null Pyhiinvaeltajana Pariisissa

Pyhiinvaeltajana Pariisissa

Pariisi on muodin, kulttuurin ja kahviloiden mutta myös kirkkojen kaupunki.

Hengähdyspaikka Hallien kulmilla

Pariisia ei mainosteta kirkoilla. Pariisi on muodin, ruuan ja kulttuurin kaupunki. Kuitenkin kaupungissa on yli 200 kirkkoa. Hallien kulmilla sijaitseva Saint Eustache on yksi niistä.

Ulkoapäin rakennusta ei heti tunnista kirkoksi, mutta kun astuu raskaasta ovesta sisään, vastassa on ihana goottilainen hämy. Kirkko on valtavan korkea. Penkeissä istuu muutama ihminen. Siellä täällä palaa kynttilä. Taustalla soi hiljainen musiikki.

Tämä on katolinen kirkko, kuten suurin osa Ranskan kirkkorakennuksista. Virallisesti Ranska on uskonnollisesti neutraali maa, sillä valtio ja kirkko erotettiin toisistaan vuonna 1905. Noin 60 prosenttia ranskalaisista on katolilaisia. Muslimeja on noin 10 prosenttia.

Nykyinen presidentti Nicolas Sarkozy on ollut kiinnostunut uskontojen näkyvämmästä roolista ja ilmoittanut haluavansa tarkistaa vuoden 1905 lakia. Hän on todennut, että jos Ranska haluaa olla moderni eurooppalainen maallikkovaltio, sen tulee hyväksyä uskonnot tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentajiksi.

1600-luvulla valmistunut Saint Eustache toimi vallankumouksen jälkeen välillä varastona, mutta on nykyään taas tavallisten pariisilaisten kirkko, jossa ihmiset käyvät messussa ja poikkeavat ohikulkiessaan. Lisäksi siellä kokoontuvat monet paikalliset yhdistykset AA-kerhosta alkaen.

Saint Eustache on myös suosittu konserttipaikka ja kuuluisa Ranskan suurimmista uruista. Toinen asia, josta tämä Hallien kupeessa sijaitseva herranhuone on tunnettu, liittyy lihatuotteisiin. Jo parin sadan vuoden ajan ovat Ranskan leikkelekauppiaiden ja -myyjien yhdistyksen jäsenet kokoontuneet marraskuussa kirkkoon viettämään messua, laulamaan, syömään valtavasta leikkelepöydästä ja juomaan viiniä.

Nyt kirkossa on kuitenkin rauhallista. Vanha nainen on polvistunut rukoilemaan. Keski-ikäinen mies sytyttää kynttilää pienen poikansa kanssa. Mustaan goottityyliin pukeutunut nuoripari supattaa sivummalla.


Notre Damen kellonsoittajan jalanjäljissä

Jo pihalla on vastassa Disney-elokuvasta tuttu hahmo, Quasimodo. Vihreään viittaan pukeutunut kyttyräselkäinen Notre Damen kellonsoittaja viihdyttää jonottavia ja poseeraa maksua vastaan yhteiskuvassa innokkaiden turistien kanssa.

Kuuluisaan kellotorniin on kymmenien metrien jono. Toisaalta jonottaessa voi vaikka tiirailla kirkkoa ylhäällä koristavia kammoveistoksia, joiden alkuperäisenä tarkoituksena oli pitää paholainen loitolla.

Kellotorniin peritään pääsymaksu. Sisälle kirkkoon jono kulkee joutuisammin ja sinne pääsee ilmaiseksi.

Tältäkö tuntui entisaikojen massapyhiinvaeltajista? Meteli on melkoinen. Ihmiset kulkevat jonossa läpi kirkon patsaalta ja alttarilta toiselle. Monet sytyttävät kynttilän. Niitä kirkossa palaa satoja. Jotkut istuvat hetkeksi penkkiin hiljentymään. Joku sivukappeleista on rauhoitettu rukoilijoille.

Nortre Dame on suomeksi "meidän rouvamme". Ilmaisulla viitataan neitsyt Mariaan, jonka muistolle kirkko 1300-luvun alussa valmistui. Notre Dame -nimisiä kirkkoja on Pariisissa kymmeniä, mutta tämä keskellä Seine-jokea, Citen-saarella sijaitseva katedraali on niistä kuuluisin.

Ranskan suuren vallankumouksen tuoksinassa 1700-luvulla kirkko ryövättiin ja jätettiin ränsistymään. Notre Damea käytettiin aikoinaan myös kodittomien asuntolana. Kunnes Victor Hugo teki romaanillaan Notre Damen kellonsoittaja rakennuksesta jälleen kuuluisan ja herätti pariisilaiset pitämään huolta pyhäköstään.

Nyt kännykkä- ja muut kamerat tallentavat koko ajan Pariisin toiseksi suosituinta nähtävyyttä.

Yhtäkkiä kirkon sisällä kulkeva turistien jono tökkii. Edessä on valtavan lottoarvontapallon näköinen läpinäkyvä muovikupu, joka on täynnä erivärisiä lappuja. Niitä tungetaan palloon koko ajan lisää. Lapuille ihmiset kirjoittavat rauhantoiveitaan.

Ulos astuvia kirkkovieraita vastaanottaa pyörätuolissa istuva kerjäläinen.


Sainte Chapellen sarjakuvat

Tämä on ensimmäinen kerta, kun menen kirkkoon perusteellisen turvatarkastuksen kautta. Kuningas Ludvig IX rakennutti Sainte Chapellen 1200-luvulla hovin yksityiskäyttöön, joten ehkä nykykäytäntö on linjassa sen kanssa. Aikaisemmin pihapiirissä on ollut Ranskan kuninkaanpalatsi.

Sainte Chapelle on kuuluisa lasimaa-lauk-sistaan. Ensimmäinen kerros on kaunis. Mutta kun nousee kapeita portaita yläkertaan, näkymä on henkeäsalpaava. Oviaukolla yksi jos toinenkin ihastelee ääneen, mutta heidät hiljentää tehokkaasti salia kiertävä hys-hys-mies.

Yläkerran yli tuhat hehkuvaa lasimaalausta on kuin loputonta sarjakuvaa Raamatun tapahtumista.

Olisihan se pitänyt arvata. Yläkerran kappeli oli tarkoitettu vain kuninkaalle ja hänen parhaille kavereilleen. Sinne oli käynti suoraan palatsin tiloista. Alakerta oli hovin työntekijöiden käytössä.

Aikanaan Sainte Chapelle rakennettiin ristiretkiltä hankittuja arvokkaita tuliaisia varten. Siellä on säilytetty muun muassa ihka aitona pidettyä orjantappurakruunua, ristin palasia ja Kristuksen veripisaroita. Kappelia on kutsuttukin Ludvig IX:n ylimitoitetuksi pyhäinjäännöslippaaksi.

Nyt orjantappurakruunu on nähtävissä Notre Damessa, erillisessä maksullisessa näyttelyssä.

Turvatarkastus Sainte Chapelleen menijöille muuten tehdään sen vuoksi, että samassa rakennuskompleksissa on nykyään paitsi kuuluisa vankilamuseo myös Pariisin oikeus-palatsi. Tuon virastorakennuksen puolella join Pariisin halvimman kahvin, 40 senttiä kupillinen, automaatista tosin.


Sacré Coeurin huikeat maisemat

Seison yli kahden miljoonan asukkaan Pariisin korkeimmalla paikalla, Montmartren kukkulalla. Perimätiedon mukaan täällä mestattiin Pariisin ensimmäinen piispa pyhä Denis 200-luvulla. Siitä nimi, joka tarkoittaa suomeksi marttyyrien kukkulaa. Myöhemmin 1800-luvulla paikalla taistelivat verisesti hallituksen joukot ja tasavaltalaiset.

Sacré Coeurin eli Pyhän sydämen kirkko valmistui kukkulalle vuonna 1914 muistuttamaan uskon ja anteeksiannon voimasta. Rahat rakentamiseen saatiin yksityisiltä kansalaisilta. Tarinan mukaan kirkon rakentamista tukivat muun muassa paikalliset kurtisaanit.

Ulkoapäin kirkko on kermakakkumainen. Sisällä katseen vangitsee maailman suurin mosaiikkityö, valtava "pyhän sydämen Jeesus".

Täällä kynttilöitä palaa ehkä vieläkin enemmän kuin Notre Damessa. Tyhjiä kynttiläpaketteja siivoaa pois rähjäinen ja pissalle haiseva vanha mies. Hän on kirkossa kuin kotonaan.

Täällä valokuvaus on kielletty ja kyltti neuvoo turisteja eri kielillä: kunnioita rukoilijoiden rauhaa, mutta vielä mieluummin yhdy heihin. Kerrotaan, että kirkon papit pitävät vuorotyönä yllä perinnettä, jossa sodan kauhuja ja silmitöntä väkivaltaa rukoillaan anteeksi yötä päivää.

Kulman takana on retriittikeskus, jonka toimintaa mainostetaan kirkossa olevassa esitteessä. Keskuksesta voi esimerkiksi varata huoneen hiljentymistä ja yöpymistä varten. Ainakin maisemat ovat huikeat.

Jaa tämä artikkeli: