”Rahaa, aina rahaa, siitä aina on kysymys!” huutaa näytelmän ensimmäisessä repliikissä Eedit.

Eedit uskoo, että rahalla saa kaikkea, myös rakkautta. Hänen miehensä Jaakko taas ei ymmärrä ollenkaan, miten vaimo voi haluta mitään enempää kuin köyhää kotirouvan elämää.

Maria Jotunin Kultainen vasikka tapahtuu vuonna 1918. Jos keinottelua kutsuttaisiin sijoittamiseksi ja näytelmän henkilöt siirrettäisiin nykyaikaan, olisimme suoraan oman aikamme ytimessä.

— Kultainen vasikka pilkkaa myös omaa aikaamme, toteaa Ari Kallio, joka on ohjannut Keravalla nyt esitettävän näytelmän.

Itse rahanhimon piru on Eeditin äiti Katariina, joka keinotteluja hoitaessaan ei ehdi enää elääkään. Maija-Liisa Peuhun esittämä äiti on maanisesti rahan sokaisema: hän jopa suree rauhan tuloa, koska sota on tehnyt keinottelusta kannattavaa.

Näytelmän lopussa ihmiset huomaavat, ettei kultaista vasikkaa olisi pitänyt palvoa. Siis mitä kultaista vasikkaa? Näytelmän nimi viittaa Raamattuun. Kun Mooses tuo Israelin kansaa Egyptistä luvattuun maahan, hän vetäytyy hetkeksi Siinainvuorelle. Sillä välin kansa valaa kultakoruista sonnin, aikaisemmassa raamatunkäännöksessä vasikan, epäjumalan.

Kansa karkeloi villisti ja palvoo kultaista patsasta, mutta Mooses palauttaa järjestyksen: tuhoaa patsaan, juottaa sen veteen sekoitettuna jauhona kansalle ja tapattaa noin 3000 miestä.

Näytelmässä ei ole Moosesta kuria palauttamassa — eikä ihmisistä ahneus näytä mihinkään häviävän. Kun rahaa on, on helppo sanoa, ettei se ole tärkeää.

Maria Jotunin Kultainen vasikka 28.11. saakka Keski-Uudenmaan Teatterissa Keravalla