Lukutoukka. – Laskin juuri, että minulla on teologisia kirjoja lähes 50 hyllymetriä. En silti pidä itseäni mitenkään erityisen fiksuna tyyppinä. Olen vaan tosi kiinnostunut tästä asiastamme ja edelleen olen eräänlaisen murrosikäisen tavoin etsijän paikalla.
Puhetta belsebuubista
Teologian tohtori Kari Kuula antaa perkeleelle järkevän selityksen.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Timo Hartikainen
Demonien ulosajamisesta tuli viime viikon uutinen. Paholaispuheet jakavat teologeja. Toisten mielestä ne kuuluvat muinaiseen maailmankuvaan, eikä niillä ole enää merkitystä.
Toisten mielestä puhe perkeleestä ilmaisee jotakin, mikä on totta maailmankuvista riippumatta. Kuopion Puijon seurakunnan kappalainen, teologian tohtori Kari Kuula ei ole naulannut omaa kantaansa paikoilleen.
– Vaikka vietin aika monta vuotta paholaiskäsitysten historian seurassa ( Paholaisen biografia. Pahan olemus, historia ja tulevaisuus , Kirjapaja 2010), en silti tiedä, mitä lopulta ajatella asiasta, Kuula sanoo.
– Ehkä koen tässä jonkinlaista hengenheimolaisuutta 1700-luvulla eläneen, maailman kuulun Robinson Crusoe -romaanin kirjoittajan Daniel Defoen kanssa.
Defoen laajassa pahuuden historiaa koskevassa teoksessa persoonallinen paholainen saa keskeisen roolin.
– Lukijalle ei silti selviä, mitä Defoe pohjimmiltaan ajattelee persoonallisesta pahasta. Uskooko hän sellaiseen, vai onko paholainen hänelle vain ihmisen oman pahuuden symboli?
Kuulan mielestä klassisessa paholaiskäsityksessä on kuitenkin vetovoimaa.
– Jos ihmiset ovat langenneet, miksi näin ei olisi voinut tapahtua joillekin enkeleillekin? Jos me teemme pahaa, eikö sama koske langenneita enkeleitä?
Enkelit ja perkeleet ovat Kari Kuulalle luonnollinen osa rationaalista uskontulkintaa. Hän tuli uskoon lukioikäisenä Jyväskylässä.
– Kun lukiossa pingiskaverin kanssa mietin Jumala-juttuja, homma alkoi kuulostaa ihan todelliselta. Alkuun kuitenkin löysin aika lainomaisen hengellisyyden muodon, Kuula muistelee.
Lukion jälkeen hän opiskeli yhdessä vaimonsa kanssa sairaanhoitajaksi. Samaan aikaan hän luki kaiken teologian, jonka vain sai käsiinsä. Hänellä on harvinaisen laaja kirjasto, yhteensä 50 hyllymetriä teologista kirjallisuutta.
– Jo nuorena löysin tosiaan kirjanoppineen tavan olla kristitty. Usko on minulle pohdintaa, ajatuspalikoiden napsuttelua yhteen.
– Eräänä päivänä löysin Pelastusarmeijan kirpputorilta Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen . Yhdessä Lutherin Sidotun ratkaisuvallan kanssa se johti ”toiseen uskoon tulemiseen”: armo-oppi avautui ja tulin luterilaiseen herätykseen.
Kuula pyrki teologiseen tiedekuntaan. Aiempi lukeneisuus palkittiin, ja opinnot etenivät rivakasti. Kuula väitteli tohtoriksi ”pahamaineisen” professorin Heikki Räisäsen johdolla.
– Nuorena tutkijana en oikein osannut yhdistää raamatuntutkimusta rakentavaan uskonnäkemykseen. Omasta mielestäni olen nyt vanhempana paljon kypsempi ja rakentavampi.
– En kuitenkaan kehtaa julkisesti tunnustaa, että on tullut livettyä konservatiivisempaan suuntaan.
Nykyajan rationaalinen ihminen ei niele Robinson Crusoe -romaanin kirjoittajan tai kenenkään muunkaan ajatuksia henkivalloista tai demoneista.
– Enpä voi siitä ihmisiä moittia, Kari Kuula sanoo.
– Ehkä joku haluaa liittyä äärimmilleen karsittuun näkemykseen, jossa paholaisen hahmoa pidetään radikaalin pahan symbolina.
Kuulan mielestä näinkään ei päästä irti varsinaisesta ongelmasta. Vaikka persoonallinen paha kesytettäisiin symboliksi, itse symbolin esittämä kohde on edelleen arvoitus.
– Pahan todellisuus syö minunkin rohkeuttani puhua Jumalan hyvyydestä, Kuula sanoo.
Usein tämä kysymys puetaan muotoon, kuinka hyvä Jumala edes voi sallia pahuuden. Kuula kertoo nautiskelleensa 1900-luvun merkittävimmäksi teologiksi luonnehditun Karl Barthin pohdinnoista.
– Jumala luo asioita kutsumalla: ”Tulkoon valo!” Valoa luotaessa syntyy väistämättä varjoja. Kun maailmassa on syntymisiä, siellä täytyy olla myös kuolemia. Kun alkuja, on oltava myös loppuja. Näin paha on eräänlaista olemisen pakollista varjoa.
– Sitten Barth menee askeleen pitemmälle. Kun Jumala luo ja kaitsee, yllättäen jokin mahti vastustaa tuota Jumalan toimintaa ja sanoo sille ”ei”.
– Tässä ei-sanassa tiivistyy pahan olemus! Siellä missä Jumalaa vastustetaan aktiivisesti, voidaan puhua myös demonisen läsnäolosta.
Tällä vastustamisella ei välttämättä ole mitään tekemistä ateismin kanssa.
– Jos aikuinen ihminen vastustaa Jumala-uskoa, koska kuvittelee Jumalan jonkinlaiseksi jättiläistyranniksi, hän ei silloin asetu Jumalaa eikä ketään muutakaan vastaan.
– Todellinen Jumalan vastustaminen on hyvyyden vastustamista. Siihen toki pystyy ateisti, mutta yhtä hyvin sen osaa kunnon kristittykin.
Jaa tämä artikkeli: