Pyhä ja maallinen
Ennen kirkon piirissä opetettiin, että pyhä ja maallinen ovat eri hallinta-alueiden asioita. Niitä ei pitänyt sekoittaa keskenään. Eri toimijoilla oli vastuu eri alueista.
Nykyään elämme todellisuudessa, jossa asiat sekoittuvat ja muodostavat uusia yhteyksiä, verkottuvat, leviävät ja hämärtyvät. Mikä nykyisin on pyhää? Vieläkö on yleistä pyhää, vai onko sekin täysin yksilöllinen valintakysymys: minä otan tarjouskaupan hyllyltä luonnonrauhan ja ympäristöarvot, toinen ottaa kirkolliset piirit ja kolmas perhearvot.
Mikä sinulle on pyhää ja millä tavalla? Onko pyhä tunnelma, joka syntyy hiljaisuudessa ja kynttilänvalossa, vai onko se lapsen ensimmäinen hymy? Pyhä on enemmän kuin harras. Pyhä on tiiviimpää kuin ylevä tunnelma. Pyhä voi olla arvaamatonta, rikkoa rajoja.
Me luterilaiset emme oikeastaan tunnusta pyhiä ihmisiä. Onhan meilläkin esikuvia ja ihanteita, mutta pyhimyksen arvo ei kuulu virallisiin kirkollisiin varusteisiimme.
Meillä Vantaalla on nimetty monta kirkkoa ja kappelia pyhien ihmisten mukaan, mutta oikeasti pyhänä emme taida pitää kuin Kristusta. Meillä ei ole pyhimyskalentereita, emmekä suuntaa rukouksiamme pyhille. Silti meitä rikastuttavat monet kirkkohistorian esimerkit merkittävistä henkilöistä, jotka ovat elämässään seuranneet Kristusta.
Arjessa pyhä ja maallinen ovat rinnakkain ja sisäkkäin, toisistaan pääsemättömissä. Ne sekoittuvat kuin nesteet, jotka liukenevat toisiinsa. Uskon, että niin pitääkin olla. Se on osamme maailmassa. Erottelu kuuluu korkeimmalle tuomarille, laupeudestaan tunnetulle.
Jaa tämä artikkeli: