Urbaania vaellusta. Pyhiinvaelluksella tuttujakin maisemia katselee uusin silmin. Kari Koivula (etummaisena) houkutteli ihmisiä lähtemään Pyhän Laurin vaellukselle jo Helsingin keskustasta.
Pyhiinvaeltaminen parantaa vireystilaa
Yksi hakee pyhiinvaellukselta kosketusta omaan sisimpäänsä, toinen hengellisyyteen. Parhaimmillaan löytyy läsnäolo.
Teksti Noora Hellman
Kuva Sirpa Päivinen
Senaatintorin vilinässä kokoontui lauantaina porukka, joka aikoi kävellä Pyhän Laurin kirkolle Vantaalle. Vanhankaupunginlahden kohdalla ryhmä liittyi Vantaan seurakuntien Pyhän Laurin vaellukselle.
Ajatuksen Helsingin tuomiokirkolta starttaamiseen keksi yksittäinen seurakuntalainen.
– Olen aikaisemmin lähtenyt Pyhän Laurin vaellukselle Tuomiokirkolta ystävieni kanssa. Tänä vuonna mainostin asiaa Facebookissa, ja seurakunnat kiinnostuivat, vantaalainen Kari Koivula kertoi.
Pyhiinvaelluksen merkiksi hän oli kiinnittänyt reppuunsa ristin. Ensin kuljettiin Kruununhaan kuvankauniiden merimaisemien ohi, sitten edettiin Kalasataman, Kyläsaaren ja Arabianrannan kautta.
Vanhankaupunginlahdelle saavuttaessa urbaani maisema oli muuttunut jo luonnonläheiseksi.
73-vuotiasta Itä-Pakilassa asuvaa Irma Reijosta ei hirvittänyt, että kuljetun seitsemän kilometrin jälkeen edessä oli vielä kymmenen kilometriä.
– Kerran lähdin vaellukselle täältä Vanhankaupunginlahdelta. Nyt luin lehdestä, että mukaan voi tulla Tuomiokirkolta. Olen osallistunut myös Malmin seurakunnan kirkkokierrokselle, liikkumaan tottunut Reijonen sanoi.
Koivulan ryhmä ei malttanut odottaa virallisen vaelluksen alkua vaan jatkoi pian taivallusta eteenpäin. Reijonen jäi kävelysillalle alkuhartauteen 40–50 muun ihmisen kanssa.
Tämän ryhmän oli määrä kulkea rauhallista tahtia. Kasveja tunteva Peter Joy pysäytti ajoittain kuuntelemaan mielenkiintoisia tietoja Vantaanjoen rantareitin kasvillisuudesta. Välillä veisattiin Franciscus Assisilaisen Aurinkolaulua.
Tuntia myöhemmin lähtenyt ripeätahtinen ryhmä saavutti hitaamman ryhmän Pakilan uimarannalla. Vanhankaupunginlahden lisäksi vaellukselle lähdettiin eri puolilta Vantaata. Kaikkineen eri suunnista saapui kirkolle noin sata vaeltajaa. Suurin osa heistä vaikutti hyvävoimaisilta.
Mikä pyhiinvaelluksissa sitten kiehtoo?
– Vaellukset ovat yhteisöllisiä, ja niissä tapaa ihmisiä. Toisaalta saa olla omassa rauhassa ja huokailla luonnon keskellä Jumalan puoleen, tuumi Viikissä asuva Pirkko Mustonen Pyhän Laurin kirkon pihassa.
Irma Reijonenkin koki luonnossa rukoilun luontevaksi. Muiden kanssa oli mukava kulkea valmista reittiä.
Kari Koivula pitää tärkeänä sitä, että jokainen voi valita, onko hiljaa vai keskusteleeko. Keskeistä on olla läsnä itsensä kanssa.
– Vaelluksella ei ole liikaa ärsykkeitä. Jää aikaa olla omien ajatustensa kanssa, kuunnella kehon tuntemuksia ja katsoa maisemia, Koivula sanoi.
Vuosaarelainen Petri Sillberg ei ollut aiemmin vaeltanut. Haaveena olisi myöhemmin kulkea satojen kilometrien pituinen Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti. Nyt vaeltamista saattoi kokeilla kaupunkiolosuhteissa.
Ennen kaikkea miestä kiinnosti mahdollisuus omaan henkiseen kasvuun ja rauhoittumiseen. Juoksulenkeillä hän on kokenut vastaavaa.
– Liikunta antaa oman ajan. Nollaan päivän asiat. Siinä eivät tule työasiat mieleen, Sillberg sanoi.
Pyhän Laurin vaellus sai alkunsa vantaalaisen lehtori Pekka Kivekkään aloitteesta vuonna 2008, kun Pyhän Laurentiuksen kuolemasta oli kulunut 1750 vuotta. Kivekäs soitteli lauantaina matkan varrella fanfaareja torvella ja nokkahuilulla.
Illalla hän lauloi Pyhän Laurin kirkon messussa.
– Kuoronjohtajamme mukaan laulamme vaellusten jälkeen paremmin kuin muulloin. Tunnetusti liikunta virkistää. Se parantaa myös hengellistä vireyttä, uskoi Kivekäs.
Jaa tämä artikkeli: