Korkeuksissa. Pétur Sakarin päätä ei huimaa sen kummemmin urkuparvella kuin lentokoneen ohjaimissa.
Poika tahtoi urkuriksi
Urkuihin jo kolmevuotiaana hurahtanut Pétur Sakari haluaa jatkuvasti mitata itseään. Silti urkutaiteilija kokee menestyksen maailmalla tulleen kuin vahingossa.
Nyt on saatu Suomeen uusi kansainvälisen tason soitinsolisti, ylisti maan suurimman päivälehden kriitikko alkuvuodesta 23-vuotiasta Pétur Sakaria. Nuori urkutaiteilija oli tehnyt historiaa päästyään ensimmäisenä ulkomaalaisena levyttämään pariisilaisen Saint-Étienne-du-Mont-kirkon kuuluisilla uruilla. Kaiken lisäksi Sakarin levy French Organ Music hipoi kriitikon mukaan täydellisyyttä.
Urkuvirtuoosin elämässä on palattava 20 vuotta taaksepäin, jotta saataisiin selvää, miten hän on nyt tässä pisteessä. Tuolloin kolmevuotias Pétur oli ulkomailla muusikkovanhempiensa kanssa ensimmäistä kertaa urkukonsertissa ja innostui ylettömästi komeaäänisestä soittimesta.
– Yritin sen jälkeen soittaa kotona pianoa, mutta kiukustuin, kun siinä ei ollut jalkiota eikä samanlaisia tehoja kuin uruissa.
Vanhemmat ymmärsivät poikansa valtavan palon. Hän sai kokeilla urkuja ja kuunnella urkulevyjä, ja häntä vietiin paljon urkukonsertteihin.
– Aloitin kahdeksanvuotiaana urkuopinnot Pekka Suikkasen opetuksessa. Se oli ennenkuulumatonta, koska Suomessa ei yleensä aloiteta soitto-opintoja suoraan uruilla, Pétur Sakari kertoo.
Suikkasen jälkeen Sakarin opettajaksi tuli Tuomas Karjalainen. Häntä ohjasi myös maan kovatasoisimpiin urkureihin kuuluva Kalevi Kiviniemi, jonka kanssa hän on parhaillaan konserttikiertueella. Opettajiensa ansiosta Sakari alkoi syvällisesti ymmärtää, miten huikea ja monipuolinen soitin urut ovat.
Ensimmäisen soolokonserttinsa Pétur Sakari piti 13-vuotiaana, minkä jälkeen hän alkoi esiintyä yksin, kuorojen kanssa tai sinfoniaorkesterien solistina niin kotimaassa kuin ulkomailla.
17-vuotiaana Sakarille tapahtui sitten jotain todella mullistavaa. Lapuan kansainvälisillä urkufestivaaleilla ranskalainen huippu-urkuri Thierry Escaich kutsui hänet konsertin jälkeen iltapalalle puhuakseen hänen kanssaan opinnoista Pariisissa.
– Olin pyörtyä, sillä tilanne tuntui niin absurdilta. En ollut voinut edes kuvitella pääseväni niin lähelle tämän kaltaista musiikin neroa, Sakari sanoo.
Tästä alkoivat tiukat oppivuodet, jolloin vaatimustaso oli moninkertainen aiempaan verrattuna. Escaichin ohella Sakaria opetti toinen yhtä nimekäs urkuri, Vincent Warnier. Opinnot jatkuvat jaksoittaisesti edelleen.
Näiden urkureiden ansiosta Sakari pääsi tekemään French Organ Music -levynsä Pohjois-Euroopan suurimmassa klassisen musiikin levy-yhtiössä BIS Recordsissa. Albumi on jo saanut merkittäviä kansainvälisiä levypalkintoja, ja Sakari jatkaa levyttämistä yhtiön omana taiteilijana.
– Oli koko Suomen urkutaiteelle tärkeää, että joku täältä pääsi opiskelemaan Pariisiin, urkutaiteen mekkaan. Levyttäminen Saint-Étienne-du-Mont-kirkossa oli puolestaan itselleni kuin jonkinlainen loppututkinto, Sakari sanoo.
Hänelle ei kuitenkaan ole pääasiana palkintojen kerääminen ja kehukylvyssä eläminen vaan se, että ihmiset voivat nauttia hyvästä urkumusiikista.
– Ajattelen vahvasti niin, että musiikin avulla pystyy välittämään kaikki maailman tunteet.
Urkutaiteilija haluaa osaltaan myös rikkoa rajoja. Tähän liittyi Hetkien vaellus -produktio, jonka Pétur Sakari toteutti Turussa helmikuussa Jorma Uotisen ja Pori Dance Companyn kanssa. Esityksessä urkumusiikkiin yhdistyvät teksti, lausunta, liike ja tanssi. Tarkoitus on, että teosta esitetään jatkossa eri puolilla Suomea.
– On tärkeää viedä urkumusiikkia lähemmäksi tavallisia ihmisiä. Moni on hämmästynyt kuultuaan, miten eri tavoin urut voivat soida kuin on yleensä totuttu, Sakari toteaa.
Vaikka urkumusiikki on vienyt leijonanosan Sakarin elämästä, hänestä löytyy yllättäen muitakin ulottuvuuksia. Hän on nimittäin harrastanut kansanmusiikkia 11-vuotiaasta lähtien viulisti Mauno Järvelän näppäripelimannien riveissä. Nyt Sakari opiskelee toista vuotta Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Soittimina ovat sello, piano, harmoni ja urut.
– Järvelä oli minulle merkittävä polkujen avaaja. Hänen avullaan aloin oivaltaa, ettei soittamiseen tarvitse suhtautua kurttuotsaisesti tehdäkseen sitä huipputasolla.
– Kansanmusiikkiosastolla tehdään samalla tavalla taidetta kuin muillakin osastoilla. Etnahtavat folkyhtyeet ovat myös kova vientituote.
Mutta ei tässä vielä kaikki: Sakari opiskelee myös lentäjäksi, ja paperit pitäisi olla taskussa vuoden kuluttua.
– Tämä tapahtui kuin vahingossa, kuten lähes kaikki muukin elämässäni. Kaverit veivät minut Malmin lentokentälle, jossa esiteltiin lentäjän opintoja. Pääsimme lentokoneella yläilmoihin, ja se oli menoa, kertoo lapsesta asti myös lentokapteenin ammatista unelmoinut Sakari.
Sakari aikoo jatkossakin keskittyä musiikkiin, mutta hän on suunnitellut tekevänsä lentokapteenin työtä sivutyönään.
– Olen haasteiden ihminen, ja haluan mitata jatkuvasti itseäni. Lentäjän työssä, erilaisten asioiden ja ihmisten parissa, saan vastapainoa vaativalle musiikkimaailmalle ja pääkoppa säilyy ehkä terveempänä.
Jaa tämä artikkeli: