Kevennystä. Sami Ojalan mielestä kirkolla ei ole enää varaa nykyisen kaltaiseen raskaaseen hallintoon.
Pois pulleasta keskushallinnosta
Itähelsinkiläinen kirkolliskokousedustaja Sami Ojala katsoo, että kunnan ja valtion hallintoa matkiva kirkon keskushallinto on aikansa elänyt.
Teksti Marjaana Perttula
Kuva Jani Laukkanen
Kirkon keskushallinnon uudistus on yksi isoista asioista, joita kirkolliskokous pohtii 4.–8.11.2013 Turussa. Sami Ojala on koulutukseltaan kirkon nuorisotyönohjaaja ja teologian maisteri, joka työskentelee Nurmijärven seurakunnan hallintopäällikkönä. Ojala kuuluu Helsingin hiippakunnan edustajana myös kirkkohallituksen täysistuntoon, jonka valmistelun kautta suurin osa kirkolliskokouksen asioista kulkee.
Kirkkohallituksen esitys kirkon keskushallinnon uudistamisesta pitää sisällään muun muassa kirkon ulkoasiain neuvoston lakkauttamisen. Pääosa sen tehtävistä siirtyisi piispainkokoukselle, jonka asema muutenkin uudistuksen myötä vahvistuisi. Myös kirkkohallituksen rooli vankistuisi hiukan. Kirkolliskokouksen asema kirkon ylimpänä päättävänä elimenä säilyisi ennallaan, mutta kirkon työmarkkinalaitos nivottaisiin tiukemmin kirkkohallituksen yhteyteen. Hiippakuntahallintoon ei tässä esityksessä kajottaisi lainkaan.
Sami Ojala on kirkkohallituksen esityksen takana, mikäli keskushallintoa halutaan uudistaa vain hienovaraisesti. Hän itse olisi valmis paljon radikaalimpiin ratkaisuihin. Hän katsoo, että kirkon keskushallinto junnaa edelleen 1970-luvun kuvioissa, jolloin hallintoon otettiin mallia valtion ja kunnan puolelta. Ojalan mielestä nyt tarvittaisiin pieni ja ketterä työryhmä miettimään puhtaalta pöydältä, millainen hallinto oikeasti olisi kirkolle paras ja myös taloudellinen.
– Ei meillä kirkkona ole varaa pitää näin raskasta hallinto- ja päätöksentekojärjestelmää. Kirkon keskushallintoa pitää supistaa. Kirkolliskokous nykymuodossaan voitaisiin lakkauttaa ja tilalle perustaa kerran vuodessa kokoontuva vuosikokous. Piispainkokous voisi päättää opillisista asioista. Kirkkohallituksen pitäisi jakaa valtaa taloudellisissa ja hallinnollisissa asioissa enemmän hiippakuntiin, Sami Ojala viitoittaa.
Toista kauttaan kirkolliskokouksessa vaikuttava Sami Ojala on usein törmännyt ajatukseen, että kirkolliskokouksessa olisi vastakkainasettelua välillä etelä–pohjoinen ja konservatiivit–liberaalit.
– Tällaiset jaottelut eivät mielestäni kuvaa todellisuutta. Pikemmin jaottelisin ihmisiä sen perusteella, miten he suhtautuvat muutoksiin. On kirkolliskokousedustajia, jotka suhtautuvat muutoksiin myönteisesti ja innostuneesti, ja on edustajia, joiden asenne muutoksiin on varauksellinen tai säilyttävä. Säilyttäjät ovat kirkolliskokouksessa enemmistönä.
– Kirkolliskokousedustajia voisi jaotella myös toisella tavalla. On edustajia, jotka kokevat ajavansa jotain asiaa, esimerkiksi jonkin alueen, oman herätysliikkeen tai puolueen asiaa. Ja on kirkolliskokousedustajia, jotka ovat tulleet päättämään kirkon yhteisistä asioista ja pyrkivät objektiivisesti tarkastelemaan, mikä olisi kirkolle paras. Minä kuulun jälkimmäisiin, Sami Ojala sanoo.
Jaa tämä artikkeli: