Pyhät pyhinä
Työmarkkinajärjestöt yllättivät kirkon housut kintussa. Sinänsä ilahduttavasti päättyneestä tupopöydästä singottiin yllättäen ja pyytämättä tarjous luopua helatorstain ja loppiaisen viettämisestä niiden perinteisinä ajankohtina. Kirkon johto arkkipiispa etunenässä on kiirehtinyt torjumaan tällaisen ilman varoitusta annetun ehdotuksen. Keskusteluun asiasta sentään ollaan valmiita.
Järjestöt eivät ole asiassa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Nämä niin sanotut arkipyhät siirrettiin kertaalleen jo 1970-luvulla perinteistä ajankohtaa seuraavalle lauantaille. Sittemmin niiden palauttamisesta takaisin päätettiin jo 1980-luvulla, mutta palautus siirtyi vuoteen 1992 silloisen tasavallan presidentin Mauno Koiviston erikoisen menettelyn vuoksi. Nyt siis nämä pyhät haluttaisiin taas veivata lauantaille.
Jääräpäinen kirkon ei kannata tässä asiassa olla. Loppiainen ja helatorstai eivät ole mitään keskeisiä kirkkopyhiä. Loppiaisen sisältö liittyy itämaan tietäjiin ja lähetystyöhön. Kansa mieltää sen kai lähinnä ajankohdaksi, jolloin joulukuusi on viimeistään nakattava kierrätykseen. Helatorstaina kirkossa puhutaan Kristuksen taivaaseenastumisesta. Keskivertosuomalaiselle se lienee outo viikkorytmin särkevä vapaapäivä, jonka jälkeen on mukava pitää vielä perjantaikin vapaana.
Ihan kirkkovuoden näkökulmasta ei olisi suurikaan sääli siirtää näistä asioista puhumista vaikka seuraavaan sunnuntaihin. Säästyisipä papeilta kahden vähän suositun kirkkopyhän saarnan valmistus. Se, mitä asia vaikuttaisi kauppojen aukioloon tai kaupan alan työntekijöiden palkkaukseen, voitaisiin sopia erikseen.
Jos kansakunnalla on oikein kova hätä, kuten nykyään toistuvasti julistetaan, ja jos arkipyhiä siirtämällä kansantalous voidaan vetää suosta ylös, ei kansankirkolla ole syytä jumittaa hanketta vastustamaan. Mutta ennen kuin tällaiset perinteet myydään, täytyy kyllä aika lailla rautalangasta vääntää, mikä todellinen hyöty saavutettaisiin.
Kolmas käsky, joka kehottaa lepopäivän pyhittämiseen, lienee varhaisinta työaikalainsäädäntöä. On selvä, että työn ja levon, arjen ja pyhän vuorottelu on keskeinen osa ihmisen hyvinvointia. Jos hyvinvointivaltiota halutaan puolustaa, pitää taata pyhienkin olemassaolo. Eri tahojen on syytä pohtia yhdessä elämänrytmin vuotuisen vaihtelun ja perinteiden arvoa suhteessa talou-
dellisiin arvoihin.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: