Jumalan pimeydessä. Kokemuksena uskon pimeä yö on kuin hengellistä loppuun palamista. Sisäisen prosessin kautta ihmistä tyhjennetään uskoon liittyvistä vaatimuksista. Kuva: Niklas Sjöblom / Kuvaario
Pimeässä yössä
Uneton tietää miten pitkiä ovat yön tunnit ennen aamun valkenemista. Yön pimeys voi olla myös kokemusta hengellisestä erämaasta, Jumalan läsnäolon puuttumisesta. Koittaako aamu? Vastaako Jumala?
Milloin olet viimeksi valvonut saamatta unta? Tai ehkä olet herännyt kesken unien johonkin, miettimään elämääsi. Moni huoli tai pelko, joka päiväsaikaan pysyy kohtuullisena, kasvaa yöllä arvaamattomiin mittoihin. Miten selviän? Miten asiat järjestyvät?
Yön hiljaisuudessa erillisyyden tunne korostuu ja ajatukset vaeltavat omaa pysähtymätöntä rataansa. Unettomien suuri perhe pyörii joka yö erilaisissa sängyissä, kodeissa, olosuhteissa ja elämäntilanteissa.
Syiden erilaisuudesta huolimatta uskon, että monien unettomien yhteisen yöllisen perustunnon voi kiteyttää yhteen kysymykseen: Milloin valo koittaa? Milloin se koittaa minun elämässäni?
Valon odottaminen on keskeistä hengellisessä elämässä. Esimerkiksi koko adventinaika on Jeesuksen, maailmaan syntyvän Vapahtajan ja todellisen Valon odottamista. Arkipäivässä se on usein tarrautumista rukoukseen. Valo on jossain, ehkä matkan päässä, mutta riittää tässä ja nyt näyttämään suuntaa. Valon odottaminen on Jumalan odottamista. Jumalan odottaminen antaa tulevaisuuden ja toivon.
Hengelliseksi yöksi kutsutaan sellaista kristityn elämän vaihetta, jossa Jumala koetaan poissaolevaksi ja etäiseksi. Valoa ei näy eikä rukouksiin vastata. Rukoilija kulkee kuin hengellisessä erämaassa, jota vanhastaan on kuvattu pimeytenä ja yönä. Tunnettu kuvaus hengellisestä yöstä on lähtenyt 1500-luvulla eläneen mystikon Ristin Johanneksen kynästä. Hänen teoksensa Pimeä yö kuvaa hengellisen elämän vaikeita aikoja kuin sielun puhdistuksena, jonka kautta lopulta lähennytään Jumalaa.
”Mutta sopivana ajankohtana, kun he kokevat entistä enemmän nautintoa ja mielihyvää hengellisissä harjoituksissa ja uskovat jumalallisen suosion auringon loistavan yhä kirkkaammin, Jumala pimentää heiltä koko tämän valon, sulkee heiltä oven ja tukahduttaa sen makean hengellisen veden lähteen, josta he ennen saivat nauttia. Ja tällä tavoin Jumala jättää heidät niin synkeään pimeyteen, etteivät he enää tiedä, minne kulkisivat. Sitten hän laskee heidät sylistään ja totuttaa heidät kulkemaan omilla jaloillaan. Tämä tuntuu heistä aivan uudelta ja vieraalta, sillä kaikki näyttää nyt kääntyneen väärin päin”, kirjoittaa Ristin Johannes.
Kokemuksena uskon pimeä yö on kuin hengellistä loppuun palamista. Sisäisen prosessin kautta ihmistä tyhjennetään uskoon liittyvistä vaatimuksista. Omat suoritukset ja uskon yrittäminen ovat tulleet tiensä päähän.
Monet kristityt ovat kertoneet omasta pimeästä yöstään, jossa Jumala tuntuukin äkkiä vieraalta. Elämää joutuu arvioimaan uudelleen ja usein vaikeuksien kautta. Silti vähitellen tapahtuu aamun ja valon ihme; kasvaminen todellisempaan uskoon, toivoon ja yhteyteen. Lopputuloksena ei olekaan uskon menettäminen, vaan syvempi kiinnittyminen Jumalaan.
Hengellisen erämaan kokemukseen voi liittyä masennusta tai elämän ongelmien tuomaa alakuloa. Usein kaikki nämä yhdessä tuovat tullessaan myös univaikeuksia. Kyse on myös siitä, millaisen elämänvaiheen ihminen itse mieltää hengelliseksi erämaaksi, ja millaiset asiat ovat hänet siihen johtaneet.
Ristin Johanneksen mukaan hengellisessä yössä kulkeva kantaa suurinta murhetta Jumalan läsnäolon kokemisen puutteesta ja omasta kyvyttömyydestään tuntea uskoaan todeksi. Siksi pimeän yön kokemuksessa on eniten kyse ihmisen jumalasuhteesta, kaipuusta toisenlaiseen olotilaan.
Niukkuudessa usko pelkistyy olennaiseen. Erämaavaihe on kuin kristityn kasvua kohti rehellisempää hengellisyyttä ja armollisempaa Jumalaa. Kuten katolilainen munkki, kirjailija Thomas Merton on sanonut: ”Suurin uhka hengelliselle elämällemme on, että se vaipuu epätodellisuuteen”.
Vuosia sitten omaa hengellistä matkaani helpotti viisaan sielunhoitajan tuoma tieto siitä, että kristityn elämään kuuluu erämaajaksoja. Olin valmis luopumaan uskostani, jos se osoittautuisi vain uskomusjärjestelmäksi vailla muuta ulottuvuutta. Pimeinä aikoina uskoni ei sittenkään kuollut, vaikka en voinut tehdä mitään sen hyväksi. Miten perustelisin kenellekään uskoa, joka ei syvimmältään ole minusta lähtöisin?
Toivo ja valon odottaminen ihmisessä ei kuole helpolla. Se on kuin sisäänrakennettu lähde, joka vain ajoittain kituu kuivumisen partaalla.
Pimeän yön todellisuus voi tuntua liian mystiseltä arkipäivän hengellisyyteen liitettynä. Silti monet kristityt ovat vuosisatojen ajan jakaneet saman kokemuksen. Kiinnostavaa on, että niin Ristin Johannes kuin tämän päivän ihminen voivat kokea samoin, vaikka kieli, jolla asioita sanoItetaan, on erilainen.
Moni uneton tietää, että yöllä ihmisen yksinäisyyden ja erillisyyden tunne kasvaa. On kuin kukaan muu ei voisi tavoittaa sitä ahdistusta, joka joskus kiteytyy aamuyön tunteihin. Samalla tavalla hengellisessä yössään kulkeva tuntee irtautuneensa Jumalasta ja hänen huolenpidostaan.
Yö on jo Raamatun lehdillä kiihkeää Jumalan etsimisen aikaa. Psalmien kirjoittajat odottavat aamun valoa ja huutavat vaiti olevan Jumalan puoleen kuullakseen hänen äänensä. Moni ihminen ristii kätensä juuri yöllä ja odottaa vastauksia, apua, lepoa ja rauhaa.
Ehkä hiljaisuuden hyväksyminen on askel eteenpäin. Elämässä on aikoja, jolloin voi vain suostua odottamaan, silti päästämättä irti toivosta.
”Tämä yökin on sinun, Isä. Siksi en ole tässä yksin.
En voi juuri nyt iloita, mutta tässä hiljaisuudessa ja pimeydessä sinä puhdistat minua.
En näe sinua juuri nyt, mutta koetan muistaa, mitä olet sanonut.
Kaikki, mikä on sinun, on myös minun. Et ole jättänyt etkä hylännyt minua.
Olet kanssani kaipauksessa, joka yössä tiivistyy
valon ja näkemisen odottamiseksi.”
Jutun kirjoittamisessa on käytetty virikkeenä:
- Ristin Johannes, Pimeä yö. Kirjaneliö 1983.
- Thomas Merton, Ajatuksia yksinäisyydessä – hengellisestä elämästä ja yksinäisyydestä Jumalan edessä. Kirjaneliö 1989.
- Ella Juutinen: Kun Jumala ei vastaa. Pro gradu-tutkielma 2006.
Jaa tämä artikkeli: