Onko toivoa? Haitham Hannan (vas.) mukaan on vaikea uskoa rauhaan Palestiinassa. Ramez Ansara on toiveikkaampi.
Rauhaa Palestiinaan
Järvenpääläisessä seurakuntasalissa tuoksuu itämainen kahvi. Pyöreän pöydän ääreen kerääntyneillä ihmisillä on edessään kahvikupin lisäksi moniste, jossa lukee It’s time for Palestine. On Palestiinan aika.
Moniste muistuttaa Kirkkojen maailmanneuvoston Palestiina/Israel-rukousviikosta, jota vietetään 22.–28.9. Rauhanrukousviikon tarkoituksena on nostaa esille miehityksen alla elävien palestiinalaisten asemaa ja keskustella alueen tilanteesta. Ennen kaikkea tarkoitus on rukoilla oikeudenmukaisen rauhan puolesta.
Ikkuna Palestiinaan -lähetyspiirin kuukausittaisissa kokoontumisissa rauhan puolesta rukoileminen aloittaa aina yhteisen illan. Tänä iltana yksi ryhmän aktiiveista kertoo keväisestä matkastaan entiselle kotiseudulleen Palestiinaan.
– Matkat, joita taitoin ennen kymmenessä minuutissa, veivät nyt useita tunteja. Siirtokunnat ovat tulleet lähemmäksi, Haitham Hanna kertoo.
Hanna on vieraillut edellisen kerran synnyinmaassaan kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen uusia siirtokuntia on rakennettu kiihtyvällä tahdilla. Uuden siirtokunnan rakentaminen tarkoittaa israelilaisille varattua tietä sekä armeijan tarkastuspisteitä, jotka vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista.
– Kansainvälinen yhteisö on todennut, että siirtokunnat ovat suurin este rauhanneuvotteluiden edistymiselle. Monet kokevat Haithamin tavoin tilanteen pahentuneen, toteaa Suomen Lähetysseuran erityisasiantuntija Karita Laisi .
Rauhanneuvotteluihin, jotka käynnistyivät loppukesällä, Haitham Hanna ei luota luota.
– Isoisäni uskoi rauhaan, ja myös hiljan edesmennyt isäni jaksoi uskoa. Rauha oli omissakin rukouksissani ja toiveissani aina ensimmäisenä, mutta vierailulla isänmaassani en nähnyt mitään, mikä antaisi aihetta uskoa rauhaan.
Herttoniemen seurakunnan arabiankielisen työn pastori Ramez Ansara jaksaa luottaa yhteisen rukouksen voimaan.
– Rukousviikko vie eteenpäin tärkeää sanomaa. Meidän on puhuttava avoimesti rauhan esteistä ja rukoiltava yhdessä myös suomalaisissa seurakunnissa. Uskon, että jokaisesta seurakunnasta löytyy ihmisiä, jotka kantavat sydämessään huolta palestiinalaisten tilanteesta.
Hedelmällinen dialogi on Ramez Ansaran mukaan mahdollista myös palestiinalaisten ja israelilaisten välillä. Myös Israelissa on paljon ihmisiä, jotka toivovat oikeudenmukaista rauhaa. Israelilaisten ja palestiinalaisten, sekä muslimien että kristittyjen, on kohdattava arjessa. Yhteyksiä on solmittava elämän eri osa-alueilla. Näin ihmiset oppivat pikkuhiljaa elämään yhdessä.
Ansara ei usko kahden valtion malliin eikä edes toivo sitä.
– Toivon yhtä valtiota, jossa elämme kaikki yhdessä. Uskon, että voin vielä palata tällaiseen maahan, kotiini Palestiinaan.
– Muurien sijaan meidän on rakennettava siltoja ihmisten välille. Hyviä kohtaamisia ihmisten välillä tapahtuu kaikesta huolimatta. Pieniä siltoja rakennetaan koko ajan.
Nämä sillat ovat näkymättömiä kansainväliselle yhteisölle, mutta juuri niiden varassa lepää tällä hetkellä toivo rauhasta.
Maria Palmusaari
Kirjoittaja työskentelee Suomen Lähetysseuran viestinnässä.
Jaa tämä artikkeli: