Nopeudesta huolimatta. Vihannespakkaajana työskentelevä Raša menettää työnsä. Perusturvallisuus horjahtaa pahasti.
Rašaa ei enää tarvita
Gabriela Pichlerin palkittu esikoiselokuva Syödä, nukkua, kuolla ( Äta sova dö 2012) on siitä mainio filmi, että se synnyttää vahvan dokumentin kaltaisen katsomiskokemuksen. Nuori montenegrolainen nainen Raša ( Nermina Lukac ) työskentelee Skånessa vihanneksia pakkaavassa firmassa, kunnes hänen ja muutaman toverin työpaikka rationalisoidaan pois ”tuotannollistaloudellisista syistä”, niin kuin nykyisin tapana on.
Elokuvassa ei ole tunnettuja kasvoja eikä hienoja maisemia, ei hehkuvaa rakkaussuhdetta eikä se myöskään päädy työttömyyden tuskista uuden alun varmuuteen. Onpahan yksinkertaisesti kappale pikkupaikkakunnan työläisten elämää, hyvin tuttua myös Suomessa. Juuri arkisuudessaan Syödä, nukkua, kuolla on virkistävä. Ihmiset ovat siinä yhtä vähän puleerattuja kuin heidän kotinsakin.
Raša ja hänen isänsä ( Milan Dragisic ) ovat hyvin läheisiä ja intiimejä toisilleen. Niin läheisiä, että etäisiin väleihin tottunut ehkä nostelee jo vähän kulmiaan. Tytär hoivailee selkävaivaista isäänsä, kylvettää häntä ja hieroo kipeää selkää. Isä puolestaan seuraa mukana tyttären vaateostoksille. Tytär tulkkaa isää lääkärille ja isä lähtee Norjaan rakennushommiin, vaikka ei jaksaisi. Samaan aikaan Raša irtisanotaan tehtaalta, vaikka hän on nopea ja osaa ”yhdellä kädellä punnita 175 grammaa rucolaa”.
Pichler kuvaa koruttomasti työntekijöiden yhteisöä, keskinäistä tukea ja mutkatonta kanssakäymistä. Nuori nainen sukkuloi suvereenisti äijien keskellä niin töissä kuin vapaallakin. Irtisanomisten jälkeen seuraa työvoimatoimiston uudelleenkoulutusta, valmennusta työhaastatteluihin sekä työn etsintää. Työvalmentajien hommissa on kosolti komiikkaa: itsetunnon nostohan se tulevaisuuden avaakin. Raša oppii, että jo väärän kuuloinen nimi karsii hänet työnhakijoiden jonosta.
Elokuva ei ole pelkästään kuvaus työttömyydestä. Se näyttää, miten maahanmuuttajakin osaa vieroa väärän väristä tai muualta tullutta ihmistä.
Rašassa on pärjäämisen lisäksi paljon herkkyyttä ja toisen tunteiden vaistoamista. Se näkyy esimerkiksi tavasta, jolla hän huomioi ystäväänsä Nickiä ( Jonathan Lampinen ). Eläinrakas poika saa uuden työpaikan sukulaisen teurastamossa, eikä se ole helppo paikka vasta-alkajalle. Elämä on rankkaa herkälle pojalle, jolla on takanaan vain peruskoulu ja mielessään eläinlääkärin ura.
Elokuvan loppu on kuitenkin riehakkaan lämmin: läheisissä on voimaa.
Marja Kuparinen
Gabriela Pichler: Syödä, nukkua, kuolla. Elokuvateattereissa 12.4.
Jaa tämä artikkeli: