Kaikki muuttuu. Äkkiä Anne-vaimo vain tuijottaa eteensä mihinkään reagoimatta. Georges huolestuu ja hätääntyy.
Rakkautta kuolemankin yli
Kuolema ja omasta minuudesta luopuminen eivät ole niitä asioita, joita aamukahvipöydässä töihin lähdön kiireissä miettii. Itävaltalaisen Michael Haneken lukuisia palkintoja keränneessä elokuvassa Rakkaus (Amour 2012) katsojan eteen asetetaan arkailematta ja kaunistelematta vanhuus, hauraus, persoonallisuuden muuttuminen ja kuoleman todellisuus. Haneke tekee sen äärimmäisen eleettömästi ja tehokkaasti.
Useimmiten liikkumaton kamera todistaa, kuinka kahdeksankymppisen Georgesin ( Jean-Luis Trintignant ) ja hänen yhtä iäkkään vaimonsa Annen ( Emmanuelle Riva ) elämä muuttuu yhtenä ihan tavallisena aamuna. Kesken leppoisaa aamukahvittelua Anne jähmettyy kuin kivettyneeksi patsaaksi. Georges huolestuu, eikä Anne muista tapahtumasta mitään. Sairaalassa paljastuu kaulavaltimon tukos. Leikkaus epäonnistuu, ja Anne palaa kotiin pyörätuolissa. Hänen ruumiinsa oikea puoli on toimintakyvytön. Tästä alkaa aviomiehen yhä ahtaammaksi käyvä elämä vaimon omaishoitajana.
Haneke osoittaa sievistelemättä, millainen intimiteetin ja vapauden menetys halvaantuminen Annelle on. Kun vointi edelleen huononee, tarvitaan lisää hoitajia. Kun Annen puhekyky vähenee, pariskuntaa yhdistävät enää muistojen riekaleet. Kaikesta näkee, että pitkä yhteinen elämä musiikinopettajina on ollut rikas ja sykähdyttävä. Niin kauan kun Anne tajuaa, minkä on menettänyt, hänessä asuu suru. Viimein jäljellä on vain refleksinomainen huuto ”sattuu”.
Ohjaajana ja käsikirjoittajana Michael Haneke on opittu tuntemaan erityisen taitavana ihmisen itsetuhoisten ja väkivaltaisten impulssien käsittelijänä. Viimeksi Valkoisessa nauhassa ( Das weisse Band 2009) hän tutki saksalaisen kyläyhteisön kätkettyä väkivaltaa ja tuhoisia kasvatusmenetelmiä 1920-luvulla.
Hänen elokuviensa ihmiset osaavat yllättää teoillaan. Kaikkein pohjimmaisia syitä ei yleensä selitetä, vaan katsoja jätetään ihmisluonnon arvoitusten äärelle.
Tähän nähden Rakkaus on hyvin puhdas ja selkeä seurattava. Elokuva näyttää, miten avioparin suhde muuttuu, samoin suhde yhteiseen tyttäreen ( Isabelle Huppert ). Omaistaan kotona hoitanut tunnistanee vaivatta ylivoimaiseksi käyvän tehtävän synnyttämän kiukun, syyllisyyden ja halun säilyttää rakastettu sellaisena kuin hän kerran oli – edes läheisten mielessä.
Elokuva on katsojalleenkin hyvällä tavalla ankara, sillä se nostaa esiin vanhenemisen pelon ja oman suhteen kuolemaan.
Marja Kuparinen
Michael Haneke: Rakkaus. Elokuvateattereissa 8.2.
Jaa tämä artikkeli: