— Isä on pojalleen ensisijainen malli siitä, miten olla isä, aviomies ja mies, sanoo Visa Koiso-kanttila.
Pojasta isäksi
Visa Koiso-Kanttila on joutunut pohtimaan, millainen isä hän on.
Elokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila on 3-, 9- ja 13-vuotiaiden poikien isä. Kun esikoispoika Aaro oli kaksivuotias, tuore isä tiedosti, että hänen oma lapsuudenaikainen isäsuhteensa oli keskeneräinen.
— Aloin pelätä, että heijastan sitä omaan isyyteeni. Päällimmäinen ongelmani oli aggression hallinta. Minun oli vaikea säädellä äänenkäyttöäni, ja ymmärsin, että käyttäydyn pelottavasti lapsen näkökulmasta. Toivoin, etten purkaisi lapseen omaa kiivauttani.
Visa Koiso-Kanttila kertoo saaneensa autoritaarisen kasvatuksen. Siihen kuului henkinen, muttei fyysinen väkivalta.
— Kasvatuskeinoina käytettiin uhkailua ja kiristämistä. Kärsin siitä, ja minulla oli kova halu katkaista ketju. Halusin, etten toistaisi menneitä. En halunnut alistaa ja mitätöidä lasta.
Kuinka uskaltaisin puhua?
Visa Koiso-Kanttila ryhtyi selvittämään isä-suhdettaan kahdella tavalla: hän meni lyhytterapiaan ja teki dokumenttielokuvan Isältä pojalle.
— Minun sukupolvessani sitä, että mies menee terapiaan ei enää pidetä niin mahdottomana kuin ennen, toteaa nelikymppinen Koiso-Kanttila.
Toisaalta hänen mielestään suuri ja usein riittävä askel on jo se, että mies alkaa puhua itsestään, kokemuksistaan ja tunteistaan puolisolle tai ystävälle.
Koiso-Kanttilan lyhytterapiaan kuului kymmenen tapaamista. Lomineen se kesti yhden lukukauden. Elokuvaa kuvattiin vuosi. Kaikkine jälkitöineen projekti kesti kolme vuotta.
— Tuollaisen dokumentin tekeminen vie aikaa. Draama saadaan siitä, että kuvataan oikeita ihmisiä todellisissa elämäntilanteissa.
Dokumenttielokuvaan tuli mukaan yhteensä neljä miessukupolvea: Visan ja hänen isänsä lisäksi myös isoisä ja Aaro-poika.
— Työstin elokuvaa terapian aikana. Jälkeenpäin on vaikea erotella, mikä oli kummankin vaikutus minuun.
Onko herkkyys yhä häpeällistä?
Isän ja pojan suhteen erityisluonteesta on puhuttu aika vähän.
— Isä on pojalleen ensisijainen malli siitä, miten olla isä, aviomies ja mies. Poika lukee isästään, miten tämä suhtautuu naiseen, kumppaniin, vaimoon ja lastensa äitiin. Jos isä ei ilmaise tunteitaan, pojan voi olla vaikea oppia tekemään niin.
Tunteita ilmaistaan ja hahmotetaan Visa Koiso-Kanttilan mielestä usein liian yksipuolisesti.
— Sitä, että mies on aggressiivinen ja vihainen ja näyttää sen, ei pidetä kummallisena. Sen sijaan tunteiden toinen ääripää hyväksytään huonommin.
— Miehet eivät ilmaise heikkouttaan ja herkkyyttään. Niitä pidetään häpeällisinä, ja siksi niitä halveksitaan itsessä ja toisissa. Se on tuhoisaa, sillä seurauksena on vahvuuteen sairastuminen. Lopulta sairaus voi purkautua ja oireilla runsaana alkoholin käyttönä, työnarkomaniana tai muuna maanisena käytöksenä.
Koiso-Kanttila näkee miesten vahvuuteen sairastumisen taustalla sotatraumat ja niihin pohjautuvan pärjäämisen kulttuurin. Hän laskee olevansa kolmatta sukupolvea sodasta lähtien.
— Minun sukupovellani pitäisi jo olla vara valita, kuinka toimimme. Saan kuitenkin melkein päivittäin itseni kiinni siitä, että mitätöin lapsen tarpeita ja tunteita.
Millaista esimerkkiä näytän?
Dokumentin tekeminen tutustutti Visa Koiso-Kanttilan uudelleen omaan isäänsä ja lähensi heitä toisiinsa.
— Isäni on hyvä isoisä. Isoisäksi tuleminen on monille uusi mahdollisuus. Lastenlasten sukupolven kanssa voi tehdä monenlaista kivaa ilman kasvatusvastuuta.
Mutta mitä nyky-isä tarkoittaa kasvatusvastuulla? Ensinnäkin Koiso-Kanttila on sitä mieltä, että lapsia pitää kasvattaa. Siinä tärkeintä on esimerkkinä oleminen ja rajojen asettaminen.
— Meillä on kotiintuloajat ja rajat sille, mitä saa sanoa ja tehdä. Toista ei saa pahoinpidellä fyysisesti eikä henkisesti. Jos rajoja rikotaan, käytetään kurinpidollisia toimia, kuten kotiarestia.
Isä pitää tärkeänä myös sitä, että poika voi seikkailla turvallisesti hänen kanssaan. Kun pääsee vaikka kalaan tai kiipeilemään, ei ehkä tarvitse testata rajojaan potkimalla ikkunoita.
— Välillä kyllä mietin, miten voin luottaa siihen, että lapsistamme tulee hyviä ihmisiä lähinnä vain sillä, että me vanhemmat yritämme olla heille oikeanlaisia esimerkkejä — kohtelemalla heitä oikeudenmukaisesti ja rakastamalla heitä.
Visa Koiso-Kanttila ja Isältä pojalle -elokuva to 29.9. klo 18 isien kasvattajaillassa Hämeenkylän kirkolla
Jaa tämä artikkeli: