Raakel (Marjut Maristo) (vas.) ja Maria (Amanda Pilke) saavat huomata, että rajat kahlitsevat ja suojelevat yhtä aikaa.
Pois häpeä, pois syyllisyys
Elokuvaohjaaja Dome Karukoski kadehtii lestadiolaisen yhteisön rakkautta ja iloa.
Tämä mies on äidin poika.
Vai mitä sanotte vaikkapa siitä, että kun Dome Karukoski täytti 18 vuotta, hän vietti illan elokuvissa äitinsä kanssa. Filmiksi päivänsankari oli valinnut Krzystof Kieslowskin Sinisen, koska siinä näytteli tumma kaunotar Juliette Binoche.
Kun Karukoski runsas viikko sitten voitti ohjaajan Jussi-patsaan toisesta pitkästä elokuvastaan Tummien perhosten koti, hän mainitsi äitinsä heti kiitospuheensa aluksi.
”Jos kaikilla olisi samanlainen äiti, maailma olisi paljon parempi paikka”, Karukoski lausui.
– Olen aina ollut juureton. Muutimme paljon, olin yksinhuoltajan poika ja koulukiusattu, ohjaaja kertoo nyt, 32-vuotiaana.
Karukoski muistaa, kuinka äiti osti pojalleen ensimmäisen viinipullon ja rohkaisi tätä pitämään bileet mutta tuli kotiin ennen kuin juhlat päättyivät.
– Äiti antoi vastuuta mutta oli aina läsnä, eikä hänen silmissään tarvinnut hävetä.
Aikuisten elokuvalla Cannesiin
Juuri turha syyllisyys ja häpeä ovat Karukosken mielestä ne tunteet, joista ihmisen pitäisi päästä eroon. Elokuva Tummien perhosten koti tutki häpeää. Syyllisyys puolestaan on vahva teema Karukosken uusimmassa ohjauksessa, tällä viikolla teattereihin tulevassa elokuvassa Kielletty hedelmä, jonka tuotantoa on rahoittanut myös Kirkon mediasäätiö.
Tarinan päähenkilöt, kaksi vanhoillislestadiolaista tyttöä, lähtevät kesäksi Pohjois-Pohjanmaalta Helsinkiin. Toinen haluaa maistaa elämää, toinen ottaa tehtäväkseen suojella ystäväänsä.
Kun Helsinki-Filmin tuottaja Aleksi Bardy esitteli aiheen Karukoskelle vuosia sitten, tämä innostui projektista nopeasti.
Ensinnäkin kyseessä oli nuorten kasvutarina, ja sellaiset olivat vedonneet ohjaajaan aiemminkin: kaikki Karukosken kolme pitkää elokuvaa ovat kuvanneet nuoria. Ohjaaja itse selittää, että hänen kiinnostuksensa nuoreen sieluun kumpuaa yhä meneillään olevasta murkkuiästä ja salibandyvalmentajan taustasta.
Kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla nuortenelokuvilla ei kuitenkaan juhlita. Karukoskelle onkin sanottu, että jos hänen työnsä kertoisivat aikuisista, ne kelpaisivat Cannesiin.
– Mutta elokuvan vahva tunne ei katso ikää, ohjaaja sanoo.
Uskonnollisuus törmää orgasmituputukseen
Kielletty hedelmä on kasvukertomus, mutta lisäksi elokuva on tarina arvoyhteisöjen kohtaamisesta. Tiukkapiirteinen uskonnollisuus törmää nuorten aikuisten urbaaniin maailmaan, jossa media Karukosken sanoin ”tuputtaa orgasmeja”.
Tämä törmäyskurssi kiehtoi Karukoskea etenkin siksi, että lestadiolaisuus oli hänelle muutaman ystävän kautta tuttua jo ennestään.
– Lestadiolaisuudessa kaikkien elämänvalintojen pitää olla tukemassa uskoa. Itse taas olen perusluterilaisen rippikoulun käyneenä kokenut asian niin päin, että kirkko tukee muuta elämää ja antaa siihen turvaa.
Rajoittavuudestaan huolimatta lestadiolaisessa liikkeessä on Karukosken mielestä valtavaa rakkautta ja sellaista yhteisön voimaa, jota hän ei juurettomana miehenä ole koskaan kokenut.
– Itse käyn nykyään kirkossa silloin tällöin… No, se on henkilökohtainen asia, Karukoski päättää lauseen.
– Ajattelen, että jos minulla olisi koulukiusaamiskokemusteni aikana ollut vahva yhteisö ympärillä, iskut olisi voinut kestää paremmin. Ja tuollaista lähimmäisyyttä on uskon ja kirkon piirissä.
Mustaa ja valkoista
Elokuvan nimi saattaa kuulostaa naiivilta, samoin asetelma. Kielletty hedelmä on tarina kahdesta nuoresta lestadiolaistytöstä, jotka karkaavat maalaiskodeistaan pääkaupunkiin ja kohtaavat maailman, joka on aiemmin ollut heidän ulottumattomissaan.
Elokuva ei kuitenkaan ole naiivi. Se on aito ja rehellinen.
Katsojalle tehdään selväksi heti alkuteksteissä, että Kielletyn hedelmän viitekehys on luterilaisen kirkon herätysliike vanhoillislestadiolaisuus. Sitä kuvatessaan käsikirjoittaja Aleksi Bardy ja ohjaaja Dome Karukoski välttävät arvattavimmat ennakkoluulot ja kliseet. Elokuva näyttää yhteisön kaikessa rakkaudessaan ja kaikessa rujoudessaan, ja katsoja saa päättää itse, mikä on olennaista.Enemmän kuin tutkielma yhdestä liikkeestä Kielletty hedelmä on kuitenkin elokuva oman äänen löytämisestä, niin uskossa kuin elämässä kaikkineen.
Eivätkä nämä kysymykset ole kiinni iästä.
Elokuvassa kumpikin tytöistä etsii tietään omassa aikataulussaan ja omalla tavallaan. Läheisten yhteisö on niin tiivis, että sen säännöt voivat vilpittömästi tuntua omalta tahdolta, vaikka oman identiteetin muodostuminen on vielä ihan kesken.
Marjut Maristo ja Amanda Pilke elävät pääosissaan häkellyttävän herkästi. Elokuvan hahmot Raakel ja Maria toimivat peileinä toisilleen, ja loistavaa on myös näyttelijöiden yhteispeli.
Kielletyn hedelmän maailma ei ole mustavalkoinen, tai ainakaan ei ole selvää, kumpi puoli maailmasta on musta ja kumpi valkoinen.
Meri Toivanen
Dome Karukoski: Kielletty hedelmä. Ensi-ilta 13.2.
Jaa tämä artikkeli: