirkko sitten selviää tilanteessa, jossa kansalaisten on aktiivisesti mietittävä, piirtääkö ruksin lomakkeen kohtaan "maksan kirkollisveron tänä vuonna", kun katsoo lähes tyhjiä kirkkosaleja sunnuntaisin ja seuraa jäsenpakoa kirkosta?
Piispojen ongelman ymmärrän. Se harvalukuinen porukka, joka kirkon penkkejä kuluttaa sunnuntaisin, on suurelta osalta patavanhoillista. Heille homoavioliitto muodossa missä hyvänsä kirkon tiloissa on punainen vaate. Kysyä sopii myös, miksi homoparien on välttämättä ängettävä kirkkoon vihittäviksi. Ratkaisu koko ongelmaan saattaisi olla, että avioliittoon vihkiminen siirretään kokonaan maallisille viranomaisille; kirkolle jäisi parien siunaaminen. Mutta kelpaisiko tämäkään piispoille?
Maaliskuussa 2017 homopareilla on sitten samat oikeudet lain mukaan kuin heteropareilla. Eikä kirkko voi rangaista pappeja, jotka noudattavat maan lakia, teki kirkko keskuudessaan mitä omia tulkintojaan tahansa. Kun ensimmäistä pappia rangaistaan, lööpit kiljuvat Turun Vatikaanista, ja kansa alkaa valua ulos kirkosta – etenkin se nuori väki, josta kirkko ei haluaisi, jo verorahojen vuoksi, luopua. Kauanko sitten kestää, kunnes valtion- tai kansankirkon tarina loppuu Suomessa?
Tähänkö piispamme arkkipiispan johdolla ovat pyrkimässä?
Eva Redelinghuÿs
lehtori
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: