Räsäsen sammakko
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen päästelee suustaan ajoittain niin sanottuja aivopieruja eli sammakoita. Lausahduksia, jotka pilaavat ilmapiiriä ja saavat ihmiset voimaan pahoin. Hän osaa hyvin ärsyttävällä tavalla ilmaista tunkkaisia konservatiivisia käsityksiään.
Räsänen ja hänen puolueensa ovat kirkolle paha rasite. Ihmisten silmissä kirkon piikkiin menee usein kaikki, mitä kristillisyyden nimissä lausutaan. Puolue kerää vaaleissa vain vähän yli 100 000 ääntä. Silti monien mietteissä sen edustajien tympeistä käsityksistä tuomion saa kirkko, jolla on yli neljä miljoonaa jäsentä. Parasta olisi, jos koko puolue lakkaisi olemasta tai että ainakin sitä johtaisi joku muu kuin Räsänen tai että hän edes osaisi pitää suunsa kiinni.
Viimeisin ”räsäskohu” osoittaa kyllä myös nykyisen media- ja somemaailman pinnallisuuden ja mustavalkoisuuden. Jo valmiiksi ärsyttävän persoonan sanomisia sopivasti värittämällä, ylitulkitsemalla ja otsikoimalla syntyy kihinä ja kohina, joka ei ole enää missään tolkullisessa suhteessa alkulähteeseensä.
Jotain tympeää on myös siinä moralistisessa yksisilmäisyydessä, joka monille nettikeskusteluille on tyypillistä. Joskus niissä on suoranaisen lynkkausmielialan piirteitä. Nopeissa parin rivin kommenteissa ei juuri kyetä menemään pintaa syvemmälle asioiden laajempiin yhteyksiin, syihin ja seurauksiin. Punnittu ja syvällinen eettinen ja elämänkatsomuksellinen pohdinta häviää näissä karkeloissa.
Räsäsen sammakon aiheuttama pauhu ja kirkosta eroamiset antavat kyllä kirkolle taas myös itsetutkistelun, ellei suoranaisen itseruoskinnan, aihetta. Miten huonosti olemme leiviskämme hoitaneet, että tällaisen höperehtimisen seurauksena niin monet ovat valmiit jättämään kirkon. Eivät kirkosta ihan herkästi lähde ne, joille se on jollakin tapaa tärkeä tai joiden mielestä se tekee oikeita ja merkittäviä asioita.
Se, jolle kirkko tarjoaa mahdollisuuden kosketukseen elämän ytimiin, armahtavaan ja rakastavaan Jumalaan. Se, jolle kirkko tarjoaa avun surussa, yksinäisyydessä, ahdistuksessa, ihmissuhdekriisissä tai taloudellisessa ahdingossa. Se, joka näkee kirkon auttavan ja nostavan hätää kärsivää. Se ei hevin jätä kirkkoa. Kirkon on hoidettava hommansa paremmin ja näkyvämmin, jotta se olisi useammalle tärkeä.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: