null Raamatullista

Raamatullista

Raamattu on hyvä kirja. Suorastaan maailman paras, mikäli haluamme oppia tuntemaan Jumalaa, ja miksemme haluaisi. Se on parin tuhannen vuoden aikana syntynyt kirjakokoelma, jossa monen sukupolven ihmiset puhuvat viisaasti siitä, mitä ovat elämästä nähneet ja miten ovat Jumalan puhuttelua kuulleet. Aivan erinomainen uskoa ja elämää käsittelevä teos, joka ei kulu puhki kertalukemisella.

Raamattu on kuitenkin myös vaikea kirja. Ei ole helppoa tietää, missä olosuhteissa ja miksi sen kirjoittajat ovat sanoneet sanottavansa tai mitä niillä tarkoittaneet. Vielä vaikeampi on ymmärtää, mitä johtopäätöksiä meidän kannattaisi omaan aikaamme, elämäämme ja uskoomme heidän kirjoituksistaan tehdä. Mutta näiden pohtiminen ehkä juuri tekeekin Raamatusta loputtoman kiehtovan.

Raamatun ympärillä pyörii erilaisia virheellisiä käsityksiä. Yksi on, että se olisi itsensä Jumalan kirjoittama. Ei ole. Se ei ole pudonnut taivaasta yhtenä kappaleena eikä Jumala ole edes pitänyt sen tekijöitä kädestä kiinni ja ohjaillut heidän kirjoittamistaan.

Toinen yleinen harhaluulo on, että Raamattua voisi lukea jotenkin suoraan, puhtaasti ja kirjaimellisesti suorittamatta siitä omaa tulkintaansa. Jokainen tekee valintoja siitä, miten kirjoitukset käsittää ja mitä ylimalkaan ihan todesta ottaa. Kukaan esimerkiksi tuskin repii silmää päästään tuntiessaan houkutusta kauniin vieraan naisen perään, vaikka itse Jeesus vuorisaarnassaan niin selvin sanoin kehottaa. Sanoillaan Jeesus varmaan halusi ajaa jotain muuta kuin ihan tätä kirjaimellista johtopäätöstä.

Kirkon sisälläkin on monenlaista tapaa käyttää Raamattua ja tulkita sitä. Kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä ja monen sorttista väkeä mahtuu sisään. Erilaisista tavoista seuraa sekä hyvää että huonoa.

Esimerkiksi niin sanotut viitoslaiset opiskelevat ahkerasti Raamattua ja tuntevat sitä hyvin. Siltä pohjalta he ovat ahkeria kirkonkävijöitä ja muun muassa tukevat avokätisesti lähetystyötä. Heille perhe on korkeassa kurssissa ja he pitävät siitä yleensä hyvää huolta. Mutta saisivat he kyllä vihdoin löysätä vähän pipoa ja lopettaa ainaisen oikeassa olemisensa.

Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.