Pyhiin päin
Kaljakellujien kanssa. Vantaanjoessa lipui eräällä Pyhän Laurin vaelluksella jatkuvasti vastaan riehakkaita oluenjuojia, kun Lea Purhonen käveli sen vartta Vantaalle. Tänä vuonna Kaljakellunta ja pyhiinvaellus ovat peräkkäisinä viikonloppuina.

Kaljakellujien kanssa. Vantaanjoessa lipui eräällä Pyhän Laurin vaelluksella jatkuvasti vastaan riehakkaita oluenjuojia, kun Lea Purhonen käveli sen vartta Vantaalle. Tänä vuonna Kaljakellunta ja pyhiinvaellus ovat peräkkäisinä viikonloppuina.

Pyhiin päin

Lea Purhonen on jättänyt monta kertaa varpaan kynnen vaellusreitin varrelle.

Tekstit Pihla Tiihonen
Kuva Esko Jämsä

Rakkolaastareita, virsikirja, vettä, pähkinöitä, vaihtovaatteet. Ne pakkaa harmaatukkainen nainen mustaan reppuunsa, johon on kerännyt pinssejä monelta pyhiinvaellukselta.

Vaeltaessaan hän on vain yksi monen valko-, harmaa- ja ruskeatukkaisen kulkijan ryhmästä. Se on lomaa Lea Purhoselle, 51. Hän hallinnoi toimistopäällikkönä lakimiesten tieteellistä seuraa, kotona itsensä ja tyttärensä perhettä ja seurakunnassaan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajuutta.

– Joudun hallitsemaan arjessa kaikkea, mutta pyhiinvaelluksella jättäydyn Kristuksen varaan.

Kristus toistuu Purhosen puheessa usein. Ranteessa killuvat moniväriset rukoushelmet. Hän näyttää kirkon hevijuuserilta, kuten tytär äitiään kutsuu.

Purhonen on tehnyt pienen vaelluksen tai oikeastaan miniretriitin tänäkin aamuna ennen kello yhdeksää. Ulospäin se näytti siltä kuin hän olisi torkkunut metron oranssilla muovipenkillä kotoa Vuosaaresta Kaisaniemeen.

– En anna ympäröivän äänimaailman häiritä vaan laskeudun omaan hiljaisuuteeni ja mietiskelen.

Purhonen vertaa pyhiinvaellusta retriittiin. Toisessa vain irtoaa matkan varrella usein isovarpaan kynsi tai pari.

Päiväohjelma on pyhiinvaelluksella selkeä. Kolmen vartin kävelyä seuraa vartin lepo. Päivää rytmittävät myös ruokailu- ja hartaushetket. Useamman päivän vaelluksille osallistujat kantavat vain päiväreppunsa, mutta muut tavarat kuskataan autolla.

Ohjaajat antavat vaeltajille raamatunkohtia mietiskeltäväksi. Silloin kävellään hiljaisuudessa. Välillä marssia tahditetaan virsillä. Etummaisena kävelevä kantaa usein puuristiä.

– Jotkut tekevät pyhiinvaelluksia minun laillani hengellisistä syistä, toiset ovat kiinnostuneempia itse vaeltamisesta. Joillekin paikallishistoria on se juttu, Lea Purhonen kertoo.

Hän on tehnyt pyhiinvaelluksia kotimaassa, Espanjassa ja Ruotsissa jo seitsemän vuotta. Kaikille ne eivät sovi.

– Kilometrikiitäjä ei kestä verkkaista etenemistä. Kun majoitumme makuupusseissa koulun lattialla, on haastavaa, ellei pysty nukkumaan jonkun kuorsatessa.

Purhonen oli kerran yli viikon pyhiinvaelluksella, jonka iäkkäin osallistuja oli kahdeksankymppinen nainen. Hän kulki Crocseissaan muiden perässä.

– Nainen nautiskeli matkasta ja suunnitteli muistelevansa sitä koko talven keinutuolissaan.

Myös Purhonen aikoo jatkaa pitkään. Haaveena on kävellä koko Santiago de Compostelan 800 kilometrin vaellusreitti Espanjassa.

– Haluan selvitä siitä yksin. En ole kovin liikunnallinen ihminen, mutta se ei ole pääasia.

Jaa tämä artikkeli: