Realistinen idealisti. Kateuden, kaunan ja koston perusteella ei Raija Pellin mielestä voi tehdä valintoja. Hän haluaa olla oikeuden asialla, ja uskoo että hyvän palveluksessa olevan työtä myös siunataan ja johdatetaan.
Raija Pelli uskoo hyvän voittoon
Rikollisten räjäyttämä koti ja vakava sairaus eivät lannistaneet rikostoimittajaa.
Eräänä aamuna Raija Pelli ei pystynyt nousemaan sängystä ylös. Hänen käsiään ja jalkojaan särki sietämättömästi.
”Kun lopulta mieheni avustuksella pääsin jalkeille, kävelin kankeasti kuin robotti ja itkin tuskaani”, Pelli muistelee muutaman vuoden takaisia tapahtumia.
Aiemmin pitkittyneenä jännetuppitulehduksena hoidettu tila osoittautui hurjistuneeksi nivelreumaksi.
”Magneettikuvauksissa paljastui, että varsinkin vasen käteni oli jo pahoin reuman runtelema. Siitä alkoi hoitorumba, joka sisälsi kahdessa vuodessa neljä leikkausta. Jorvin reumaklinikalla sain erinomaista hoitoa”, Pelli kiittelee.
Leikkausten, liikunnan, ruokavalion ja lääkityksen avulla reuman oireet ovat nyt kurissa. Välivuodet ansiotyöstä antoivat Pellille aikaa perhe-elämään, harrastuksiin ja vapaaehtoistyöhön. Hän on ollut rikosuhripäivystyksessä asiantuntija-apuna ja saanut Kauniaisten kaupungin vapaaehtoisverkon kautta oman nimikkovanhuksen ystäväkseni.
”Tyttäreni kaksi lasta syntyivät kotivuosien aikana. Mumua, kuten he minua kutsuvat, on tarvittu. Olen nauttinut siitä suunnattomasti.”
Raija Pelli on pohdiskellut syntyjä syviä Kauniaisten seurakunnan Usko tai älä -ryhmässä.
”Sanon sitä tyttökerhoksi. Alaikäraja oli 50 vuotta ja mukana oli parikymmentä upeaa naista. Puhuimme Anna-Kaisa Tuomen ja Anne Huoposen johdolla aivan kaikesta arkiasioiden ja Raamatun tulkintojen väliltä. Kävimme lämminhenkisiä, silmiä avaavia keskusteluita.”
Ryhmä kokoontui säännöllisesti kaksi vuotta, ja sen jäsenet pitävät edelleen yhteyttä toisiinsa. Osin samaa joukkoa on juuri perustetussa kirkon kirjallisuuspiirissä. Kotimaista kirjallisuutta pääaineenaan yliopistossa lukeneelle Pelille ryhtyminen ryhmän vetäjäksi ei ollut itsestään selvää.
”On kuitenkin hienoa koetella omia mukavuusrajojaan. Samalla tulee luetuksi kirjoja joihin ei muuten ehkä tarttuisi. On avartavaa kuulla muiden mietteitä. Ne voivat poiketa omista ajatuksista paljonkin. Lukutoukkien kokoontumiset ovat minulle tärkeä henkireikä. Tässä pätee sama kuin esimerkiksi vanhusten auttamistyössä: kun antaa itsestään jotakin, saa valtavasti iloa ja oivalluksia.”
On äitienpäivän aattoyö vuonna 1996. Raija Pelli perheineen nukkuu vielä vanhassa kodissaan. Tampereen asuntomessualueelle rakennettavaa uutta kotia vavahduttaa voimakas räjähdys ja osa rakennuksesta tuhoutuu. Rikolliset ovat lähettäneet vastalauseen Poliisi-tv:n toimittajalle.
”Räjähdettä oli riittävästi isompaankin tuhoon, mutta tekijät olivat onneksi kytkeneet osan sytyttimistä väärin. Viikkoa myöhemmin poliisi sai heidät kiinni, kun he olivat tulossa viimeistelemään työtään kaksikymmentä kiloa dynamiittia repussaan”, Pelli kertaa rauhallisesti.
Kyseisenä keväänä hän eli kuin amerikkalaisissa tv:n rikossarjoissa. Suomen oloissa poikkeuksellisissa turvaoperaatioissa ei tosielämässä ollut mitään hohdokasta.
”Ensimmäiset tunteet olivat tietenkin kauhu ja järkytys. Minua pelotti erityisesti pienten lasten äitinä.”
Pellin tytär oli tuolloin 7-vuotias ja poika vasta seitsenkuinen. Vaikka tunnetut ammattirikolliset tuomittiin neljäksi vuodeksi vankilaan, koston mahdollisuus herätti kysymyksiä.
”Mietin, saanko tehdä työtäni rauhassa, ja ovatko myös työkaverini vaarassa”, Pelli sanoo.
Käytännön turvatoimien lisäksi henkinen apu oli tarpeen, ja sitä oli myös tarjolla. Pelli on kiitollinen sekä katsojien, työyhteisönsä ja poliisin antamalle tuelle että ammattiauttajille.
Oikeudessa hän kohtasi räjäyttäjät kasvokkain.
”Unohtaminen ja anteeksi antaminen ovat kaksi eri asiaa. En pysty koskaan unohtamaan mitä he tekivät. Jos he katuisivat vilpittömästi, perustelisivat tekonsa jotenkin ja pyytäisivät sydämestään anteeksi, pystyisin luultavasti antamaan anteeksi”, Pelli sanoo 17 vuotta myöhemmin.
Armo ja sovitus ovat suuria sanoja. Raija Pelli on pohtinut niitä monelta puolelta sekä rikostoimittajana, omien kokemustensa kautta että hengellisestä näkökulmasta.
”Luojan armo on valtava asia. Ilman armoa elämä olisi tyhjää, kolkkoa ja kylmää. Juhlallinen sana tulee arkeen vaikkapa siinä, miten hyväksymme erilaisuuden ja sallimme epäonnistumiset sekä itsellemme että muille.”
Pelli on vankilavierailuillaan nähnyt, että pahimmassakin roistossa elää hyvän mahdollisuus. On myös heitä, jotka pahaa tehtyään eivät pysty sovittamaan tekojaan itsensä suhteen, vaan jatkavat päänsä lyömistä seinään jatkamalla rikollista elämää.
”Luoja on antanut armon mahdollisuuden meille jokaiselle”, Pelli muistuttaa.
Hän on nähnyt myös sen, että rikollinenkin voi olla uhri. Tekojen takana voi olla vanhempiensa laiminlyömä tai koulukiusattu.
”Meidän pitäisi rohkeammin pysähtyä puhumaan toisillemme, kysymään aidosti, mikä painaa ja miten voisin auttaa.”
Uusi alku Raija Pellin oikeus- ja rikostoimittajan työssä on juuri käynnistynyt. Hänet kutsuttiin asiantuntijaksi ja vetäjäksi Ilta-Sanomien laajenevan netti-tv:n rikosohjelmaan.
”Rikos on aina kylmä asia. Se on sitä sekä tekijälleen, uhrille että sivusta seuraavalle. Rikostoimittajilla on mahdollisuus tuoda näitä asioita ihmisten ymmärrettävälle tasolle. Se pitää tehdä tavalla, jossa sensaatioiden ja pelon lietsonnan sijaan keskitytään tosiasioihin ja tiedon jakamiseen. On tärkeää tunnustaa, että paha on edelleen pahaa. Tärkeämpää on uskoa, että hyvä voittaa aina.”
Kuka?
Raija Pelli, 56 v, toimittaja, puoliso, äiti ja mumu.
Mistä?
Vaasasta Turun ja Tampereen kautta 12 vuotta sitten Kauniaisiin. Rakas kakkoskoti on Inkoossa.
Mitä?
20 vuotta Ylen Poliisi-TV:n toimittajana. Tänä syksynä ”Palannut rikospaikalle” Ilta-Sanomien netti-TV:ssä.
Miksi?
Intohimoinen halu olla oikeuden asialla, taistella pahaa vastaa hyvin keinoin.
Jaa tämä artikkeli: