Rakennemuutos ei yksin riitä
Ville Jalovaara (K&k 12.3.) on oikeassa: Maallikoiden valtaa tulisi lisätä. En ole kuitenkaan samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että luottamushenkilöiden pitäisi johtaa seurakunta- ja kirkkoneuvostoa. Kyllä kirkon toimintaa tulisi edelleen johtaa papit, joilla kutsumuksensa, koulutuksensa ja työkokemuksensa kautta on parhaimmat edellytykset nähdä asioita kokonaisvaltaisesti.
Ei tämä tietenkään tarkoita sitä, että papit johtaisivat näitä elimiä yhtä mahtipontisesti kuin päätoimittaja Simola halusi virkamiesten tekevän (K&k 12.2). Totta kai kyseessä olevien neuvostojen puheenjohtajien itsevaltaista ohjausta ja enemmistön tahdon murskaamista on voitava estää. Jollei tämä käy jo nykyisen kirkkolain mukaan, niin lakia tulee muuttaa.
Suurempana ongelmana pidän kuitenkin virkamiesten pyrkimyksiä johtaa enimmäkseen kumileimasimena toimivaa kirkkovaltuustoa. Vuosituhannen alussa istuin kahtena kautena seurakuntaneuvostossa ja yhtenä kautena kirkkovaltuustossa. Viimeksi mainitussa paljastui usein juuri virkamiesten pyrkimykset jyrätä tahtonsa läpi. Pienistä asioista maallikkojäsenet kävivät ahkerasti narisemassa puhujapöntössä, mutta miljoonia koskevien asioiden käsittelyssä valtuusto istui yleensä hiirenhiljaa kuuntelemassa virkamiesten ”viisaita” esitelmiä.
Valtaa ei voi käyttää, jos sekä rohkeus että tieto puuttuu. Tästä kirkolle erittäin tärkeästä aiheesta pitäisi saada aikaan tavallista syväluotaavampaa keskustelua, joten Kirkko ja kaupungin lukijat: Tarttukaa rohkeasti kynään!
Sture-Christian Eklund
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: