null Pohdiskelija astuu johtoon

Kulttuurin tuntija. Piispa Kari Mäkinen valittiin viime viikolla kirkon seuraavaksi arkkipiispaksi. Kuva KT/Jussi Vierimaa

Kulttuurin tuntija. Piispa Kari Mäkinen valittiin viime viikolla kirkon seuraavaksi arkkipiispaksi. Kuva KT/Jussi Vierimaa

Pohdiskelija astuu johtoon

Uusi arkkipiispa Kari Mäkinen on keskusteleva ja tilaa antava johtaja.

Ihmisenä Kari Mäkinen, 55, antaa vaikutelman tavallisesta suomalaisesta miehestä, jota on helppo lähestyä. Tampereen hiippakunnan hiippakuntadekaani Ari Hukari, 56, pitää Mäkistä pohdiskelevana ja harkitsevana miehenä, jolla ei näytä olevan tarvetta korostaa itseään.

– Hän edustaa nykyaikaista pappisihannetta, jossa asetutaan vuoropuheluun aidosti kuunnellen, Hukari sanoo.

Helsingin hiippakunnan hiippakuntasihteerin Raine Haikaraisen, 60, mielestä Mäkisestä välittyy kaikkine epävarmuuksineen vahva läsnäolon tuntu:

– Jopa hieman ujon oloinen Mäkinen ei paljoa puhu. Mutta kun puhuu omalla rauhallisella äänellään, sieltä ei tule sammakoita. Uudessa virassa hän joutuu varmasti opettelemaan tiiviimpää ja nopeampaa ajatusten ilmaisemista, Haikarainen sanoo.

 

Johtajana Kari Mäkisellä on pitkä kokemus kirkon hallinnon eri portaissa.

– Hänellä on kyky tuoda erilaisia näkemyksiä yhteen. Tarvittaessa hän on pystynyt tarttumaan myös jämäkästi työyhteisöjen ongelmiin, Ari Hukari sanoo.

Raine Haikarainen mieltää Mäkisen luotettavaksi hahmoksi, joka hoitaa asioita perusvakavalla otteellaan tyylikkäästi ja määrätietoisesti. Vehmersalmen vt. kirkkoherran ja Kuopion hiippakunnan hiippakuntasihteerin Aulikki Mäkisen, 42, (ei sukua) mukaan Kari Mäkinen tuntee jo piispan työt ja siitä on nyt etua.

– Mutta luottaako hän liikaa, että kaikki asiat voidaan ratkaista hallinnollisesti? Kuinka hän pystyy viemään asioita eteenpäin arkkipiispana ennen kuin niistä on tehty päätöksiä? Se jää nähtäväksi, Mäkinen pohtii.

 

Teologina Kari Mäkinen antaa tilaa hiljaiselle ja hapuilevalle uskolle. Aulikki Mäkinen pitää uutta arkkipiispaa sivistyneenä ja filosofisena keskustelijana, joka opillisesti on varsin perinteinen teologi.

– Mäkinen on ollut paljon seurakuntapappina, ja hän on nähnyt elämän rosoisuuden. Hän ei mielellään puhu suurista opillisista kysymyksistä vaan korostaa elämän ymmärtämistä, Aulikki Mäkinen pohtii.

Hukarin mukaan Mäkinen on yhteiskunnallisten ja eettisten kysymysten sanoittaja, joka osaa linkittää kirkon uskon nykyihmisen elämäntilanteisiin.

– Hänen mukanaan voisi syntyä teologisesti entistä moniäänisempi kirkko, mikä on kirkon etu. Yksiäänisen kirkon aika on ohi, Hukari sanoo.

Haikaraisen mukaan Mäkinen edustaa vahvaa luterilaista kulttuuriteologiaa.

– Mäkisellä on kyselevä ja pyhää tietyltä etäisyydeltä lähestyvä tapa puhua. Se ei yllätä, kun tietää hänen olevan myös kirjallisuuden tutkija ja lyyrikko, Haikarainen sanoo.

 

Mediassa Kari Mäkinen pärjää parhaiten, kun hän saa puhua ennalta valmistelemastaan aiheesta.

– Mäkinen on kirjoitettujen tekstien mies. Hänen saarnansa ja puheensa ovat herkkiä ja kuulijan mielikuville tilaa antavia, Raine Haikarainen arvioi.

Nopeatempoinen televisioesiintyminen ei sovi Mäkisen mietteliääseen ja minimalistiseen ilmaisuun. Hän antaa myös hieman harmaan vaikutelman:

– Harkitsevuus näyttää televisiossa helposti sisäänpäin kääntyneisyydeltä, Haikarainen jatkaa.

 

Mitä hyvää Mäkinen tuo tullessaan? Aulikki Mäkinen uskoo, että arkkipiispa tulee puolustamaan tavallista uskoa ja antamaan tilaa muutokselle:

– Hänessä on ainesta arvojohtajaksi, jota kirkkoon on kaivattu.

Ari Hukari toivoo, että Kari Mäkinen tarttuu ripeästi kirkkoa vaivaavaan hallinnollisen halvaukseen.

– Siitä on hänellä kokemusta kirkon eri tehtävissä. Arkkipiispan johdolla pitäisi virtaviivaistaa pikaisesti hallintoa, Hukari sanoo.

Raine Haikaraisen mielestä Mäkinen voi kirjallisuuden tuntijana vahvistaa kirkon ja kulttuurielämän välistä vuoropuhelua.

Arkkipiispan vaalin toisen kierroksen äänestyksessä Mäkinen sai 593 ääntä ja dogmatiikan professori Miikka Ruokanen 582 ääntä. Mäkinen aloittaa virassaan kesäkuun alussa.

Tommi Sarlin

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.