Uuden hengellisyyden puutarhassa ihmiset etsiytyvät ennen tallaamattomille poluille ja monet kukat kukkivat vapaasti.Kuva: Gallo Images roots rf
Puutarhaan syntyy uusia polkuja
Kansankirkko on menneen talven lumia. Silti ihmiset eivät ole sen vähemmän uskonnollisia kuin ennenkään, todettiin kirkon järjestämässä Haarautuvien polkujen puutarha -seminaarissa.
– Nykyihminen omaksuu uskonnollisen maailmankuvan itsenäisesti. Ihmiset eivät enää kysy, mitä kirkkoherra sanoo, vaan mitä minä itse ajattelen asioista, selitti Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, FT Kimmo Ketola tammikuun puolessa välissä pidetyssä Haarautuvien polkujen puutarha -seminaarissa seurakuntayhtymässä. Seminaarin tehtävänä oli pohtia nykyihmisen hengellisyyttä.
Ketolan mukaan avainasiaksi on tullut oma henkilökohtainen merkityksellisyys. Koska jokaisen kokemus on yksilöllinen, myös uskonnollisuus muovautuu yksilölliseksi.
Mutta toisaalta, jos kansalaisilta kysytään, millaisen kirkon he haluaisivat itselleen, vastaus tulee kuin yhdestä suusta: Kirkon on oltava diakoninen, demokraattinen ja suvaitsevainen.
– Kaupungit ja maaseutu eroavat tässä hämmästyttävän vähän, sanoo Ketola, jonka mukaan edes passiiviset ja aktiiviset seurakuntalaiset eivät ole asiasta eri mieltä.
Yllättävää lienee sekin, että iäkkäät eivät Ketolan selvitysten perusteella juuri poikenneet muista toiveissaan kirkon rohkean uudistumisen tai suvaitsevaisuuden suhteen.
Uskontoakin kulutetaan
Suomalaisten kulutustottumuksista väitelleen sosiologian tutkija Pasi Mäenpään mukaan kaupunkikulttuuri on luonut myös kulutuskulttuuriin. Kansalaisista on tullut kuluttajia, eivätkä kuluttajat kuluta tarpeeseen vaan kuluttamisen itsensä vuoksi.
– Tämä näkyy myös suhteessa uskontoon; sitäkin ”kulutetaan”, Mäenpää sanoo.
Hänen mukaansa kulutusihmiset kokevat olevansa jatkuvassa valinnan tilassa. Henkisyyteen kuuluu oikeus ja velvollisuus tulla onnelliseksi oman persoonallisen yksilöllisyyden kautta.
Samalla hengellisyys ja oma ruumiillinen hyvinvointi ovat linkittyneet toisiinsa, sillä esimerkiksi joogan avulla saavutettu ruumiillinen hyvinvointi mielletään nimenomaan henkisyydeksi.
Vapaus ja oma tie
Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari tutki puolestaan uutta uskonnollisuutta.
Perinteinen kansankirkko edustaa hänestä suljetun yhteisön mallia, mutta tulevaisuuden kansalaisten kirkko on avoin yhteisö.
Suljetulle yhteisölle on leimallista dogmaattinen ajattelu, pitäytyminen ohjaavaan traditioon, oikeaan ajatteluun ja muuttumattomuuden puolustamiseen.
Avoin yhteisö – ja sellainen kansalaisten kirkon siis pitäisi olla – ajattelee kriittisesti, näkee traditiot historiallisina tulkintoina, joiden toimivuus arvioidaan yhteisesti. Avoin yhteisö suosii jatkuvaa muutosta ja puolustaa vaihtoehtoisia ajatusmuotoja.
Yksilö on olemassa ennen yhteisöä ja pysyy autonomisena, kun asioista demokraattisesti sovitaan. Avoin yhteisö arvostaa ihmisen sisäistä auktoriteettia ja suhtautuu instituutioihin kriittisesti. Avoimessa yhteisössä oikeus on vaihdettavissa tilanteen muuttuessa ja enemmistön saadessa uutta ymmärrystä, Hukari selvitti.
Uuden uskonnollisuuden piirteet ovat jo nähtävissä. Jumala meissä -ajattelu korostuu, samoin Pyhä Henki. Synnin ja armon sijasta puhutaan mieluummin haavoittuvuudesta ja eheydestä, syyllisyyden sijasta häpeästä. Mysteeri, ehtoollinen ja kokemus ovat arvossaan. Opettamisen sijasta halutaan ohjautua itse.
Totena pidettävän uskon sijasta usko ymmärretään lepona ja luottamuksena, ja psykologinen totuus korostuu filosofisen sijasta. Taivasmatkaa tärkeämpää on elämä nyt, tässä konkreettisessa maailmassa. Uusi uskonnollisuus arvostaa hierarkkisen auktoriteetin sijasta sisäistä, kokemuksellista auktoriteettia, eikä se halua sulkea ihmisiä ulkopuolelle tarkoilla rajoilla. Kansalaisten kirkossa vapaus on arvossaan.
Kirkolla on totinen paikka, jos se aikoo toiminnassaan vastata uuden hengellisyyden haasteisiin. Aikaa muutoksiin tuskin on tuhlattavaksi asti.
Jaa tämä artikkeli: