Hyvää matkaa. Jaanalle ei voi antaa mitään valmista. Hänen on hyvä kulkea oma matkansa ja katsoa, tuleeko Jumala sillä tiellä vastaan.
Pitkästä aikaa kirkossa
Kaksi naista kävi sunnuntaiaamuna messussa. Toiselle se oli tuttua, toiselle ei.
Teksti Minna-Sisko Mäkinen
Kuva Nina Kaverinen
Keski-ikäisen Jaanan elämä on aina ollut täynnä toimintaa. Nyt on hiljaisempaa, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Elämän rajallisuus on tähän ikään mennessä tullut eri tavoin vastaan. Jaksamisessa, osaamisessa, ajankäytössä.
On helpottavaa tajuta, ettei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Toisaalta rajallisuus myös ahdistaa, niin kuin vanhempien kuolema tai läheisten sairastumiset. Arki on enimmäkseen hyvää, mutta joskus mietityttää. Tässäkö kaikki?
Kirkossa Jaana muistelee olleensa omissa häissään, lasten rippijuhlissa ja joissain hautajaisissa. Mieleen jäivät lähinnä kauniit puitteet. Lapsuudenkodissa äiti opetti iltarukouksen ja vei pyhäkouluun. Päällimmäiseksi jäi turvallisuus, usko johonkin hyvään. Mutta mitä se on nyt? Mihin tänään voi uskoa?
Osallisuus. Jaana on aina kuulunut kirkkoon, mutta ei ole tuntenut kuuluvansa yhteisöön.
– Kai se johtuu itsestäni, olen vieraantunut näistä. Olen kyllä miettinyt, miksi kuulun kirkkoon, jos en osaa siellä käydä. Periaatteessa kirkko edustaa sellaisia arvoja, joista haluan pitää kiinni: lähimmäisenrakkautta, hyväntekeväisyyttä, inhimillisyyttä. Tarvitaan vastavoimia tämän ajan itsekkyydelle.
Jaana toivoo kyllä, että hän löytäisi kirkosta jotain enemmän.
– Yhteyttä ehkä, en tiedä. En silti haluaisi jakaa henkilökohtaisia tuntojani missään ryhmässä. Ehkä kaipaan jotain syvempää ymmärtämystä elämään tai hyvien arvojen vahvistamista.
Keskustelujemme pohjalta kutsun Jaanan eräänä sunnuntaiaamuna kirkkoon, ihan tavalliseen kello kymmenen jumalanpalvelukseen. Yhdessä meneminen tuntuu paremmalta, sillä on monta asiaa, jotka eivät ole satunnaiselle kirkossa kävijälle selviöitä.
Miksi ja missä kohtaa esimerkiksi pitää nousta tai istua? Messun kaavamaisuus hämmentää monia. Miten virsitaulua luetaan? Virret kuulostavat vaikeilta ja hieman raskailta, mutta sanoissa on kauneutta.
– Näihin pitäisi kai vaan tottua, Jaana arvelee. Synnintunnustus. Sana on vahva, kirkollinen, vieras. – Ei tässä oikein ehtinyt ajatella koko asiaa, että mikä painaa. Alkaako tämä aina tästä? Jaana kuiskaa.
Yritän myöhemmin valottaa, miten itse ymmärrän synnin; se lähtee siitä, että ihminen elää erossa Jumalasta, Luojastaan, vaikka Jumala haluaisi elää yhteydessä ihmiseen. Synnintunnustus messussa ei ole tuomio, vaan uusi alku. Tämän uuden alun mahdollistajaksi Jumala on lähettänyt Jeesuksen.
Jaana miettii. Miksei Jumala voisi vain armahtaa jokaista sitten, kun kuoleman hetki koittaa? Toisaalta anteeksiantamisesta ja anteeksisaamisesta puhuminen on hänen mielestään tärkeää, ihan arkisessakin mielessä.
Oivallus. Pyhäpäivän saarnassa puhutaan murehtimisesta ja Jumalan huolenpidosta. Aarteita ei tulisi koota maan päälle vaan taivaaseen. Miten se tapahtuu?
Puhe alkaa kaukaa tavallisen ihmisen arjesta, mutta päättyy rohkaisevasti: Jumalaan uskovan ei tarvitse kantaa turhaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Ihminen voi löytää rauhan murehtimisestaan, kun hän laittaa turvansa Jumalaan ja huomioi muitakin ihmisiä, jakaa eteenpäin sitä hyvää, mitä on saanut.
Jaana kirjoittaa jotakin paperille. Jumala on suurempi kuin se, mikä on minulle tuttua. Saarnaajan tuoma ajatus jättää tilaa pohtimiselle. Jumala on jotain, mitä ei voi tarkoin määritellä. Liian tarkat määritelmät kaventavat. Jos Jumala on, hän on aina jotain enemmän.
Saarnan lopuksi seurakunta tunnustaa yhteisen uskonsa. Näytän Jaanalle, mistä uskontunnustus löytyy virsikirjan takaosasta. Se herättää kysymyksen: Mitä ihmettä tarkoittaa ”pyhäin yhteys”?
Rukous. Pappi pyytää: ”Jumala, Isämme ja Luojamme. Auta meitä jättämään pienet ja suuret murheemme sinulle ja ottamaan jokainen uusi päivä vastaan sinun lahjanasi.”
Jaana pitää kuulemistaan rukouksista. Hänestä tuntuu hyvältä, että messussa rukoillaan myös ihmisten jättämien pyyntöjen puolesta. Mutta miksi Isä meidän, ainoa tuttu rukous, luetaan niin nopeasti, ettei siihen ehdi mukaan?
Rukous surevien omaisten puolesta saa Jaanan muistelemaan oman isänsä kuolemaa. Silloin olisi voinut tulla kirkkoon kuuntelemaan, kun isän nimi luettiin.
Salaisuus. Ennen ehtoollista Jaanalla on taas kysymyksiä. Onko väliä, mihin kohtaan alttaria polvistuu? Pitääkö papille sanoa jotain, nyökätä vaikka? Kerron Jaanalle, miten hän voi ojentaa kätensä ja vastaanottaa ehtoollisleivän. Kaiken voi vain vastaanottaa, ei tarvitse tehdä mitään. Kristuksen ruumis ja veri annetaan lahjaksi. Lopuksi ehtoollisesta voi kiittää ristinmerkillä. Harjoittelemme sitä penkissä; otsa, rinta, olkapäät. Se on kuin lyhyt rukous: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
– Suuri on uskon salaisuus, pappi päättää ehtoollisen. Sanat tuntuvat hoitavilta. Ehtoollisen sakramenttiin on kätketty kristinuskon ydin.
Toivo. Kahvilla kerron Jaanalle omasta uskostani, epäilyksistä ja luottamuksesta. Voimme rukoilla, kertoa asiamme Jumalalle ja tuntea olevamme arvokkaita, vaikka elämä ei menisi omien suunnitelmien mukaan. Jumalan tahdon etsiminen antaa rauhaa ja vapauttaa monista omista hätäilyistä.
Itselleni tärkeää kristinuskossa on juuri toivo, joka kannattelee kaikissa tilanteissa. Jumala antaa uusia näköaloja ja toivoa, joka ulottuu vielä kuolemankin yli. Jumalanpalveluksessa ja ehtoollisella käyminen on minulle yksi tapa hoitaa uskoani. Messut ovat erilaisia ja erimuotoisia, mutta vajavaisinakin tilanteina ne välittävät jotain Jumalasta.
Matka. Jaanalle on uusi ajatus se, että Jumala voisi olla henkilökohtaisesti kiinnostunut juuri hänen elämästään. Hänelle Jumala on ollut enemmän jokin korkeampi voima, joka on kenties luonut maailman, mutta joka ei juuri elämässä vaikuta. Asioita pitää sulatella, miettiä lisää, tulla ehkä toisenkin kerran kirkkoon. Ehdotan Tuomasmessua, se on erilainen.
Huomaan, että minulla on tarve selitellä Jumalaa ja kertoa omia ajatuksiani, mutta yritän pysytellä hiljaa. En voi antaa Jaanalle mitään valmista. Hänen pitää saada kulkea omaa matkaansa ja odottaa, tuleeko Jumala sillä tiellä vastaan.
Jaa tämä artikkeli: