Rehevää lumoa

• 28.05.2012 15:01

Aamuvarhainen askel kuljettaa vaivihkaisen tunnustelevasti Ramsinniemen lehtoon Vuosaaressa.

Aurinko siivilöityy matalalta lehvästöön. Linnut ovat suorastaan sekaisin laulamisen innosta. Kasvien nuoret lehdet ovat kuin Platonin ideoiden maailmasta: täydellisen virheettömiä, mehukkaita ja kirkasvärisiä. Pian ne kovettuvat, laikuttuvat härmästä ja tulevat nakerretuiksi – mutta nyt on nyt, loistoon puhkeamisen lakihetki, eikä se missään ole yhtä ylenpalttinen kuin luontotyypeistämme rehevimmässä, lehdossa.

Ramsinniemen lehdon maaperässä on kalkkipitoista kiviainesta, amfiboliittia. Sen ravinteikkuus ruokkii muun muassa kotkansiipeä, lehtokuusamaa, tuomea, vaahteraa sekä Suomen vaateliainta jaloa lehtipuuta, saarnea. Se kuuluu luonnossamme ainoana niin sanottuihin öljypuukasveihin, on samaa heimoa Välimeren oliivipuun kanssa.

Vartiokylänlahden rannalla sijaitseva lehto rajautuu koillisessa pieneen Kortlahteen. Sen perukassa toimi 1500–1600-luvuilla kuninkaallinen laivaveistämö Norsö Bankstad satoine työmiehineen. Nyt isosta telakasta ei näy jälkeäkään. Siinä haastetta ja mallia nykyisillekin teollisuuslaitoksille – jättääpä näyttämö tuhoamatta tienootaan pysyvästi.

Askel kuljettaa lehdosta arkeen; keventyneenä, kuin öljyttynä.

Marko Leppänen