null Rauhallinen suunnittelija

Rauhallinen suunnittelija

Kruununhaan hiljaiselta poikkikadulta löytyy yksi harvoista suomalaisista kenkäsuunnittelijoista. Pienen työhuoneen oven avaa lippalakkipäinen Janne Lax , joka pyörittää jo seitsemättä vuotta omaa kenkä ja -laukkumerkkiä Saint Vacantia.

Suunnitteluhuone ja verstas on pian esitelty ja Lax istuu alas juttelemaan. Hän on syntyisin Brahen kentän laidalta ja asunut koko ikänsä Helsingissä. Hän kertoo taustastaan rauhallisella äänellä, josta oli nuorempana hyötyä radiotoimittajan työssä. Toimittajan työtä enemmän kiinnosti kuitenkin käsillä tekeminen.

– Ei meillä ole mikään taiteilijasuku, mutta suvussa on aina tehty käsitöitä ja oltu sellaisia Pelle Pelottomia. Ehkä sieltä tuli ajatus, että pitää tehdä jotain konkreettista.

 

Vuosituhannen vaihteessa Lax haki harjoittelijaksi suutariliikkeeseen Viiskulmaan. Siellä hän oppi mittatilauskenkien valmistuksen alan mestareilta. Hän opiskeli jalkinealaa myös Hämeenlinnassa ja Englannissa, missä hän perehtyi kenkien teolliseen tuotantoon. Valmistuttuaan Lax palasi töihin Viiskulmaan.

– Viiskulmassa tehtiin enimmäkseen perinteisen näköistä mustaa nahkakenkää. Ajattelin, että voisiko olla tältä tuntuva ja näin laadukas kenkä, mutta vähän hauskemman näköinen.

Kypsyttelyn jälkeen hän perusti oman yrityksen vuonna 2005. Laxin suunnittelemat kengät ovat olleet alusta asti klassisten kenkien ja rennompien tennarien välimuotoja, joille tuntuu olevan kysyntää. Tärkeää on myös se, että kengät tuntuvat hyviltä jaloissa.

Aluksi Lax valmisti kaikki kengät itse. Aikaa kului liian paljon per kenkä, eikä työlle tullut riittävästi katetta. Kenkien valmistusmaaksi valikoitui Portugali, koska Suomesta ei löytynyt sopivaa yhteistyökumppania.

Tällä hetkellä yhden miehen yritys työllistää ajoittain harjoittelijoita ja ulkopuolisia ammattilaisia tarpeen tullen. Laxin määrätietoinen suunnitelma on vakiinnuttaa asema Suomessa ja kasvaa ulkomaille. Kenkien rinnalle hän on luonut laukkumalliston.

– Yrittämisellä tulee toimeen. Olen kuitenkin juuri siinä rajapinnassa, että haluaisin palkata jonkun, mutta en vielä pysty.

 

Entä tulevaisuus? Lax kertoo nauraen, että tarkoitus on kasvattaa yrityksen kokoa ja samalla oman vapaa-ajan määrää. Hän viettäisi mielellään enemmän aikaa perheensä kanssa, johon kuuluvat vaimon lisäksi neljä- ja seitsemänvuotiaat pojat.

Hän myöntää, että vaikeinta näin pienessä yrityksessä on omasta jaksamisesta huolehtiminen. Suunnittelun lisäksi vaatii kovaa myyntityötä saada tuotteet kauppojen hyllyille.

Palkitsevaa on saada positiivista palautetta asiakkailta. Hän on saanut palautetta omintakeisen tyylin löytämisestä ulkomailtakin ja moni pitää Laxin kenkien yksityiskohdista.

– Välillä näkee tuolla kadulla sellaisen kengän, jonka on itse tehnyt ja se näyttää hyvältä. Se on todella palkitsevaa.

 

P.S. Asun ihanan perheeni kanssa Munkkiniemessä, jossa sukukin on lähellä.

 

Nautin hyvästä ruuasta ja viinistä. Pariisissa ne maistuvat parhaalle.

 

Vaadin enemmän pyöräteitä Helsinkiin. Pyöräilen puoli tuntia töihin, mikä tekee hyvää ihmiselle.

 

Ihmettelen ihmisen julmuutta aina välillä. Kun katson uutisia, niin tekee vähän pahaa nähdä, mitä kaikkea maailmalla tapahtuu.

 

Tuomo Perälä

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.