Pysy siinä missä olet
Hitaus kutsuu. Rauhoittuminen, vetäytyminen ja oman rajallisuuden tunnustaminen voi auttaa löytämään armahtavan totuuden, jonka valossa elämä näyttää toisenlaiselta. Toiminta on arvokasta, mutta ihmisellä on lupa myös väsyä. Jos sisäinen äänesi kutsuu sinua pysähtymään, anna sille tilaa. Kuva: Teijo Kurkinen/Plainpicture/Pictorium

Hitaus kutsuu. Rauhoittuminen, vetäytyminen ja oman rajallisuuden tunnustaminen voi auttaa löytämään armahtavan totuuden, jonka valossa elämä näyttää toisenlaiselta. Toiminta on arvokasta, mutta ihmisellä on lupa myös väsyä. Jos sisäinen äänesi kutsuu sinua pysähtymään, anna sille tilaa. Kuva: Teijo Kurkinen/Plainpicture/Pictorium

Pysy siinä missä olet

Nykyihmisen perusolotila on hötkyily. Maailma muuttuu, ja minä mukana. Ei saa pysähtyä eikä jäädä jälkeen mistään. Vai saako?

Kuulin sanan hötkyillä ensimmäistä kertaa pari vuosikymmentä sitten savolaiselta työtoveriltani, joka toppuutteli tekemästä liian nopeita päätöksiä. Nykyään termi vilahtelee mediassa tämän tästä. ”Uusia vaaleja odotellessa ei kannata hötkyillä”, varoiteltiin Helsingin Sanomien kolumnissa joskus. ”Eläkeuudistuksessa ei tule hötkyillä”, otsikoi puolestaan TEK-verkkolehti. Savon Sanomissa kerrottiin, miten Kuopion kaupunginpuutarhuri ei halunnut hötkyillä huonokuntoisten puiden kaatamisessa.

Synonyymisanakirja avaa verbille lisää ulottuvuuksia: kiirehtiä, hoputtaa, jouduttaa, tehostaa, hosua, hätiköidä. Urbaani sanakirja lyö pöytään vielä uuden kortin: Hötkyily tarkoittaa liikkumista väärään aikaan. Englanniksi termi voisi kuulua act rashly tai make a fuss, joita näkee tv-sarjoissa tai elokuvissa suomennettavan samalla sanalla.

Termin yleistyminen saattaa toimia pienenä tämän ajan ihmisen olotilan kuvaajana. Vaikuttaa siltä, että hötkyilystä on tullut tapa ja tarve, jota ilman ihminen ei voi olla olemassa.

Työpaikassa ja työtehtävissä on edettävä nopeasti. Opinnot on suoritettava loppuun mahdollisimman lyhyessä ajassa, ja tutkintoja saa olla mielellään useita. On elettävä valmiudessa ottaa vastaan uusia haasteita, sopeuduttava ja joustettava, laajennettava ja levennettävä. Muutoksia ei saa kyseenalaistaa, ettei tule taantuneen mainetta. Lyhytjännitteisyys koskee niin työelämää kuin ihmissuhteita: nopeita elämyksiä, voimakkaita kokemuksia, pyrkimisen ja etsimisen loputonta tietä.

Missä kohtaa tulisi vastaan se suvanto, jossa voisi levähtää? Sellainen paikka, jossa voisi jo todeta löytäneensä jotain?

Hötkyilyn vastavoimat ovat jo liikkeellä. Hyvinvointilehdissä ja kahvipöydissä puhutaan hidastamisesta, viipyilystä, kiireettömyydestä. Slow life -elämäntyylin voi löytää jarruttelemalla ja pysähtymällä, mutta oravanpyörän keskellä se ei ole helppoa. Kuka antaisi ohjeita tai luvan hitaaseen elämiseen? Keneltä saisi esimerkin elämäntahtiin, joka on itselle sopiva?

”Kuin uimari, joka kuivattelee froteepyyhettään kaiteella, minä loin katseeni näköalatasanteelta ja näin, mikä on totta, mikä on oikein”, kuvailee italialainen nykyrunoilija Umberto Fiori olotilojaan. Uimarin pyyhe kuivuu hitaasti. Katse viipyilee ja löytää sen, mikä on oleellista: ”Vuoret ja moottoriveneet, näin sen, mikä piteli niitä yhdessä”. Rauhallisesta paikasta maailma näyttää erilaiselta ja asiat nivoutuvat toisiinsa, löytyy juoni.

Umberto Fiorin kaukainen edeltäjä löytyy Raamatusta. Saarnaajan kirjan turhautunut kirjoittaja etsii myös juonta ja pohtii elämänmenoa, joka ei näytä järkevältä. ”Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki on turhaa ja tuulen tavoittelua. Käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan.”

Saarnaaja tekee työtä, kokeilee ja näkee vaivaa, ja koettaa etsiä kaikelle merkitystä. Lopulta hän löytää kantavan ajatuksen: Kaikki asiat, niin murhe kuin ilo, tulevat Jumalan kädestä. Jumalan kautta avautuu näköala johonkin pysyvään, mikä antaa merkityksen vaivannäölle. ”Minä oivalsin, että kaikki minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä.”

Levähtämisen tarve on vielä helppo tiedostaa. Pysähtyminenkin saattaa onnistua. Vaikeampaa on löytää elämään sellainen rytmi, jossa asioita voi tarkastella rauhassa ja kiihkottomasti, ja jossa mikään läsnä oleva todellisuus ei polje sisintä lyttyyn. Sellaisen olotilan löytämiseen tarvitaan tietoisuutta siitä, että ihminen on arvokas ja riittävä myös ilman hötkyilyä.

Liike sinänsä ei ole huono asia, mutta muutos sen itsensä vuoksi ei palvele ketään; siitä tulee vain liikettä väärään aikaan. Voisitko hyväksyä ajatuksen, ettei elämää tarvitsekaan koko ajan kuljettaa eteenpäin? Että se voi kantaa sinua myös omalla painollaan ja näyttää sinulle kasvoja, joita et ole ennen nähnyt?

Raamatun kertomuksissa Jeesuksen opetuslapset olivat kiireisiä miehiä. Markuksen evankeliumissa he kokoontuvat Jeesuksen ympärille kertomaan, miten paljon he olivat taas tehneet, niin ettei heille jäänyt edes aikaa syödä. Jeesus ei kiellä eikä kehu. Hänen ainoa vastauksensa apostoleille on: ”Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.”

Hengellinen opettaja Henry J.M. Nouwen on kirjoittanut paljon hiljaisuuden, jopa pimeyden, kokemuksistaan. Vetäytyminen ja oman rajallisuuden tunnustaminen onkin auttanut löytämään jonkin armahtavan totuuden, jonka valossa elämä on alkanut näyttää toisenlaiselta. Kokemus Jumalan läheisyydestä on tehnyt jatkuvan tavoittelemisen tarpeettomaksi, lähes naurettavaksi.

”Vuosikaudet olet suostunut niihin ääniin, jotka ovat kutsuneet sinua toimintaan, ja olet sallinut näkyvillä olon hallita elämääsi. Mutta nyt alat huomata, että Jumalan ääni toistelee: Pysy kotona ja luota siihen, että elämäsi on kantava hedelmää kätkössäkin”, Nouwen oivaltaa.

Jos sisäinen äänesi kutsuu sinua pysähtymään, anna sille tilaa. Edes pienen hetken ajan pysy siinä missä olet.

Minna-Sisko Mäkinen

Jaa tämä artikkeli: