null Rasismi vaihtelee kaupunginosittain

Rasismi vaihtelee kaupunginosittain

Ovatko suomalaiset rasistisempia kuin ennen? Vai alkaako valtaosa jo tottua monikulttuurisuuteen?

Sitä ei tiedetä, koska suomalaisten rasistisia asenteita ei ole tutkittu vertailukelpoisilla aineistoilla kattavasti kuuteen vuoteen. Se kuitenkin tiedetään, että kun perussuomalaiset saivat jytkynsä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, rasistiset puheet alkoivat levitä baareista ja kodeista julkiseen keskusteluun. Asenteet vaihtelevat silti kaupunginosasta toiseen.

Sosiologi Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että rasismi on tavallisinta eläkeläisten, heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien miesten ja nuorten miesten keskuudessa. Kantaväestöstä erottuvalla helsinkiläisellä saattaa siis olla vaikeaa ikäihmisten ja työttömien kansoittamissa kaupunginosissa.

Ihmiset pyrkivät suojautumaan rasistisilta hyökkäyksiltä eristämällä itsensä. Puuronen puhuu ulossulkemisen strategiasta.

– Eristäydytään omalle asuinalueelle, ei liikuta tiettyinä ajankohtina, muutetaan jopa maasta. Yksilön kannalta tämä on erittäin rationaalista toimintaa.

Yhteiskunnan taso onkin sitten toinen juttu.

Puuronen ei usko, että isommaksi kasvaminen suojaisi lasta rasismilta. Lapsi saattaa jättää kertomatta osan kokemuksistaan kotona eikä hän ehkä enää kiinnitä huomiota pienempiin loukkauksiin.

Puuronen neuvoo puhumaan lapsen kanssa rasismista.

– Lapsille kannattaa kertoa mitä he voivat maailmassa kohdata. Varoitetaanhan lapsia liikenteestä ja namusedistäkin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.