Maailmanperintöä. Kadishan laakso luostareineen lisättiin Unescon maailmanperintökohteiden listalle vuonna 1998 ja se on yksi Libanonin kuudesta maailmanperintökohteesta.
Rauhaa ja hiljaisuutta jo vuosisatojen ajan
Libanonissa Qadishan luostareissa aika pysähtyy, kiire häviää ja sielu ja mieli virkistyvät.
Teksti ja kuvat Päivi Arvonen
Jo lähes kahden tuhannen vuoden ajan Qadishan laakso ja sen vuoristojen luolat ovat olleet turva- ja mietiskelypaikkoja kristityille. Qadisha tai Kadisha tarkoittaa arameaksi pyhää. Pyhä laakso on yksi Lähi-idän vanhimmista luostarikeskittymistä, jonne luostareiden uskotaan vakiintuneen läntisen luostarilaitoksen perustajana pidetyn egyptiläisen Pyhän Antonioksen vaikutuksesta.
Kadishan laakso lisättiin Unescon maailmanperintökohteiden listalle vuonna 1998 ja se on yksi Libanonin kuudesta maailmanperintökohteesta. Pyhä laakso sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Libanonin pääkaupungista Beirutista. Laaksoon johtava tie on hyväkuntoinen, mutta korkeuserojen vuoksi matka vie aikaa.
Lähes kilometri – 900 metriä – merenpinnan yläpuolella sijaitseva Kadishan laakso vuorenrinteineen on jo itsessään kaunis luontokohde upeine maisemineen, pikkukylineen ja lukuisine vesiputouksineen. Kadishan laaksoa ja sen sydämessä sijaitsevaa Bcharrén vuoristokylää pidetään yhtenä koko Libanonin kauneimmista maisemakohteista.
Kadishan laaksossa sijaitsee kymmenkunta luostaria, jotka ovat tärkeitä pyhiinvaelluskohteita muillekin kuin maroniittikristityille. Osaan luostareista pääsee vain vuorenrinteellä mutkittelevaa vaelluspolkua pitkin.
Elämän aarre eli syyrialaisperäinen sana qozhaya on lisänimenä Pyhän Antonioksen luostarille, joka on yksi kuuluisimmista Pyhän laakson luostareista. Luostarin alueella on uskomuksen mukaan sijainnut useiden erakkojen asuttama luola jo 300-luvulla. Pyhän Antonioksen luostarin arkistoista löytyvän asiakirjan mukaan luostarin maa-alue hankittiin vuonna 1179. Luostari on alueen ainut tai ainoita perustamisestaan asti jatkuvasti asuttuina olleita rakennuksia.
– Elämän aarre tarkoittaa Kristusta ja vettä. Me munkit edustamme Kristusta ja luostarin ympäristössä virtaava vesi edustaa elämää, joka mahdollistaa luostarin kukoistuksen, kertoo isä Mikael .
Hän on yksi Pyhän Antonioksen luostarin 13 munkista. Langanlaiha, pitkä ja harmaapartainen mies ei suostu kuvattavaksi eikä myöskään kertomaan taustastaan.
– Palvelen luostarissa Jumalaa. Tehtäväni vaihtelevat rukouksen, puutarhanhoidon ja muun fyysisen työn sekä vierailijoiden kanssa keskustelun välillä. Yritän vastata parhaan kykyni mukaan pyhiinvaeltajien kysymyksiin.
Isä Mikaelin mukaan luostarissa vierailee vuosittain tuhansia pyhiinvaeltajia.
– Kesät ovat ruuhka-aikaa, mutta otamme kaikki vieraat vastaan mielellämme. Vierailijat eivät häiritse luostarin arkea. Meillä on mahdollisuus viettää aikaa myös erakkona täydessä eristyksessä ja hiljaisuudessa. Tällä hetkellä kolme munkkia elää erakkona.
Luostarissa on myös vierasmaja pyhiinvaeltajia varten.
Parantava luola, joka paikallisten keskuudessa tunnetaan nimellä ”hullujen luola”, on hämmentävä nähtävyys. Pyhän Antonioksen luostarin pihapiirissä sijaitseva iso kallioluola on tunnettu kaikkialla Libanonissa ja laajemminkin Lähi-idässä.
Luolan uskottiin parantavan erityisesti psyykkisesti sairaita, pahojen henkien riivaamia ihmisiä. Luolan keskellä sijaitsevaa alttaripöytää somistaa rautakahle, jolla mieleltään häiriytyneet kytkettiin kiinni odottamaan ihmeparantumista.
Pyhän Antonioksen luostarin merkittävästä historiasta kertoo myös luostarin museossa oleva Lähi-idän ensimmäinen painokone. Joidenkin historioitsijoiden mukaan painokone otettiin käyttöön vuonna 1585 ja sillä painettiin ensimmäisenä Psalmien kirja. Painokone oli käytössä toisen maailmansodan syttymiseen asti. Siitä lähtien se on ollut museon merkittävin esine.
Naapurimaan Syyrian sisällissodan mainingit aiheuttavat levottomuutta maantieteellisesti lähellä Qadishan laaksossa, mutta henkisesti sota on valovuosien päässä Pyhän laakson rauhasta.
Libanonilaiskristityt muuttavat nykyään ulkomaille paremman toimeentulon toivossa, eivät keskinäisten riitojen vuoksi.
– Libanon on kristityille hyvä maa asua. Perustuslakimme takaa uskonnonvapauden. Ongelmat eri uskontokuntien edustajien välillä ovat harvinaisia, kertoo ranskankielenopettaja Jocelyne Sabbouh .
Libanonin noin neljästä miljoonasta kansalaisesta kristittyjä on noin 30–40 prosenttia. Puolet parlamenttipaikoista on perustuslain mukaan varattu kristityille, puolet muslimeille. Suurimmat kristilliset ryhmät ovat katoliset maroniitit, kreikkalaisortodoksit sekä kreikkalaiskatoliset ja armenialaiset.
Kristitty Sabbouh opettaa muslimioppilaita ja hänellä on myös monia muslimiystäviä.
– Uskonto ei ole kristityille ongelma. Ongelmat ovat yhteiskunnallisia ja sosiaalisia. Etenkin valtion viroissa palkat ovat huonot ja sosiaalietuudet vielä huonommat. Kristityt muuttavat pois maasta lähinnä etsiäkseen taloudellisesti parempaa elämää.
Sabbouh ei haluaisi jättää synnyinmaataan. – Sinnittelen toistaiseksi täällä heikolla palkalla, koska rakastan Libanonia.
Jaa tämä artikkeli: