Eila Kostamo kirjoittaa kahden sukupolven isättömyydestä.
Poissaolevia isiä
Eila Kostamo: Isän kuvat. WSOY 2010.
Eila Kostamon romaanissa perataan mennyttä ja luonnostellaan isän kuvia monella tasolla.
Taidemaalari Wilma saa vanhalta rakastetultaan Otsolta tekstiviestin. Siitä alkaa Wilman ja Otson viestittely, jossa he käyvät läpi yhteistä menneisyyttään, älyllisiä intohimojaan ja kipupisteitään. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen Otso olisi valmis kertomaan heidän salasuhteestaan syntyneelle pojalle Sakarille, että on tämän isä.
Sakarin yksin kasvattanut, itsekin isätön Wilma herää tutkimaan taustaansa. Kun isää ei ole, täytyy hänet kuvitella. Isän kuvat ilmenevät niin muistikuvina, tarinanpätkinä, teologisina pohdintoina Isästä ja Pojasta kuin muotokuvina, joita Wilma on maalannut lapsensa isästä.
Teoksessa liikutaan kuvataiteen, teologian, kirjallisuuden ja 1800-luvun merenkulun maailmoissa. Wilma puntaroi itseään ja menneitä sukupolvia eleettömästi, tutkijan mielenlaadulla. Nykyhetkeä hallitsee huoli dementoituvasta äidistä.
Romaani pyrkii katsomaan sekä Wilman että Sakarin isättömyyden ylisukupolvisia vaikuttimia. Arka toive pojan ja isän elävästä yhteydestä herää lopussa.
Kostamon kieli on taidokasta. Vahvan ja itsenäisen, elämänsä hyväksyvän Wilman ääriviivat piirtyvät selkeinä ja toiveikkaina menneiden kuohujen keskeltä.
Jaa tämä artikkeli: