null Rakkaan kunnioitus antaa voimaa omaishoitajan rankkaan työhön

Terttu Isohanni on miehensä omaishoitaja. Kotona hän tekee työt, joita laitoksessa tehtäisiin kahden hoitajan voimin.

Terttu Isohanni on miehensä omaishoitaja. Kotona hän tekee työt, joita laitoksessa tehtäisiin kahden hoitajan voimin. "Laitoksessa mieheni olisi sänkypotilas." Kuva: Esko Jämsä

Rakkaan kunnioitus antaa voimaa omaishoitajan rankkaan työhön

60 000 suomalaista hoitaa kotona puolisoaan, vanhempaansa tai vammaista lastaan. Yksi heistä on Terttu Isohanni, miehensä Eeron omaishoitaja. Yhteistä taivalta parilla on takana 60 vuotta.

Eero Isohannilla, 83, on kova yskänpuuska. Vaimo pyyhkii miehensä leukaa, juttelee rauhoittavasti ja esittelee samalla kotiin tulleen toimittajan. Mies ei reagoi – sairaus on vienyt liikuntakyvyn ja vasen puoli on halvaantunut.

Terttu Isohannista tuli omaishoitaja hänen jäädessään eläkkeelle Ekonomiliitosta.

– Oltiin kumpikin sellaisia uraohjuksia.

Mies sai vuonna 2000 vakavan aivoverenvuodon, eikä vaimon tarvinnut miettiä hoitajaksi ryhtymistä.

– Se oli itsestään selvää! Ajattelin jopa, että kun jonkin aikaa häntä hoidan, tapahtuu ihmeparantuminen.

Tällöin pariskunta asui Pakilassa.

– Siellä oli aivan ihana omaishoidon koordinaattori. Hän todella ajatteli minun parastani eikä keskittynyt siihen, mitä ei voida tehdä.


Lapsetkin auttavat hoitotyössä

Nykyiseen asuntoonsa, uuteen hissitaloon Katajanokalle, Isohannit muuttivat seitsemän vuotta sitten.

Heillä on neljä lasta: kaksi tytärtä, joista vanhempi asuu naapurissa, sekä kaksi poikaa. Lapsenlapsia on viisi. Parhaillaan toinenkin tytär on käymässä kotimaassa SPR:n tehtävistä ja asuu vanhempiensa luona. Toinen pojista on lääkäri.

– En heitä kovasti halua vaivata, mutta paljon heistä on apua, toteaa äiti.

– Saamme nykyisin peräti kahdeksan tuntia kuussa ilmaista apua kaupungilta!

Tällöin Terttu Isohanni suuntaa kuntosalille. Hän tilaa hoitajia tarvittaessa yksityiseltä palveluntarjoajalta, koska kyllästyi kaupungin kotihoidon ennakoimattomiin aikatauluihin ja hoitajien vaihtuvuuteen.

– Parin viikon aikana meillä ehti käydä 20 hoitajaa, joista kukaan ei ollut aiemmin nähnyt potilaan nostolaitetta. Opetin sen käytön monelle, mutta kukaan heistä ei tullut uudelleen.

"Ainakin kerran, pari päivässä yritän saada mieheni nauramaan ääneen. Ja useampi kerta on bonusta!"


Tavoitteena aktivoiva hoito

Isohanni tekee työt, joita laitoksessa tehtäisiin kahden hoitajan voimin.

– En nyt puhu sinusta, vaan perushoitajan tehtävistä, hän huomaavaisesti toteaa silmät kiinni pyörätuolissa istuvalle miehelleen kertoessaan päivittäisistä askareistaan. Niihin kuuluvat nostamiset, pesut, wc-käynnit ja vaipanvaihdot.

– Mieheni nukkuu hyvin, mutta silti käyn öisin kuuntelemassa, hengittääkö hän. Lasken, että jo 12 tuntia on kulunut edellisestä ateriasta.

– Aamulla teen puuron – se syödään aina marjojen kera – ja keitän kahvit. Nostan rakkaani sänkyyn istumaan ja syötän; muistellaan, mikä päivä tänään on.

– Nostan hänet nosturilla suihkutuoliin ja vien pesulle. Sitten puetaan. Yritämme aina olla tyylikkään näköisiä. Laitoksessa mieheni olisi sänkypotilas.

Kodissa käyvät vakiohoitajat tietävät, että tavoite on kunnioittava ja aktivoiva hoito.

– Ainakin kerran, pari päivässä yritän saada mieheni nauramaan ääneen. Ja useampi kerta on bonusta!

"Opetin nostolaitteen käytön monelle vaihtuvalle hoitajalle, mutta kukaan heistä ei tullut uudelleen."


Huolet heitetään Herran haltuun

Eero Isohanni nukkuisi mieluusti paljon päivälläkin, mutta vaimo pitää kiinni päivän teemasta. Luetaan lehtiä, kuunnellaan äänikirjoja ja ulkoillaan. Vähintään parvekkeella käydään happea haukkaamassa.

– Kesälle käymme Kauppatorilla aamukahvilla. Lumiseen aikaan pyörätuolia on raskas työntää, mutta onneksi Aleksi on sulana talvellakin.

– En huolehdi turhasta. Meitä auttaa rukous; heitämme kaikki huolet Herran haltuun.

 

Laitoksessa mieheni olisi sänkypotilas."
–  Omaishoitaja Terttu Isohanni
 

Lakisääteisiä vapaapäiviä Terttu Isohanni ei julkisen palvelun turvin voisi pitää koskaan. Hoitajaa ei saa kotiin eikä hän halua miestään laitokseen.

– En halua tuottaa hänelle sitä pettymystä. Miehen ja apuvälineiden siirtäminen olisi liian iso revohka.

Äskettäin Isohanni pääsi tyttärensä kanssa Norjaan kolmeksi päiväksi. Muut lapset jakoivat hoitovastuun isästään.

– Oli tosi piristävä reissu!

Aamutoimien jälkeen ollaan valmiita päivän rientoihin. Vähintään käydään parvekkeella happea haukkaamassa, kesällä jopa torikahvilla.


Vaippatoimituksista saa taistella

Rasittavinta omaishoitajan työssä on taistelu pienistä mutta arjessa tärkeistä etuuksista, kuten vaippatoimituksista. Hän toivoo, että omaishoidosta soitettaisiin joskus muuten vain, ei vain ilmoitettaessa jonkin palvelun huononnuksesta. Silloin puhelu alkaa sanoilla "nyt on ikäviä uutisia".

Isohanni korostaa verkostojen tärkeyttä.

– Meillä oli viisi vuotta omaishoitajien vertaistukiryhmä, joka sisälsi monta tilaisuutta viikossa ja puolisoille omaa ohjelmaa. Se oli oikein kiva ryhmä. Tapaamme toisiamme vieläkin.

Hän käy myös Zonta-naisissa, ja jos jonnekin kutsutaan, hän pyrkii järjestämään asian. Konserteissa pariskunta käy edelleen yhdessä.

Kauanko hän aikoo vielä jaksaa? Vastauksena on heleä nauru.

– Kotona ollaan niin kauan, kunnes jompikumpi meistä kupsahtaa.

– Kilpailkaa toistenne kunnioituksessa, oli toinen terve tai sairas, hän evästää muita pariskuntia.

– Rakkaus antaa voimaa. Suuri Rakkaus, vai mitä sanot, Eero?

Mies ei vastaa, mutta kasvoilla käy hymyn häive.

Iäkkäät omaishoitajat toimivat moraalisesta pakosta ja rakkaudesta

Suomessa on noin 60 000 omaishoitajaa, joista kolmanneksella ei ole sopimusta kunnan kanssa. Ei siis myöskään hoitopalkkioita tai muita etuja. Toiminnanjohtaja Marja Tuomi Omaishoitajat ja läheiset -liitosta pitää suurimpana epäkohtana sitä, että tuen myöntämisen kriteerit, hoitopalkkiot ja palvelut vaihtelevat huomattavasti eri kunnissa.

Nykyisen lain mukaan omaishoitajan oikeus vapaapäiviin määräytyy omaishoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Jos hoitaja on sidottu työhönsä jatkuvasti, hänellä on oikeus kolmen päivän vapaaseen kuussa. Omaishoitolakiin ollaan valmistelemassa muutosta, jossa oikeus vapaavuorokausiin tulisi kaikille sopimuksen tehneille. Hallitusohjelmassa on varattu 75 miljoonaa euroa vuosittain omaishoidon vapaajärjestelmän kehittämiseen.

Lakisääteisetkin vapaat jäävät pitämättä noin puolelta omaishoitajista.

387 euroa kuussa

Omaishoitajan veronalaisen palkkion vähimmäismäärä on 387,49 euroa kuussa. Yli 65-vuotiaita kotona hoidettavia oli vuonna 2014 Helsingissä 2 170 eli 2,1 prosenttia väestöstä. Vantaalla ja Espoossa heitä oli hiukan vähemmän, ja koko maassa 2,6 prosenttia.

Valtiotieteen tohtori Ulla Tikkasen tuoreessa väitöstutkimuksessa omaishoitajuutta tarkastellaan sidoksellisuuden näkökulmasta. Puolisohoivassa sidos on erityinen, kun aiemmin on oltu pitkässä parisuhteessa. Myös miehet toimivat omaishoitajina, mutta harvemmin.

– Kun miehestä tulee hoivaaja, tilanne on yleensä uusi. Mies voi kuitenkin selviytyä omaishoitajana todella hyvin, Tikkanen sanoo.

Puolison hoitamisen lähtökohtia olivat rakkaus ja lojaalisuus: on luvattu rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Iäkkäät omaishoitajat toimivat moraalisesta pakosta ja rakkaudesta. Nuoremmille asia ei enää ole itsestään selvä. Tulevaisuudessa iäkkäimmätkään eivät välttämättä ole asuneet saman kumppanin kanssa koko aikuisikäänsä ja myös seniorit eroavat. Halukkuus ryhtyä omaishoitajaksi ei todennäköisesti jatkossa ainakaan lisäänny.

Päivä kerrallaan

Tikkasen haastattelemat omaishoitajat olivat kokonaisuutena melko tyytyväisiä elämäänsä.

– He olivat hyväksyneet tilanteen. Elettiin päivä kerrallaan ja nähtiin tärkeänä, että saadaan kuitenkin olla yhdessä.

Erityisesti omaishoidon alku- ja muutosvaiheisiin tarvittaisiin lisää tukea. Omaishoitajien erilaisuus tulisi huomioida.

– Tilannetaju, tahdikkuus ja herkkyys toisen tarpeille eivät maksa mitään.

 

Jaa tämä artikkeli: