Pilaako terrorismi islamin
On hyvin pitkä aika siitä, kun luterilaisen kirkon rinnalle Suomeen tuli muita kirkkokuntia. Ne kaikki ovat sen jälkeen eläneet rauhassa oman uskontonsa kanssa sekä sopeutuneet suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen.
Muistanko oikein, että jo yli sata vuotta sitten Suomeen tuli idästä tataariheimon jäseniä, jotka harjoittivat islaminuskoa hiljalleen? Nyt islamin uskonnon edustajat tekevät hirvittäviä terroritekoja ympäri maailman. Se pelottaa miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa.
Maallisen vallan saamiseksi islam on laatinut sharian lain, jonka luvalla voidaan pienistäkin Koraanin loukkauksista silpoa ihmisiä tai teloittaa. Terroristijärjestot Isis ja Boko Haram teurastavat raa’asti ihmisiä, koska väittävät heidän olevan vääräuskoisia. Näinkö Koraani neuvoo ihmisiä levittämään islamia? Minä en tiedä, koska en ole lukenut kirjaa.
Kun maahanmuuttajia tulee Suomeen ja etenkin islaminuskoisia, heille olisi heti alkuvaiheessa kerrottava maan enemmistöväestön tavat toimia yhteiskuntana sekä noudattaa lakeja, jotka demokraattisesti parlamentissa on hyväksytty.
Veroja on jokaisen maksettava kunnille sekä valtiolle määräysten mukaan. Lain kiertäjiä ja lintsareita ei hyväksytä. Koulujen uskonnonopetuksessa islam ei saa erityisasemaa muihin uskontoihin nähden. On oltava oikeusvaltion tavat kaikessa sekä oikeudenmukaisuus ja rehellisyys etusijalla.
Veikko Byysing
Jaa tämä artikkeli: