null Pitääkö vegaanin ottaa kouluun omat eväät?

Puheenvuorot

Pitääkö vegaanin ottaa kouluun omat eväät?

On aika käsittämätöntä, että Espoossa on olemassa mahdollisuus jäädä ilman kouluruokaa omien ruokailuvalintojen ja elämänkatsomuksen tai -filosofian takia.

Iltalehti uutisoi 13.8. verkkosivuillaan artikkelissa ”Espoon kouluissa ei saa vegaaniruokaa – ilman lääkärintodistusta”, että Kaitaan lukiossa ei enää edellisen vuoden tapaa saa täysin vegaanista ruokaa ilman lääkärintodistusta. Espoon nuorisovaltuusto on surullinen siitä, miten kielteisesti kaupunki suhtautuu nuoren omiin päätöksiin ruokailustaan.

Nuorisovaltuuston tietojen mukaan vegaanisen ruuan saatavuus vaihtelee kouluittain. Silloin kun vegaaninen ruokavalio ei perustu sairauteen, vaan esimerkiksi nuoren omaan päätökseen, siihen ei saa vaadittavaa lääkärintodistusta. Koulujen kasvisruokaan on lisätty usein muun muassa kananmunaa tai maitotuotteita, joita vegaani ei syö, kertoo Iltalehti. Vegaanisesta ruuasta on saatavilla kaikki tarvittavat ravinto-aineet, mitkä varttuva nuori tarvitsee.

Useimmiten vegaaninen ruokavalio perustuu nuoren omaan elämänkatsomukseen, ideologiaan ja oman identiteetin luomiseen. On aika käsittämätöntä, että Espoossa on olemassa mahdollisuus jäädä ilman kouluruokaa omien ruokailuvalintojen ja elämänkatsomuksen tai -filosofian takia.

Kaupungin linjaus voidaan tulkita oppilaan tai opiskelijan omaa päätöstä vähättelevänä. Se asettaa myös opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan, jos joutuu tuomaan omat eväät kotoaan. Jokaisella oppilaalla sekä opiskelijalla on perusopetuslain 31§ ja lukiolain 28§ mukaan oikeus saada maksuton ruoka-ateria, mikäli tämä on päätoiminen opiskelija.

Espoon nuorisovaltuusto esittää asiaan ratkaisuksi sen, että kaikissa Espoon kouluissa kukin voisi itse ilmoittaa, jos haluaa vegaanista ruokaa. Vaihtoehtona voisi olla mahdollisuuksien mukaan, että kaikki kaupungin kouluissa tarjoiltava kasvisruoka olisi vegaanista. Kaupungilla olisi tilaisuus korjata tämä pieni mutta merkittävä epäkohta, ja nuorisovaltuusto on halukas osallistumaan ongelman ratkaisemiseen hyvässä hengessä.

 

Paula Karhunen

Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.