Psykoosilääkettä jumalharhoihin?
Aivot uskovat. Uskontoon vetoaminen ei silti ole taikasana, jolla päästään psykiatristen diagnoosien ulottumattomiin. Psykiatriassa tunnetaan uskonnollisten harhaluulojen mahdollisuus ja ymmärretään, että sairaus voi ilmetä myös uskonnollisella kielellä. Kuva: Elina Orpana

Aivot uskovat. Uskontoon vetoaminen ei silti ole taikasana, jolla päästään psykiatristen diagnoosien ulottumattomiin. Psykiatriassa tunnetaan uskonnollisten harhaluulojen mahdollisuus ja ymmärretään, että sairaus voi ilmetä myös uskonnollisella kielellä. Kuva: Elina Orpana

Psykoosilääkettä jumalharhoihin?

Jotkut uskontokriitikot vertaavat uskonnollisuutta mielisairauteen. Rinnastus on ongelmallinen sekä aivotutkimuksen että etiikan näkökulmasta.

Uskonnollisuuden ja mielisairauden välille arvellaan toisinaan yhteys. ”Ei tullut hullua hurskaammaksi”, sanotaan. Joskus joku ”hurahtaa uskoon”. Suljetulla osastolla ei ole tavatonta kohdata Jeesusta tai Johannes Kastajaa. Uskonnollisia ääriliikkeitä ällistellessä voi tuntua, ettei meno ihan tervettä ole.         

Uskonnollisuuden ja mielisairauden eli psykoottisuuden välistä yhteyttä on korostettu myös uskontokriittisessä keskustelussa. Richard Dawkins viittaa bestsellerissään God Delusion (suom. Jumalharha) Robert M. Pirsigin sanoihin: ”Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monet ihmiset kärsivät harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi.”

Suomessa psykoottisuuden ja uskonnollisuuden on rinnastanut kosmologian professori Kari Enqvist. Enqvistin mukaan uskonnollisen ihmisen aivoissa pesii uskontovirus. Toisinaan virus äityy pahaksi, jolloin uskonnollista ihmistä voidaan Enqvistin mielestä verrata psykoottiseen henkilöön.

Enqvist esittää teoksessaan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat moraalisen ongelman kuvitteellisen esimerkin avulla: Jos aivotutkimuksen keinoin löydettäisiin ihmisen aivoista jumalamoduli, olisiko meillä velvollisuus katkaista moduliin kulkeva hermosäie kiihkouskovaiselta, joka on muille vaaraksi ja kiusaksi?

Enqvist myös kysyy, pitäisikö uskonnollinen kiihkoilija passittaa pakkohoitoon lääkittäväksi samaan tapaan kuin psykoosista kärsivät.

                     

Psykiatriassa psykooseja pidetään mielenterveydenhäiriöistä vakavimpina. Psykoosin keskeinen oire on harhaluulo. Harhaluulot ovat vääriä uskomuksia, joista ihminen pitää kiinni, vaikka hänelle osoitettaisiin niiden mielettömyys. Harhaluulojen lisäksi psykoottisella henkilöllä voi olla aistiharhoja. Hän saattaa kuulla ääniä tai nähdä näkyjä.

Kun Dawkinsin ja Enqvistin tapaiset kriitikot medikalisoivat jumalauskon, he siis esittävät, että Jumalaan uskova ihminen on harhaluulon vallassa. Mystiset kokemukset puolestaan luokitellaan aistiharhoiksi. Psykoosille luonteenomaisesti Jumalaan uskova ihminen ei kuitenkaan tajua olevansa sairas, vaan pitää Jumalaa todellisena.  

Toisinaan uskontoja kritisoidessa viitataan aivotutkimuksen löytöihin. Myös Kari Enqvistin pohdinnoissa vilahtelevat virukset, hermoradat ja modulit. Enqvist kuitenkin käyttää näitä käsitteitä vain vertauskuvina ja apuvälineinä. Hänen tarkoituksenaan on valaista uskonnollisuuteen liittyviä moraalisia ongelmia ja kuvata uskonnollisuuden luonnetta.         

Ihmisen aivoihin liittyvien käsitteiden käyttö saattaa kuitenkin harhauttaa kuvittelemaan, että aivotutkimus tukisi käsitystä psykoottisuuden ja uskonnollisuuden välisestä yhteydestä. Näin ei kuitenkaan ole. Aivotutkimuksessa ei ole löytynyt selvää yhteyttä uskonnollisuuden ja psykoottisuuden välillä.

– Jos uskonnollisilla ihmisillä todettaisiin aivojen alueellista pienenemistä, kuten joissakin psykoosisairauksissa, voitaisiin ajatella, että uskonnollisuudella ja psykoottisuudella on yhteyttä. Mutta tällaista ei aivotutkimuksessa tunneta, toteaa lääketieteen tohtori Tuukka Raij.      

Myös Enqvistin kuvitteellinen esimerkki jumalamodulista jää vain kuvitteelliseksi. Psykologi Tapani Riekin mukaan uskonnollisuus ei asu tietyssä aivojen sopukassa olevassa rajatussa jumalamodulissa.   

– Uskonto on jo yksittäisen ihmisen aivojen tasolla laajempi ilmiö. Jos kaikki uskonnollisuutta metsästävät aivotutkimukset kootaan yhteen, näyttää siltä, että lähes koko aivot ovat uskonnollisuudessa käytössä, Riekki selvittää. Hän valmistelee yliluonnollisia uskomuksia käsittelevää väitöskirjaansa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksella yhteistyössä Aalto-yliopiston kylmälaboratorion aivotutkimusyksikön kanssa.                

 

Uskonnollisuus on Riekin mielestä myös liian moniulotteinen ilmiö rinnastettavaksi psykoosiin.

– Uskonnollisuudessa kokemus, uskomukset ja sosiaalinen ulottuvuus on erotettava toisistaan. Esimerkiksi rukoileminen, meditoiminen, Jumalan puheen kuuleminen ja Jumalan rakkauden kokeminen ovat keskenään erilaisia asioita, Riekki selittää.

Riekin mukaan uskonnollisuus on aivojen normaalin ja arkipäiväisen toiminnan sivutuote. Esimerkiksi kun ihminen pohtii, mitä Jumala ajattelee, aktivoituvat samat aivoalueet kuin silloin, kun ihminen miettii, mitä muut ihmiset ajattelevat.

Mystisillä kokemuksilla, joissa henkilö esimerkiksi kuulee Jumalan äänen tai näkee enkelin, voi Riekin mukaan olla joitakin yhteyksiä psykoottisiin aistiharhoihin. Tähän viittaavat esimerkiksi temporaaliepilepsiaan liittyvät uskonnolliset kokemukset, joita voidaan tuottaa myös ohimolohkoja ärsyttämällä. Myös huumeet voivat synnyttää joillakin ihmisillä mystisiä elämyksiä.

– Aivoja ulkoisesti peukaloimalla voidaan siis tuottaa psykoottisuuden kaltaisia mystisiä kokemuksia, mutta uskonnollisuutta ne eivät sinänsä selitä, Riekki sanoo.

Kaikki eivät usko, vaikka heillä olisi kokemus jonkun suuremman läsnäolosta. Joku puolestaan uskoo Jumalaan, vaikkei hänellä ole lainkaan uskonnollisia kokemuksia.   

                     

Uskonnolliset kokemukset ja uskonnolliset uskomukset näkyvät aivokuvissa. Siitä ei voida päätellä, ettei Jumalaa ole olemassa. Sitäkään ei voida päätellä, että kyseessä olisi sairaus tai ”uskontovirus”.

– Totta kai uskonnolliset kokemukset näkyvät aivoissa kuten muutkin kokemukset. Ihmettelisimme vasta, jos henkilö raportoisi yliluonnollisista kokemuksistaan ja aivokuvassa ei näkyisi mitään, Riekki naurahtaa.

Tuukka Raij kummastelee Enqvistin pohdiskelua siitä, pitäisikö jumalausko hoitaa psykoosilääkkeillä pois.

– Psykoosilääkkeitä on testattu terveillä ihmisillä, jotta saataisiin tietoa lääkkeiden sivuvaikutuksista. Tutkimuksissa ei ole käynyt ilmi, että ihmiset alkaisivat ajatella uudella tavalla. Sen sijaan lääkkeet voivat vähentää elämän värikylläisyyden tunnetta, Raij selvittää.

Raij pitää mahdollisena, että lääkkeillä voitaisiin hillitä uskonnollista hurmosta ja kiihkoa, mutta myös kaikenlaista muuta kiihkoa. Raij esittää Enqvistille vastaprovokaation:

– Sitäkin voisi miettiä, miten kiihkotyöelämä, joka vie huomion pois lapsista, muuttuisi, jos ihmisille annettaisiin psykoosilääkkeitä.

 

Psykoottisuuden ja uskonnollisuuden rinnastaminen on ongelmallista myös etiikan näkökulmasta. Psykiatrian eettisissä ohjeissa todetaan, ettei uskonnollista vakaumusta tai poliittista mielipidettä saa määritellä mielenterveyden häiriön oireeksi. Tällä eettisellä periaatteella pyritään suojelemaan ihmisiä psykiatrian väärinkäytöltä.

 Uskontoon vetoaminen ei silti ole taikasana, jolla päästään psykiatristen diagnoosien ulottumattomiin. Psykiatriassa tunnetaan uskonnollisten harhaluulojen mahdollisuus ja ymmärretään, että sairaus voi ilmetä myös uskonnollisella kielellä.

Psykoosidiagnoosia ei kuitenkaan heru yksittäisen oudon uskomuksen tai pelkkien erikoisen kokemuksen perusteella. Psykoottisen ihmisen toimintakyky on heikentynyt vakavasti ja kokonaisvaltaisesti. Hänellä ei myöskään ole yhteisöä, joka jakaisi hänen uskomuksensa.

On myös huomattava, että laki rajoittaa muille vaarallista ihmistä siinäkin tapauksessa, että ihminen perustelisi toimintansa uskonnollisesti. Uskontoon vetoamalla ei ole lupa rikkoa toisten ihmisoikeuksia.          

Haasteena psykiatriassa on, miten psykoosiin viittaavat uskonnolliset harhaluulot ja aistiharhat erotetaan niin sanotuista terveistä uskonnollisista uskomuksista ja kokemuksista. Joskus joudutaan tasapainottelemaan, jotta hoidettaisiin sairautta, mutta vältettäisiin puuttumista potilaan uskonnonvapauteen.

Tasapainottelu onkin potilaiden oikeuksien toteutumisen kannalta ehkä turvallisinta. Jos psykiatrisessa diagnostiikassa koetaan ehdotonta varmuutta esimerkiksi aivotutkimuksen löytöjen perusteella, häivytään samalla arvopohdinnan ulottumattomiin. Tällöin ihmisoikeuksien, kuten uskonnonvapauden, toteutuminen on vaarassa.

Mari Stenlund

Kirjoittaja on sosiaalietiikan tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa psykoottisen yksilön uskonnon- ja ajatuksenvapaudesta.

Jaa tämä artikkeli: