null Rakas tytär on toista maata

Jukka-Pekka Palo isänä ja Leena Pöysti rakkaana tyttärenä. Kuva: Vertti Teräsvuori

Jukka-Pekka Palo isänä ja Leena Pöysti rakkaana tyttärenä. Kuva: Vertti Teräsvuori

Rakas tytär on toista maata

Tyttären ja isän välinen suhde on syvä, joskus jopa niin syvä, että äiti on vaarassa jäädä sivuun. Suhde poikaan on toinen.

Otso Kauton näytelmässä Tyttö tuli eräs isä määrittelee sen näin: poika haastaa isän ja nujertaa hänet, jonka jälkeen isä saa olla rauhassa vanha ja päästä helpommalla. Tyttö on toista maata. Hän osallistuu, vaatii, tulee lähelle ja kisaa jatkuvasti paikastaan isän elämässä. Isän pitää pysyä tyttären seurassa ikinuorena.

Willensaunan Tyttö tuli -näytelmä tarjoaa loputtoman määrän ajatuksia ja tunteita herättäviä isien ja tyttärien suhteita ja niiden muunnelmia. Kuudella auton penkillä istuu kolme isää ja kolme tytärtä matkalla jonnekin tai jostakin, mutta tarinat vaihtuvat koko ajan. Suhteet ovat tätä päivää: 1960-luvulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että tytär olisi puhunut isänsä kanssa kuukautisistaan tai tentannut tämän aviouskollisuutta.

Kauton isät ovat tyttäriään kohtaan helliä, kuuntelevia ja usein hämmentyneitä: Ties millainen mies on tulossa oman prinsessan elämään, joka ihan äsken makasi vastasyntyneenä isänsä vatsalla.

Tyttäret puolestaan tekevät kaiken sen, minkä aikuistuva tytär niin hyvin osaa: houkuttavat isät tunnustuksiin, flirttaavat, kiukuttelevat, tulevat lähelle, tahtovat yhtä ja sitten toista. Näytelmän keskusteluissa mennään välillä hyvin syvälle, lähelle eroottista latausta, jonka synnyttämisessä tyttö ei ole viaton.

Hyvä näin. Pienellä lyhennyksellä Tyttö tuli olisi ollut vielä parempi. Kannattaa katsoa ja ennen kaikkea keskustella jälkeenpäin.


Tyttö tuli. Käsikirjoitus ja ohjaus Otso Kautto. Kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 13.2.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.