Puhetta täytyy kestää
Olen arvostanut professori Raija Sollamon kolumnikirjoituksia Vantaan Laurissa. Nytkin, 29.9., hän kirjoitti asiaa, mutta häneltä pääsi yksi ruma sammakko. Koska puhe on teko, mielestäni hänen on näistä sanoistaan vastattava.
Selitykseksi ei riitä, että hän ehkä tarkoitti vertauskuvallisesti. Tämä on suora rinnastus. ”Sanoilla haavoitetaan yhtä syvästi ja pahasti kuin aseilla.” Mitä se on?
On suosittua rinnastaa henkisen ja fyysisen haavoittamisen tuhovaikutus. Kun Tanskassa taisteltiin pilakuva-asiasta, joku naishenkilö kirjoitti suureen lehteen, että kynällä voi haavoittaa paljon enemmän kuin miekalla. Näin sanomalla hän hyväksyi fyysisen väkivallan käytön uskonnollisen keskustelun muotona. Tähän kirjoitukseen ei muistaakseni yksikään uskonoppinut puuttunut.
Jos tämä rinnastus on uusi totuus, niin tämä tietää suuria säästöjä puolustusmenoissa. Aseet voidaan lopultakin takoa auroiksi, kun kohdistetaan vain riittävä määrä vihapuhetta ja kynänjälkeä kulloisenkin vihollisen suuntaan. Miksi terroristit käyttävät lievempiä keinoja — pommeja — kun saisivat massiivisemman tuhovaikutuksen piirroksilla ja kirjoituksilla?
Jos pääsisimme kysymään sankarivainajiltamme, niin paljonkohan vihapuhetta he olisivat mahtaneet kestää, jos sillä olisivat saaneet pitää henkensä? Henkinen ja hengellinen loukkaantumisherkkyys on oma arvovalinta ja siinä on suuria eroja. Ihmisellä on ihmisyyteen perustuva velvollisuus kestää puhetta, kirjoitusta ja paljon muuta ei-fyysistä kuormaa.
Vihapuhetta ei pidä hyväksyä, eikä ihmistä saa loukata. Mutta henkisen ja fyysisen loukkaamisen rinnastaminen täytyy jyrkästi tuomita typeränä ja vastuuttomana.
Ilkka Saarisalo
epätäydellinen yksilö
Jaa tämä artikkeli: