Pois juoksevasta pöydästä
Joskus on mentävä hieman kauemmas voidakseen nähdä tutun ja tavallisen uusin silmin. Bongasin messun ruotsiksi Matteus församlingenissa ja aloin ihmetellä sitä ehtoolliskäytäntöä, joka meillä suomenkielisellä puolella on nykyisin vakiona.
Matteus församling ei tarjonnut ehtoollista jatkuvasta pöydästä, ja juuri se tuntuikin yllättäen aivan ihanalta. Sain jäädä kaikessa rauhassa alttarikaiteen ääreen hiljentymään yhdessä viinin ja leivän Kristuksen kanssa, kunnes pappi lähetti jokaisen pöydällisen erikseen takaisin. Kun Matteuksen hieno kuoro ja seurakunta vielä lauloivat samaan aikaan kaunista rukoushuokausta, rakentui ehtoollisella käymisestä hyvin koskettava kokemus.
Kirkkokahveilla puhuimme asiasta parin muun samalla lailla tunteneen messubongarin kanssa ja valittelimme yhdessä kiirettä siinä meidän tutussa jatkuvassa pöydässämme. Heti ehtoollisen saamisen jälkeen alkaa jo tuntua, että paikka on annettava toiselle. Minne meillä muka pitäisi olla niin kova hoppu juuri silloin, kun saamme konkreettisesti kohdata Herramme ja Vapahtajamme?
Muistan ajan, jolloin jatkuva pöytä oli vain toinen vaihtoehdoista eikä ainoaksi normiksi muuttunut käytäntö. Olisiko nyt aika muuttaa sitä normia – ja joku paremmin tietävä voisi kertoa, miksi ihmeessä olemme edes halunneet altistaa toisen kahdesta sakramentistamme jatkuvan pöydän kiireelle? Oletan, ettei syynä ole ainakaan voinut olla messuihin tulvehtiva kirkkoväen paljous…
Messubongari Malmilta
Jaa tämä artikkeli: