Wille Rydman.
Rakkaus
Nuorelle Richard Wagnerille avioliitto merkitsi rakkauden vankilaa. Se oli hänelle yksi porvarillisen omistamisvimman ilmentymä, joka rajoitti rakkauden vapaata ilmaisua. Näkemyksen taustalla oli henkilökohtaisia syitä – läpi elämänsä Wagnerin oli vaikeaa pysyä yhdelle naiselle uskollisena.
Rakkauden käsitteen moniselitteisyys ei silti jättänyt säveltäjää rauhaan. Kuumeisimmin hän etsi ratkaisua intohimoisen ja uhrautuvan rakkauden väliseen ristiriitaan. Useat hänen suurteoksistaan voidaan nähdä tämän ongelman ratkaisuyrityksinä.
Tannhäuser-oopperassaan Wagner asettuu uhrautuvan rakkauden kannalle. Lihan iloissa itsensä ryvettänyt päähenkilö saa syntinsä anteeksi katumuksen ja rakastavan Elisabethin uhrautumisen kautta. Tristan ja Isolde -teoksessa Wagner puolestaan päätyy päinvastaiseen ratkaisuun. Teoksen nimikkohenkilöt saavuttavat autuutensa hylkäämällä velvollisuutensa ja antautumalla täysin hekumansa vietäviksi.
”Tristanilainen” ratkaisukin tuntui Wagnerista lopulta epätyydyttävältä. Säveltäessään Mestarilaulajia hän kirjoitti Hans Sachsille vuorosanat, joissa tämä arvostelee Tristanin ja Isolden pidäkkeettömän rakkauden tuhoisia seurauksia.
Vasta viimeiseksi jääneessä teoksessaan Parsifalissa Wagner tuntuu löytäneen tyydyttävän ratkaisun pulmaansa. Parsifal liikkuu kahden maailman välillä: yhtäällä on Graalin askeettinen ritariyhteisö, toisaalla himokkaiden kukkaisneitojen kansoittama taikapuutarha. Ensimmäisessä ollaan kieltäymyksen, jälkimmäisessä hillittömyyden orjia. Parsifal tuo Graalin yhteisölle vapahduksen sallimalla sijansa aistillisuudellekin antautumatta kuitenkaan himojen valtaan.
Paradoksaalista kyllä: kun Wagner Parsifalissa viimein ajatteli sovittaneensa uhrautuvan ja eroottisen rakkauden ristiriidan, hän tuli kuvanneeksi jotain sellaista, joka tulee lähelle hänen alkujaan kritisoimansa avioliiton ideaa. Eikö keskinäiseen uskollisuuteen ja luottamukseen perustuva suhde ole juuri luontaisen lihallisen halun jalostunut, turvallinen ja huolehtiva muoto?
wille@willerydman.fi Kirjoittaja on helsinkiläinen
kaupunginvaltuutettu, joka ei häpeä
tunnustautua konservatiiviksi.
Jaa tämä artikkeli: