Esikuva. Anni Lintulan mielestä teinitytöt ovat itsevarmempia kuin hänen nuoruudessaan. He näkevät itsensä esimiehinä ja arvostetuissa asemissa, mutta heillä ei ole tarvetta todistella kykyjään. Tytöt tekevät sitä, mistä tulevat onnellisiksi.
Pomon paikka
Anni Lintulan ura on ollut yhtä nousukiitoa. Hän on johtanut vuoden lehteä, jota puolet suomalaistytöistä lukee.
Teksti Pihla Tiihonen
Kuvat Sirpa Päivinen ja Anni Lintulan perhealbumi
Löysässä mustassa hupparissa vilkuttaa kiinalainen onnenkissa. Vaatteen sisällä on 160,5-senttinen, vähän yli parikymppiseltä näyttävä nainen.
A-lehtien avokonttorissa Kulosaaressa ei kuulu kuin tietokoneen naputusta. Isojen ikkunoiden takana tuuli pöllyttää lunta meren jäällä.
Täällä tehdään Imagea , Mondoa , Lilyä , Trendiä ja Demiä , jota lukee joka toinen suomalainen teinityttö. Sitä johtaa kissahupparissaan Anni Lintula täsmälleen samannäköisen työpöydän takaa kuin muillakin on.
Lintula, 31, saattaa olla Suomen nuorin kaupallisen lehden päätoimittaja. Ainakaan Päätoimittajien yhdistyksessä tai Aikakauslehtien Päätoimittajien ry:ssä ei osata nimetä nuorempaa.
Samaan aikaan toimittajaksi on kova tunku, alalle ylikoulutetaan, suuri joukko roikkuu pätkätöissä, tekee heikoilla korvauksilla freetyötä tai pelkää toimituksissa yt-neuvotteluita.
Miten Lintula sen teki? Kuinka Vantaalla kasvanut sihteeriäidin ja diplomi-insinööri-isän kuopus ponnahti yli
52 000 levikin saavuttaneen lehden ylimmälle paikalle?
Ja vielä: millaista on olla vastuussa Demin taloudellisesta menestyksestä ja alaisista, kun moni ikätoveri vasta hakee paikkaansa työelämässä?
50-senttinen ja 3,5-kiloinen tyttövauva rääkäisi ensimmäisen kerran Kätilöopistolla 30. marraskuuta vuonna 1981. Samana vuonna alettiin valmistaa henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettua IBM PC-tietokonetta. Tyttö alkoi kävellä, kun markkinoille tuli legendaarinen Commodore 64.
Lintula kasvoi nelihenkisen perheen kuopuksena vanhempiensa rakentamassa punaisessa tiilitalossa Vantaan Kuusikossa, jonka viereen vyöryy nykyään bussilasteittain väkeä Ikea-ostoksille.
Pikku-Anni oli jatkuvasti liikkeessä. Kouluiässä hän kanavoi osan energiastaan telinevoimisteluun, mutta joutui myös jatkuvasti ”kaikenlaisiin hämminkeihin”. Esimerkiksi luokkaretkellä Lapissa viidesluokkalaista tyttöä käskettiin laskemaan matalalta jonossa, koska hän ei osannut lasketella.
– Se oli minusta tylsää, joten menin alas yksin syöksylaskulla. Kaipaan adrenaliinia.
Päätoimittaja Lintula virnistää kädet taskuissa ja kuvaa itseään perheen pieneksi kapinalliseksi. Hänen äitinsä soitteli monena yönä läpi kaverien koteja, koska kännyköitä ei vielä ollut.
Koulussa Anni Lintula oli ysin oppilas, joka pänttäsi kolmeen asti yöllä aina ennen koetta. Isä kasvatti tytärtään sitkeyteen, äiti kohtuullisuuteen.
– Tavoitteena oli pärjätä eikä menestyä.
Äiti toivoi kuopuksestaan opettajaa, mutta tytärtä ei kiinnostanut.
– Ihailin lukiossa räväkkää äidinkielenopettajaani, joka kiroili paljon ja tykkäsi aineistani. Nappasin häneltä ajatuksen, että minusta voisi tulla toimittaja.
Anni Lintula opiskeli medianomiksi Laurea-ammattikorkeakoulussa Tikkurilassa. Valmistuminen oli kriisi.
– Ei ollut yhtään itsestään selvää, mihin putoan. Silloin piti ottaa elämästä täysi vastuu.
Lintula lähti Meksikoon pelastamaan merikilpikonnia, yksin ja kielitaidottomana.
Oli kilpikonnaretken jälkeinen kesä 2006, kun Anni Lintula aloitti Demissä. Vastavalmistunutta medianomia ärsytti se, miten pienellä kirjoittajan nimi painettiin juttuihin. Lisäksi jotkut tuttavat vähättelivät teinilehden journalismia.
– Demissä voi vaikuttaa yhteiskuntaan enemmän kuin monessa lehdessä. Jos kirjoittaa vaikka kierrätyksestä, niin juttu Demissä saa aikaan enemmän toimintaa kuin juttu Suomen Kuvalehdessä . Lukijoiden asenteet ovat vasta muotoutumassa.
Demissä käsitellään aiheita muodista köyhyyteen, kokkaamisesta idoleihin ja finnien poistosta mielenterveysongelmiin.
Kesätoimittaja jäi ensimmäiseen oikeaan media-alan työpaikkaansa, ja vuonna 2007 hänen toimittajanpestinsä vakinaistettiin. Vuonna 2008 hän yleni jo toimitussihteeriksi.
– Olen tehnyt sitä mistä olen tykännyt ja hakenut aktiivisesti mahdollisuuksia aina, kun olen halunnut jotain uutta.
Lintula kirjoitti Facebook-sivulleen helmikuussa vuonna 2009 ”Anni Lintula tekee töitä lauantaiyönä. Sekoa?” ja ”Voisko joku kirjoittaa selviytymisoppaan selviytymisoppaan kirjoittamiseen?” Elokuussa Lintula pääsi päivittämään ”Painokone puklasi kivan keltaisen kirjan.”
Ajatus Kirjat julkaisi Lintulan ja Journalistin toimittajan Meri Valkaman Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaan . Sen jälkeen Lintula sai vapaa-aikansa takaisin.
Vuonna 2010 Lintula yleni toimituspäälliköksi. Kun hän viime helmikuussa palasi Thaimaasta palkattomalta lomalta, julkaisujohtajalla oli asiaa. Helmikuun 7. päivä 2012 Lintula jakoi Facebookissa uutisen nimityksestään päätoimittajaksi. Saatteeksi hän kirjoitti ”Jännää!”.
– Ajattelin ennen, etten ikinä halua esimiestyöhön, koska siinä pitäisi olla luonteeltaan kova.
Millaista sitten on olla 31-vuotias nainen ja päätoimittaja?
– Kun olen teinilehden päätoimittajana tilaisuudessa, jossa ei näy juuri muita nuoria naisia, huomaan joskus ennakko-oletuksen, etten ole penaalin terävin kynä. Sitä on hyvä haastaa.
Anni Lintula rinnastaa itsensä päätoimittajana valmentajaan, joka saa toimituksessa tähtipelaajistaan irti parhaan mahdollisen.
– Joidenkin naisten mielestä esimiesaseman tavoittelu tuntuu olevan omahyväistä ja itsekästä. Mutta eihän valmentaja urheilussakaan yritä heittää keihästä pisimmälle vaan auttaa muita!
A-lehtien korskeassa talossa Lintula johtaa työntekijöitä, päättää Demin suunnasta, lukee printtejä ennen lehden painamista ja vastaa lukemattomiin sähköposteihin, jotka tulevat Demin yhteistyökumppaneilta ja lehteen liittyvältä 50 000 tytön virtuaaliyhteisöltä, demittäjiltä .
Demittäjät osallistuvat jutuntekoon muun muassa tekemällä haastattelukysymyksiä ja äänestämällä lehden sisällöstä. Yhteen kysymykseen Demin Facebook-sivuilla voi tulla päivässä tuhat vastausta.
Lintula sormeilee polkkatukkaansa ja raapii polveaan kertoessaan, että hänen vastuullaan on Demin pitäminen kannattavana liiketoimintana.
– Työni onnistuminen mitataan numeroilla. Joskus on stressaavaa, kun pitää tehdä päätöksiä asioista, joita on vaikea ennustaa. Tuloksen näkee vasta vuoden päästä.
Puutalon maali vähän hilseilee. Yhdessä seinustan postilaatikoista lukee Lintula ja Ei mainoksia. Narisevien portaiden päässä on puulattiainen kaksio, joka on sisustettu harvoilla ja harkituilla esineillä.
Bussit jyristävät olohuoneen verhottomien ikkunoiden takana. Anni Lintula osoittaa niiden alla olevaa futon-sohvaa ja kertoo, että hänen myöhään kotiutunut muusikkomiehensä nukkui siinä viime yön, jotta hän itse ei heräisi kesken unien.
Lintula vietti samalla sohvalla kaksi haastattelua edeltänyttä viikonloppua ja luki tekstejä, joita Demin novellikilpailuun lähetettiin parisataa.
– Pyrin pitämään vapaa-ajan vapaana, mutta joskus helpottaa, kun ajattelen, että ehdin hoitaa tämän työn myös viikonloppuna.
Lintula palaa arkena kotiinsa Kumpulaan tavallisesti iltayhdeksältä. Töiden jälkeen ohjelmassa on ulkona syömistä kaverien kanssa, elokuvia, kuntosalia. Hän treenaa kolmesta viiteen kertaan viikossa ja pinkoo juoksutrikoissa talvellakin.
– Saan möyhittyä työasiat hyvin juostessani. Pakotan itseni miettimään vain lenkin loppuun ja lopettamaan sitten. Se on mielen hallintaa.
Lintulalle on tärkeää, ettei työstä tule hänelle – eikä hänen työntekijöilleen – koko elämänsisältöä.
– Olen ollut nyt vuoden päätoimittajana ja tuntuu, että alan hallita työn.
Seuraava elämänmuutos alkaa 27. helmikuuta. Silloin Anni Lintula jää vapaalle, joka saattaa kestää loppuvuoden.
Hänestä tulee äiti.
Jaa tämä artikkeli: