Protu ja ripari mahtuvat samaan kesään
Kolumnisti Anna Veijalainen oli huolissaan auktoriteetistaan (K&k 29.5.), kun hänen poikansa ei lähtenyt rippileirille vaan valitsi Prometheus-leirin.
Toivottavasti Veijalainen ei ollut tosissaan kirjoittaessaan, ettei 14-vuotias olisi riittävän kypsä arvioimaan itse, mille aikuistumisleirille haluaa. Eikö aikuistumisleirin pitäisi juuri opettaa nuorta ajattelemaan itse? Voihan rippi- tai protuleirin käydä halutessaan myöhemminkin.
Rippileiri ja protuleiri eivät sulje toisiaan pois. Vuosittain neljännes 900 protuleiriläisestämme käy myös rippileirin. Usean aikuistumisleirin käyminen tuonee nuorelle vain enemmän pohdittavaa omasta itsestään ja maailmasta. Jokaisesta leirikokemuksesta on myös hyötyä nuoren sosiaalisten taitojen kehittymiselle.
Prometheus-leirien tavoitteena on tukea nuorta tämän oman elämänkatsomuksen valinnassa. Se katsomus voi olla yhtä hyvin uskonnollinen tai uskonnoton. Leirillä elämää ja maailmaa käsitellään laajasti alkaen ihmisten erilaisuudesta ja ihmissuhteista ympäristöön, yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen. Kysymykset uskosta ja uskonnoista ovat vain pieni osa leirin sisältöä.
Sen sijaan, että leirit nähdään toistensa kilpailijoina, toivoisin ennemminkin seurakuntien ja Protun välille yhteistyötä ja vuoropuhelua. Kokemusten vaihtaminen esimerkiksi leirien järjestelyistä ja leiriohjaajien koulutussisällöistä voisi olla hyvinkin hedelmällistä.
Aatu Komsi
(Protu) puheenjohtaja, Helsinki
Jaa tämä artikkeli: