Ympäristön tarkkailija. Iiro Küttner (vas.) ja Ville Tietäväinen arvelevat, että kuvassa oleva puuvanhus voisi kertoa monta tarinaa.
Puut iskevät tarinaa
Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen tekevät yhdessä satukirjasarjaa, jossa puut kertovat tarinoita ihmisistä.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Sirpa Päivinen
Ihmettelemme ikivanhaa puuta Helsingin kaupunginteatterin sisäänkäynnin edessä. Puu on joutunut kokemaan ympäristössään monenlaista mullistusta. Voi kuvitella, että sillä olisi monta tarinaa kerrottavanaan.
Tämä ajatus on lähtökohtana Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita -satukirjasarjassa, jonka ensimmäinen osa Puuseppä ilmestyi äskettäin. Hienosti kirjoitettu ja kuvitettu Puuseppä pohjautuu satuun, jonka Küttner kertoi lapsilleen junamatkalla.
– Satukirjasarjan tekeminen oli ollut mielessä jo jonkin aikaa, sillä olin kirjoittanut tarinoita käsikirjoittajan työni lomassa. Olin myös tehnyt aiemmin kuvittaja Christel Rönnsin kanssa kirjan Taljantti, lempeä jättiläinen.
Puiden tarinoita kehitellessään Küttner oli toivonut saavansa kuvittajaksi suuresti arvostamansa sarjakuvapiirtäjä Ville Tietäväisen. Kun miehet sitten kohtasivat Linnan itsenäisyyspäiväjuhlissa, siitä muodostui työtapaaminen.
– Innostuin heti ideasta. Tunsin myös kunnioitusta Iiroa kohtaan, koska hän oli selvittänyt minulle tarinan kertomisesta asioita, joista on ollut suunnattomasti apua sarjakuvakirjojen tekemisessä, Tietäväinen sanoo.
– Luettuani Iiron puusadun minua arvelutti ainoastaan se, mitä lisää voisin antaa niin valmiiseen ja kuvailevaan tarinaan.
Puuseppä on satu, joka sopii niin lapsille kuin aikuisille. Aikoinaan suullisesti kerrotut tarinat siirsivät tärkeitä elämänohjeita sukupolvelta toiselle. Iiro Küttner toteaa tarinoiden vetovoiman säilyneen kirjoitustaidon keksimisen jälkeenkin.
– Edelleenkin ihminen tietää jonain päivänä kuolevansa, ja hän kaipaa kertomuksia, joissa nähty ja koettu saa merkityksensä lopusta käsin.
Küttner itse on kertonut vuosien ajan keksimiään satuja kolmelle lapselleen, vaikka käsikirjoittaja ei välttämättä jaksaisi jatkaa työntekoa vapaa-ajalla. Nykyään lapset ovat innostuneet tarinoimaan enemmän kuin isänsä.
Puissa Küttneria kiehtoo niiden visuaalisuus ja pitkäikäisyys. Hän on lukenut, että myös erilajisilla puilla voi olla juuriyhteys maan alla.
– On hurjaa ajatella, että puut voivat olla juuriensa avulla yli maiden rajojen yhteydessä keskenään. Puut ovat siis kuin jättimäinen organismi, jolla on oma kulttuurinsa ja tiedonvälitysverkostonsa.
– Tähän liittyy myös ajan suhteellisuus. Asiat tapahtuvat puilla hitaammin. Jos puilta vaikka kysytään, mikä on elämän tarkoitus, ne saattavat vastata siihen vasta siinä vaiheessa, kun kysyjä on jo kuollut.
Ville Tietäväinen puolestaan arvelee, että koska puut elävät täällä pidempään, ne ovat tarkkanäköisempiä kuin ihmiset. Ne kuuntelevat ja seuraavat ympäristöään, mutta toisaalta voi kysyä, kiinnostaako niitä ylipäätään ihmisten elämä.
Tietäväinen ei halunnut luottaa puiden piirtämisessä vain omiin mielikuviinsa, joten hän kiersi Töölönlahden ympäristössä tutustumassa vanhoihin puihin.
– Sadussa on vaarana inhimillistää puita liikaa. Pyrin saamaan piirroksiin ajattomuutta, onhan kirjassa kyse ikiaikaisista asioista, ajankulusta, elämästä ja kuolemasta. Halusin, että teksti ja kuva liittyisivät toisiinsa yhtenä solukkona.
Ihmisen Tietäväinen jätti piirroksissaan statistin rooliin. Hän ei halua jatkossakaan piirtää Puiden tarinoihin ihmisten eleitä ja ilmeitä.
Satukirjasarjalle piti etsiä ennen isoon työhön ryhtymistä kustantaja. Tuolloin Iiro Küttner sai kuulla käsikirjoitusagenttina toimivan Markus Pyhältön suunnittelevan kustantamon perustamista. Puiden tarinoita on vasta toinen Books Northin kustantama kirja.
Kirjan tekijät ovat tyytyväisiä yhteistyöhön, koska uudella kustantamolla ei ole luutuneita työtapoja ja formaatteja.
– Halusin suunnitella myös kirjan ulkoasun, että sen tekeminen pysyy kokonaan omissa näpeissä. Painojäljen valvonta taas on ollut olennainen osa kaikkien kirjojeni valmistumista. Ehkä pienen kustantamon tärkein ero isoihin taloihin oli se, että kustantajalle painossa käynti oli ensikokemus, Ville Tietäväinen kertoo.
Kustantajan kanssa on sovittu, että miehet tekevät ensi kevääseen mennessä sarjan kaksi muuta osaa, jotka ovat nimeltään Ritari ja Munkki. Jatkoa katsotaan sen mukaan, miten paljon tarinoita syntyy.
Küttner myöntää, että aikataulu on vaativa, varsinkin kun hän on vuodenvaihteessa aloittanut käsikirjoituksen professorina Aalto-yliopistossa. Tiukkaa tekee myös Tietäväisellä, joka äskettäin voitti Tulenkantajat-palkinnon Aino-tyttärensä kanssa tekemästä Vain pahaa unta -sarjakuvakirjasta.
– Pidän vireystilaani yllä graafikon ja kuvittajan töillä. Kirjojen tekeminen taas motivoi niiden pysyvyyden takia. Teen nyt ensimmäistä kertaa piirroksia toisen kertomaan tarinaan, joten minun ei tarvitse kantaa täyttä vastuuta kirjasta.
Jaa tämä artikkeli: