Joukko pyhiinvaeltajia matkaa keväisessä Englannissa Southwarkista Canterburyyn. Erään majatalon isäntä ehdottaa, että seurueen matka menisi mukavammin, jos jokainen kertoisi matkan edetessä yhden opettavaisen tarinan.

Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoittama Canterburyn tarinoita on edelleen viihdyttävää luettavaa.

Matkaa tekee monenkirjava joukko, sillä pyhiinvaellukset olivat paitsi uskon tunnustusta myös oman aikansa seuramatkoja. Kirjassa tarinansa kertovat muun muassa ritari, kauppias, kippari, haastemies, mylläri ja kerjäläismunkki. Matkakohteena on pyhimys Thomas Becketin hauta, mutta koska matkaviihde vie mukanaan, määränpää välillä unohtuu.

Vauhdikkaita käänteitä sisältävissä tarinoissa on varsin ajatonta ihmissielun ja moraalisten kysymysten pohdintaa. Yllättävän suuri rooli tarinoissa on seksuaalisuudella. Chaucerin tunnetut rivohkot huumoritarinat kertovat yleensä vanhempien miesten vaikeuksista nuorempien vaimojensa kanssa. Toisaalta monien tarinoiden naiset ovat sankareita.

Chaucer itse oli lontoolaisen viinikauppiaan poika ja hyväpalkkainen kruunun virkamies. Hän matkusteli kotikonnuiltaan Englannista muun muassa Italiaan hakemassa kirjallisia vaikutteita.

Hän oli valistaja, joka suhtautui kaksijakoisesti omiin teksteihinsä. Hän nautti roisista kerronnasta, mutta myös katui ja häpesi kirjallista tuotantoaan. Hän pelkäsi tarinoidensa ajavan ihmisiä pikemminkin synnin kuin pelastuksen tielle.

Tarinat voi testata. Toivo Lyyn mainiosti suomentamasta Canterburyn tarinoista on ilmestynyt vastikään uusintapainos WSOY:n klassikot -sarjassa.