Räsänen ministeristä vapaaksi saarnaajaksi
Vaikka päätoimittaja Seppo Simola ilmeisesti provosoitui Räsäsen puheista, on selvää, ettei ministeri- ja puoluejohtajatason henkilö voi julkisesti lausua mitään, mitä ei tulkittaisi julkiseksi julistukseksi. Ellei ministeri tällaista politiikan perusrealiteettia tajua, hän on väärässä tehtävässä.
Olemme nähneet, miten helposti esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajien sanomisiin on tartuttu, mikäli ne ovat olleet jollakin tavoin sopimattomia. On selvää, että äärikonservatiivisia, ellei suorastaan keskiaikaisia näkemyksiään tuulettava Räsänen joutuu vastaavan kritiikin kohteeksi.
Nyt ministeri Räsänen syyttelee päätoimittaja Simolaa ja lehteä sananvapauden rajoittamisesta, ja onpa hän saanut taakseen tukijajoukkojakin. En pidä sitä kovin ihmeellisenä, sillä onhan edelleen myös ihmisiä, jotka kannattavat kommunismia tai natsismia.
Nyt olisi evankelisluterilaisen kirkon, maan hallituksen, kristillisdemokraattien ja jopa Päivi Räsäsen henkilökohtainen etu luopua ministerin tehtävästä ja puheenjohtajuudesta. Silloin asioita voitaisiin taas hoitaa asioina, puolue jatkaa puolueena ja Räsänen itse saarnata pitkin Suomenmaata niin paljon kuin tahtoisi. Kirkosta eroaminenkin laantuisi, kun näitä lumivyöryä aiheuttavia kiekaisuja ei enää kuultaisi ministerin tasolta.
Jaakko Ojanne
Jaa tämä artikkeli: