null Punatiilinen maamerkki

Punatiilinen maamerkki

Sinebrychoffin eli Koffin puistoon Bulevardin suunnalta tultaessa kiinnittyy huomio väistämättä mäen huipulla näkyvään punatiiliseen torniin. Kulkijaa askarruttaa, mikä on mielikuvitusta ruokkivan tornin tarina.

Rakennusvirastosta selviää, että venäläissyntyinen liikemies Nikolai Sinebrychoff perusti puutarhan 1840-luvulla panimonsa ja rakennuttamansa talon yhteyteen. Englantilaistyyppinen maisemapuutarha tehtiin 1800-luvun ihanteiden mukaisesti. Sinne rakennettiin myös kasvihuoneita ja varastorakennuksia.

Kahdeksankulmaisesta tornista tiedetään, että se oli Siperia-nimisen varastorakennuksen päässä. Joidenkin tietojen mukaan sitä oli käytetty jossain vaiheessa vartiotornina.

Torni jäi pystyyn, vaikka suurin osa pahasti ränsistyneen puiston rakennuksista purettiin vuonna 1967 Mallaskadun tunnelin rakentamisen alkaessa. Tornin kummallekin puolelle kaavailtiin asuintaloja, mutta alueen asukkaat saivat estettyä hankkeen.

2000-luvun alussa peruskorjatun puiston torni on päiväkoti Haukan varastotilana. Moni puistossa viihtyvä toivoisi siihen jotain toimintaa. Puisto-osastolta kerrottiin, että se edellyttäisi isoa remonttia. Nyt torni on ollut iltaisin taiteilija Kaisa Salmen ansiosta sentään kauniisti valaistu.

Marjo Kytöharju
Kerro meille paikasta, josta kannattaisi tehdä juttu: toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.