null Rajoja vai empatiaa?

Rajoja vai empatiaa?

Useimpien mielestä kasvattaminen vaatii rakkautta ja tervettä järkeä. Nykyvanhemmat joutuvat kuitenkin miettimään, mihin oikein uskovat kasvatuksessa.

Lain mukaan lapsella on oikeus hyvään kasvatukseen, johon kuuluu ymmärtämystä, hellyyttä ja turvaa. Käsitykset hyvästä kasvatuksesta ovat kuitenkin hajallaan. Yhdelle terve järki käskee neuvottelemaan lapsen kanssa, toiselle se merkitsee tiukkoja rajoja.

Kasvattajien hämmennys tuottaa paljon kirjallisuutta. Yksi kasvatusopas painottaa vuorokausirytmien, toinen synnynnäisten temperamenttien ja kolmas sukupuolen merkitystä.

Kurikasvatus puolustaa lapsen oikeutta turvallisiin rajoihin ja aikuisen päätäntävallan suojaan. Pehmeämpi suuntaus sen sijaan korostaa lempeää kasvatusta ja lasten osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon.

Vaikuttaa siltä, että kyseessä on kaksi erilaista ajatusta ihmisen synnynnäisistä ominaisuuksista ja kasvatuksen tavoitteista.

Nykyaikaisen kurikasvatuksen isähahmoksi kutsuttu Keijo Tahkokallio on tullut tunnetuksi ajatuksesta, jonka mukaan kuri ilman hellyyttäkin on parempi kuin hellyys ilman kuria. Tiukka ”ei” on hyvä sanoa usein, mutta johdonmukaisesti samoista asioista.

Tahkokallion kuuluisan heiton mukaan kovalla auktoriteetilla kasvatetut lapset selviävät elämässä paremmin kuin välinpitämättömästi kasvatetut.

Kasvatuksen päätyyppejä on Tahkokallion mielestä neljä: hemmotteleva, laiminlyövä, autoritaarinen ja auktoritatiivinen kasvatus.

Ensimmäisessä on lämpöä, mutta säännöt vaihtelevat, ja lapsista kasvaa sosiaalisesti ja oppimistaidoiltaan epäkypsiä. Toisessa ei ole lämpöä eikä johdonmukaisia sääntöjä, ja lapsilla on riski syrjäytyä.

”Laiminlyöminen tuottaa sosiaalisia pulmia, hallitsematonta päihteiden käyttöä, väkivaltaa, rikollisuutta”, Tahkokallio luettelee.

Autoritaarisessa kasvatuksessa vanhemmat ovat etäisiä ja säännöt selkeitä. Lapsista kehittyy varautuneita ihmisiä, mutta heidän oppimisvalmiutensa on hyvä. Tämä kasvatustyyppi on Tahkokallion mukaan nykyisin erittäin harvinainen.

Neljäs tyyli on Tahkokallion mielestä paras. Siinä lämmön ja selkeiden sääntöjen yhdistelmä tarjoaa lapsille menestymisen eväät. Tahkokallio kuuluu niihin, joiden mielestä nykyajan suurimpia kasvatusongelmia on vääränlainen hemmotteleminen.

Curling-vanhemmuudeksi kutsutaan sellaista kasvatusta, jossa vanhemmat tasoittavat tarmokkaasti lastensa tietä ja kulkevat ikään kuin edellä varmistamassa, ettei pettymyksiä tule. Tahkokallion mielestä curling-vanhemmuus tuottaa ihmissuhdeongelmia ja masennusreaktioita.

”Kun itsesäätely ei kehity ja lapsi saa mitä haluaa, stressinsietokyky jää alhaiseksi, eikä hänelle kehity kykyä nähdä vaivaa, eli odottaa ja antaa. Nuoret tytöt ovat erityisen alttiita saamaan masennusoireita, jos itsesäätelyn mekanismit puuttuvat.”

Kiintymysvanhemmuudeksi tai vaistovanhemmuudeksi kutsuttu suuntaus on eri linjoilla, mutta siinäkin painotetaan vanhempien aktiivista roolia. Pyrkimyksenä on kehittää turvallinen kiintymyssuhde. Suomessa ajattelutapaa edustaa Kiintymysvanhemmuus-yhdistys.

Yhdistyksen puheenjohtaja ja perustajajäsen Katri Pääkkö-Matilainen tilasi ensimmäisen lempeää vauvanhoitoa koskevan kirjan netistä odottaessaan esikoistaan.

Kiintymysvanhemmuus ammentaa vaikutteita humanistisesta psykologiasta. Kantavana ajatuksena on se, että vuorovaikutus on ihmisen lajityypillinen ominaisuus.

Suuntaus on Pääkkö-Matilaisen mukaan kehittynyt sitä mukaa, kun yhdistysaktiivien lapset ovat kasvaneet ulos kantoliinoista.

”Nykyisin keskusteluilloissamme puhutaan paljon isompien lasten lempeästä kasvattamisesta ja minäviesteistä, kun ennen aiheet liittyivät vauvanhoitoon.”

Ymmärtäminen, neuvottelu ja keskustelu lapsen kanssa ovat kiintymysvanhemmuudessa ensisijaisia kasvatuskeinoja. Turhaa kieltämistä kartetaan. ”Jos lapselta odotetaan negatiivisia asioita, hän alkaa toteuttaa niitä”, Pääkkö-Matilainen perustelee.

Tiukka ’ei’ kannattaa lempeän kasvatuksen puolustajien mukaan säästää tilanteisiin, joissa sen avulla vältytään vaaroilta. Muulloin kieltäminen tulisi tehdä lempeämmin, esimerkiksi äänteillä ilman sanoja. Jotkut asiat saa tehdä, vaikka ne olisivat aikuisten mielestä kummallisia, mutta vaarattomia.

Pääkkö-Matilainen painottaa, että kyseessä ei ole vapaa kasvatus.

”Suuntauksen nimi voisi olla vaikka empatiakasvatus. Usein ajatellaan, että kiistoissa joko lapsi tai aikuinen häviää. Kolmas tie on opettaa lapselle ongelmanratkaisutaitoa valtataistelun sijaan.”

Vertaistukiryhmissä Pääkkö-Matilainen on todennut, että vanhempien on hyvä olla kasvatusasioissa suurin piirtein samoilla linjoilla. Jos toinen vanhempi jää autoritääriseen tyyliin, lapsi kokee sen epäkunnioittavaksi ja protestoi.

Kiintymysvanhemmuudessa uskotaan, että ihminen oppii vastuullisuutta ja itsekuria, kun hänen on osallistuttava aktiivisesti päätöksentekoon ja punnittava asioita.

”Tavoitteena ei ole ihminen, joka osaa totella, vaan ihminen, jolla on sisäistyneitä periaatteita ja joka käy sisäistä dialogia siitä, mikä on oikein. Aikuisuudessa valvominen, rangaistukset ja palkkiot käyvät turhiksi.”

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.