Kesällä kirkkoon liittynyt Sara Salomaa konfirmoitiin marraskuussa Paavalinkirkon toimituskappelissa. Intiimissä tilaisuudessa olivat läsnä Salomaan perhe ja pari läheisintä ystävää. Kuva: Sirpa Päivinen
Pride-pappi innosti mukaan kirkkoon
Kirkossa voi puhua rakkaudesta leimautumatta huru-ukoksi, sanoo jäseneksi palannut Sara Salomaa.
Helsinkiläinen Sara Salomaa käy usein sunnuntaisin kotikirkkonsa Paavalin messuissa, ja kun tekee mieli hiljentyä arkena, hän saattaa tehdä sen kirkossa.
– Oma seurakunta on alkanut tulla tutuksi. Odotan innolla, mitä uusi kirkkoherramme Kari Kanala tuo tullessaan, hän sanoo.
Paavalin seurakunta on ollut Salomaan kotiseurakunta viime kesäkuusta lähtien, jolloin hän liittyi kirkkoon. Vuosia harkinnassa ollut liittymispäätös syntyi Kaivopuistossa Pride-tapahtuman puistojuhlassa, johon Salomaa osallistui eteläamerikkalaisten ystäviensä kanssa.
– Katselimme kuinka pappi heitteli frisbeetä lasten kanssa. Ystäväni olivat liikuttuneita ja järkyttyneitä, sillä heidän kotimaassaan sellainen ei olisi ollut mahdollista. Muistan pohtineeni ääneen, että miksi en ole jo liittynyt, kun olen sitä niin pitkään harkinnut.
Kirkossa on sallittua puhua muuta kuin faktoihin perustuvaa monotonista kalmankieltä."
– Sara Salomaa
Salomaa kastettiin lapsena, mutta hän erosi kirkosta 15-vuotiaana, vuosi sen jälkeen, kun kaverit olivat käyneet riparin.
Eropäätökseen ei liittynyt kapinaa. Salomaa kertoo arvostaneensa kirkon yhteiskunnallista työtä aina, mutta kirkon hengellinen sanoma ei tuntunut hänestä merkitykselliseltä.
Lukion jälkeen Salomaa alkoi opiskella sosiaalipolitiikkaa ja löysi itsensä yllättäen jumalanpalveluksesta. Vähitellen kirkossa käymisestä tuli tapa.
– En oikein itsekään tiedä, miksi menin, mutta sain sieltä lohtua sellaisena aikana, kun sitä tarvitsin.
Matka takaisin kirkkoon huipentui viime marraskuussa Paavalin kirkon toimituskappelissa, kun Salomaa konfirmoitiin.
Pian kesän liittymispäätöksen jälkeen Paavalin seurakunnan pappi Juha Valkeapää soitti Salomaalle ja kysyi, kiinnostaisiko häntä aikuisrippikoulu. Kyllä kiinnosti.
Puolivuotisen rippikoulun aikana Salomaa tapasi Valkeapäätä suurin piirtein kerran kuussa. Tapaamiset olivat keskustelevia.
– Hän ennemmin ohjasi minua omaan ajatteluun kuin kertoi, miten asiat ovat. Vähän kuin olisi keskustellut kummisetänsä kanssa, Salomaa kuvailee.
Keskusteltavaa riitti esimerkiksi armosta ja pakolaistilanteesta. Tapaamisten välillä Salomaa luki muun muassa Katekismuksen ja hengelliseen kasvuun valmentavia kirjoja.
Salomaa kertoo olevansa tottunut ajattelemaan faktojen ja lähdeviitteiden varassa. Rippikoulussa hän opetteli katsomaan maailmaa myös toisesta näkökulmasta.
– Kirkossa on sallittua puhua muuta kuin faktoihin perustuvaa monotonista kalmankieltä. Kirkko antaa kehyksen, jossa voi puhua kauneudesta, totuudesta ja rakkaudesta pehmeillä termeillä ilman, että leimautuu huru-ukoksi.
Jaa tämä artikkeli: