null Postia piispa Irjalle

Postia piispa Irjalle

Klaus Härö voisi tehdä jatko-osan mainiolle elokuvalleen Postia pappi Jaakobille. Sekä piispa Irjan sähköinen että perinteinen postilaatikko on viime päivinä kolahtanut tiuhaan. Ensin hän sai viranhoidostaan vyöryn sekä kannustavaa että korjaavaa palautetta. Kun piispan saama vihaposti ylsi otsikoihin, nousi sosiaalisessa mediassa liike, joka kehotti lähettämään hänelle kannustuskortteja.

Tämä on niin tätä päivää. Ihmiset ottavat kiihkeästi kantaa puolesta ja vastaan. Pienimuotoisia kansanliikkeitä syntyy kädenkäänteessä tai napinpainalluksella. Aktiivinen kansalaiskeskustelu ja osallistuminen ovat hyvästä. Nykyään kaikkien on helppo ilmaista mielipiteensä, se ei ole vain eliitin ja lehtimiesten etuoikeus. Niin sanotun vihapuheen yleistyminen näissä yhteyksissä on kuitenkin kurjaa.

Tällä kertaa mielipiteen ilmaisu ja kiivailu liittyy, yllätys yllätys, seksuaalivähemmistöjen kohteluun kirkossa. Siis eikö tätä aihetta ole jauhettu jo väsyksiin asti niin, ettei luulisi kenenkään siitä enää kiihtyvän? Ei ilmeisesti ole, eikä se taida loppua, ennen kuin sekä yhteiskunnassa että kirkossa on vähemmistöjen oikeudet saatettu samalle tasolle muiden kanssa.

Eikä taida loppua vielä sittenkään. Ainakaan mikäli muistelemme sitä, mitä tapahtui naisten saatua oikeuden olla pappeja. Siitä on jo yli kaksikymmentä vuotta, mutta sitkeimmät jaksavat jankata asiasta vieläkin. Vanhoista tottumuksista ja moraalisista koodeista luopumiseen ja uusiin sopeutumiseen menee helposti sukupolven aika.

Meidän sukupolvemme kohdalle on osunut keskustelu, kiistely ja taistelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Kirkko ja kaupunki kirjoitti jo 1990-luvun puolivälissä selkeästi, että homoavioliitot on hyväksyttävä myös meillä. Tällä linjalla on jämäkästi pysytty, mutta kieltämättä pitkällä marssilla välillä tuppaa turnausväsymys iskemään.

Ennemmin tai myöhemmin myös samaa sukupuolta olevien rekisteröityjä parisuhteita aletaan kutsua avioliitoiksi. Haloo kirkon johto, haloo piispat. Turha tätä tutkainta vastaan on taistella. Kun se koetaan tärkeäksi tasa-arvokysymykseksi, niin miksi ei? Ei se vähennä yhdenkään heteroavioliiton arvoa eikä vie keneltäkään pois yhtään mitään. Siis taas kerran: homoavioliitot on hyväksyttävä myös Suomessa.

Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.